25.1.2015 Suomalaisnaisten edustamat Bundesliiga-joukkueet jatkoivat voittojen tiellä myös tänä viikonloppuna. Henna Salomaan Herner kaatoi kotonaan Hallen 67-55, kuten myös Linda Lehtorannan Freiburg otti kotivoiton Rhein-Mainista lukemin 72-60. Saarlouis puolestaan piti kotonaan Tiina Stenin edustamaa Wasserburgia tiukilla, mutta vahvan kolmannen jakson turvin Wasserburgin voittoputki venyi yhdellä, 50-58.
Henna Salomaan Herner jatkoi voittoputkeaan. Kuva: Tuomas Viertola.
Herner vei vahvasti toisen neljänneksen nimiinsä 26-7, mutta nukahteli puoliajan jälkeen. Viimeinen kymmenminuuttinen meni kotijoukkueelle lukemin 16-11, joten sarjapisteet jäivät kotijoukkueelle.
Salomaalle merkittiin vajaassa 14 minuutissa viisi pistettä sekä yksi riisto. Voittajien ykkönen oli 20 pistettä heittänyt Ireti Amojo.
Ensimmäinen puoliaika meni tunnustellessa ja puoliajalle mentiinkin Saarlouisin seitsemän pisteen johdossa. Wasserburg tuli terävästi toiselle puoliajalle ja vei kolmannen jakson nimiinsä peräti 8-20. Viimeinen neljännes noudatti ensimmäisen puoliajan kaavaa, eikä Wasserburg antanut sarjakakkosen katkaista massiivista voittoputkeaan.
Tiina Sten heitti voittajille neljä pistettä ja keräsi kaksi levypalloa 20 minuutissa.
Puolustuspään spesialisti Linda Lehtoranta urakoi voitossa kentällä 27 minuuttia, tehden neljä pistettä ja keräten viisi levypalloa. Freiburgin ylivoimaisesti tehokkain oli 25 pistettä heittänyt ja 13 levypalloa kerännyt Adrienne Godbold.
Voitto oli Freiburgin kolmas perättäinen.
Sofia Pelanderin Slovanka MB kärsi niukan tappion kotonaan Prahalle lukemin 71-75. Kotijoukkueen 25 pistettä heittänyt Sarina Simmons ei kyennyt kantamaan joukkuetta yksin harteillaan loppuun asti, vaan vierasjoukkue oli lopulta vahvempi.
Pelander pelasi reilut kolme minuuttia ja upotti neljästä vapaaheitostaan yhden.
Ammattilaisuransa viime kaudella Islannin liigassa aloittanut Helsingin NMKY:n kasvatti Ville Tahvanainen, 193 cm ja 24 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Portugalin pääsarjaan CD Povoan joukkueeseen. Susijengissäkin yli kymmenen ottelua pelannut Tahvanainen on ensimmäinen suomalainen miespelaaja Portugalin pääsarjassa.
Toukokuussa Italian mestaruutta Reyer Venezian riveissä juhlinut ja finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi, MVP:ksi, valittu Awak Kuier, 23, palkittiin viime viikolla myös päättyneen kauden arvokkaimmaksi ulkomaalaispelaajaksi tittelillä MVP straniera.
Rokkanen tilastoi viime kaudella 11,5 pistettä ottelua kohden tšekkiläisjoukkueen riveissä. Tuleva kausi on Rokkaselle kolmas ulkomaan ammattilaiskentillä.
Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti ja Korisliigan kehittynein pelaaja Teemu Suokas, 188 cm ja 23 v., siirtyy Puolan suurseura Slask Wroclaw’n riveihin 1+1-vuotisella sopimuksella. Suokas vahvistaa Slask Wroclaw’n II-joukkuetta sen ainoana ulkomaalaisvahvistuksena, mutta on myös FIBA:n Mestarien liigaa pelaavan edustusjoukkueen käytössä.
Pelander lukeutui viime kaudella Norrköpingin avainpelaajiin ja kauden tilastoikseen hän kasasi 9,9 pistettä ja 6,5 levypalloa. Tuleva kausi on Pelanderille seitsemäs ruotsalaisjoukkueessa.
Viimeiset kaksi kautta Helsinki Seagullsissa viettänyt ja helsinkiläisjoukkueen sen ensimmäiseen Suomen mestaruuteen johdattanut Tapiolan Hongan kasvatti Okko Järvi, 193 cm ja 28 vuotta, siirtyy alkavaksi kaudeksi Viron-Latvian liigaa ja FIBA Europe Cupia pelaavan Pärnu Sadamin riveihin.
Viimeiset kolme kautta Saksan Bundesliigaa ja Pro A:ta Tigers Tübingenin paidassa pelannut Karkkilan Urheilijoiden kasvatti Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, siirtyy Slovakian hallitsevan mestarin Patrioti Levicen pelinrakentajaksi. Kivimäen sopimus kattaa sen osan kaudesta, jonka aikana Patrioti Levice pelaa europelejä.
Jo vuosien ajan Saksan Bundesliiga-joukkueiden valmennusportaissa toiminut Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Daniel Herbert, 29, siirtyy Bundesliigan jättiläisen Bayern Münchenin valmennusjohtoon isänsä Gordon Herbertin apuvalmentajaksi.
Viime vuosina ulkomaiden ammattilaiskokemusta niin Ranskasta, Itävallasta kuin Liettuastakin kerännyt Espoo Basket Teamin kasvatti ja Susijengin sentteri Daniel Dolenc, 205 cm ja 31 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Romanian pääsarjaan. Dolencin uusi seura on suomalaisille jo parin vuoden takaa entuudestaan tuttu SCM Craiova.
Jyväskyläläisen HoNsUn kasvatti ja kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilija Lauri Markkanen, 213 cm ja 27 vuotta, on odotetusti allekirjoittanut viisivuotisen jatkosopimuksen NBA-joukkueensa Utah Jazzin kanssa. Uusi sopimus pitää Susijengin kulmakiviin lukeutuvan Markkasen Salt Lake Cityssä kevääseen 2029.