3.2.2006 Pantterit koki naisten koripallon SM-sarjassa merkittävän pelaajamenetyksen, kun joukkueen amerikkalaisvahvistus Charlene Thomas pakkasi laukkunsa ja matkusti henkilökohtaisista syistä takaisin kotimaahansa.
Thomasin kanssa Pantterit voitti yhdeksästä SM-sarjaottelustaan seitsemän.
- Harmittaa. Joukkueen rakentuminen oli hyvin aikataulussa ja peli kulki viime aikoina hyvin, kommentoi valmentaja Ilpo Rantanen.
Pantterit on käynnistänyt uuden ulkomaalaisvahvistuksen etsinnät. Aikaa ei kuitenkaan ole paljon, sillä pudotuspelien alkuun on aikaa kuukausi ja Baltian liigan semifinaalipaikan kannalta ratkaisevat ottelut pelataan Tallinnassa jo kolmen viikon kuluttua.
Ylempään loppusarjaan pääsyn myötä Pantterit on jo varmistanut paikkansa SM-sarjan pudotuspeleihin. Baltian liigan semifinaaleihin pääsy vaatii voitot kolmesta jäljellä olevasta ottelusta Valko-Venäjän joukkueita vastaan. Thomasin lisäksi sivussa on toistaiseksi polvivaivainen Venlakaisa Hölttä.
- Ei tässä voi jäädä tuleen makaamaan. Ottelutahti on kiivas ja jo viikonloppuna odottavat pahat vierasottelut Äänekoskella ja Nokialla. Kausi jatkuu ja viisi pelaajaa tulemme asettamaan kentälle jatkossakin, päättää Rantanen.
Lampénin ja Hongan sopimus on yksivuotinen.
Tapiolan Hongan naisten Korisliiga-joukkueen valmennus on hyvissä ja tutuissa käsissä myös kaudella 2025-26. Niko Nyholm aloittaa viidennen kauden naisten edustusjoukkueen päävalmentajana, Reetta Piiparille tuleva kausi on neljäs joukkueen valmennustiimissä.
Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.
Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy
Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.
BC Nokian naisten joukkue on tehnyt jatkosopimuksen Miikka Sopasen kanssa naisten Korisliigan-joukkueen valmennuksesta.
Saana Kujala, Annika Aarrejoki, Niina Sedano, Peppi Tyynilä ja Kenisha Williams jatkavat punapaidoissa päävalmentaja Damon Williamsin tapaan. Uutena pelaajana Tampereelle siirtyy Ebba Pekonen.
Naisten Korisliigan finaalisarja sai arvoisensa päätöksen Töölön Kisahallissa. 1263 katsojaa oli todistamassa, kun PeKa vei viidennen finaalin 86-72 ja palautti mestaruuspokaalin Kotkaan.
Torpan Pojat ja Peli-Karhut ratkaisevat naisten Korisliigan mestaruuden viidennessä finaalissa Töölön Kisahallissa 29. huhtikuuta klo 18:30.
Kotijoukkueiden vahvat otteet jatkuivat Naisten Korisliigan finaaleissa, kun Peli-Karhut oli kotonaan vahvempi 72-46. Ottelusarjan ratkaiseva viides ottelu pelataan huomenna Töölön Kisahallissa.