Catz vahvistuu Sakellie Danielsilla

16.1.2013 Naisten SM-sarjaa johtava Catz ja Sakellie Daniels ovat solmineet koeajan sisältävän sopimuksen loppukaudeksi. Daniels on 28-vuotias 170-senttinen amerikkalaispeluri, joka on ennen Catz-pestiään pelannut mm. Sveitsissä ja Liettuassa.

Charlotten yliopiston kasvatti Daniels pelasi heti valmistumisensa jälkeen vuoden Saksassa, jota seurasi kolme kautta Sveitsissä ja Nyonin joukkueessa. Viime kauden ja osan kuluvaa kautta hän vietti Liettuan liigassa edustaen vilnalaista Kibirkstisiä. Daniels voitti viime kaudella Liettuan liigan syöttötilaston 6,2 ottelukohtaisella keskiarvollaan, jonka lisäksi hän haki 6,2 levypalloa ja teki 9,6 pistettä.

Daniels saapuu Lappeenrantaan vielä tammikuun aikana.

- Sakellie (Daniels) on erinomainen puolustaja, tulee linjoille kovaa ja pistää pallolle painetta, eli sopii meidän tapaamme hyvin. Hyökkäyspäässä hän on hyvä syöttäjä, joka avaa aina lisämahdollisuuksia hyökkäyspeliin, luonnehtii Catz-luotsi Mika Haakana  joukkueen tuoretta värväystä.

- Hän pystyy pelaamaan sekä laidassa että pelintekijänä. Anni Mäkitalo on pelannut loistavasti ja ollut ehkä jopa sarjan paras takapelaaja PeKa:n Reetta Piiparin ohella. Tarvitsemme kuitenkin toisen pelintekijän ja pallonkäsittelijän joukkueeseemme, näin Katja Summala pääsee myös luontaiselle pelipaikalleen, Haakana jatkaa.

Myös Hongalla uusi kasvo 

Myös Tapiolan Honka esiintyy hieman uudistuneena, kun joukkue pelaa vuoden ensimmäisen ottelunsa torstaina. Uutena pelaajana Honka-paidassa viilettää Viron nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Rosemary Rits.

20-vuotias ja 180-senttinen Rits pelasi Tallinnan yliopistojoukkueen kanssa kuluvalla kaudella Viron ja Latvian yhteissarjaa 15 peliminuutin, 3,6 pisteen ja 2,6 levypallon keskiarvoilla.

Lisätiedot: Naisten SM-sarja
 
17.3.2026 12:26 Naisten Korisliiga

Puolivälieräennakko 1/2: Pyrintö saa vastaansa otteitaan parantaneen ToPon - Honka haastaa runkosarjan ykkösen

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona. Peli-Karhut ja Pyrintö aloittavat urakkansa kotikentällään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

16.3.2026 15:23 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan puolivälierien ohjelma on julkaistu

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät keskiviikkona 18. maaliskuuta, kun kaikki neljä otteluparia pyörähtävät käyntiin.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

7.3.2026 20:37 Naisten Korisliiga

Vimpelille kotivoitto ja kärkipaikka - EBT:lle revanssi ToPosta

Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Voittajiksi ylsivät ViVe ja EBT.

6.3.2026 20:45 Naisten Korisliiga

Pyrintö pysyi mukana runkosarjan voittokamppailussa - BC Nokialle vieraspisteet Espoosta

Naisten Korisliigassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua. Voitot kirjattiin Pyrinnölle ja BC Nokialle.

5.3.2026 09:34 Naisten Korisliiga

Scout Frame korvasi Bree Olsenin Pyrinnössä

Pyrintö päätyi vaihtamaan kolmannen ulkomaalaispelaajansa vielä siirtotakarajan kynnyksellä. Yhdessä Naisten Korisliigan ottelussa nähty Bree Olson lähti kotimatkalle ja tilalle saapui kaksi edelliskautta Irlannissa pelannut 27-vuotias Scout Frame.

4.3.2026 09:35 Naisten Korisliiga

Annika Aarrejoki on jälleen naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi on valittu Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki. Hän sai samaisen kunnian myös marraskuussa.

28.2.2026 20:51 Naisten Korisliiga

ViVe kolmanteen peräkkäiseen voittoon

Lauantaina Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Siinä Vimpelin Veto haki vierasvoiton Nokialta 74-68.

27.2.2026 22:23 Naisten Korisliiga

HBA peittosi kotonaan Peli-Karhut Luukkasen johdolla – Honka jatkoi Kouvottarien ahdinkoa

Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.

Näytä lisää vastaavia