Clifton Jones jatkaa LrNMKY:n korin alla

22.5.2013 Lappeenrannan Namika on solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen joukkueen viime kauden tukipilarin Clifton Jonesin, 35, kanssa. Kokenut havaijilaislähtöinen, muutama vuosi sitten suomalaistunut korinaluspelaaja aloittaa toisen kautensa lappeenrantalaisten riveissä.

Clifton Jones rymistelee ensi kaudellakin Lappeenrannan Namikan korin alla. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.

Jones saapui Lappeenrantaan vuosi sitten Nilan Bisonsista voitettuaan uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden. Namikassa rooli oli mestarijoukkuetta isompi, ja samalla mies tykästyi Lappeenrantaan kaupunkina.

 

– Lappeenranta on loistava paikka asua ja minulle tämä tuntuu paikalta, jonne voisin hyvinkin asettua. Päätin myös jäädä Namikaan, koska joukkue ja ihmiset sen ympärillä tuntuvat todellakin puhaltavan yhteen hiileen, kertoo 201-senttinen, lokakuussa 36 vuotta täyttävä Jones Namikan tiedotteessa.

 

Jonesin rooli Namikan joukkueessa oli viime kaudella todella merkittävä. Namika voitti yli puolet Jonesin kanssa pelaamistaan otteluista, kun taas vain muutaman pelin keväällä Jonesin ollessa sivussa jalkavamman johdosta.

 

Jones tehtaili 27 minuutin ottelukohtaisella peliajalla 5,9 pistettä ja 6,1 levypalloa ottelua kohden. Korisliigaa kaudesta 2001/02 pelannut Jones ylitti menneellä kaudella 400 runkosarjapelin ja 4000 runkosarjapisteen rajan.

 

– Ensi kauden suhteen olen todella luottavainen. Saamme pidettyä runkopelaajia kasassa ja jatkamaan viime kaudella aloittamaamme työtä. Viime kaudella loukkaantumiset sotkivat kevään, mutta saimme silti itsemme iskuun pudotuspeleihin, jatkaa Jones.

 

– Clif on valmentajalle korvaamaton työkalu kentällä ja sen ulkopuolella. Nautin suuresti viime kauden yhteistyöstämme, ja kokenut pelaaja auttaa myös minua valmentajana kasvamaan ja oppimaan. Tämän myötä Namikan korinalusta on ensi vuonna varmasti vastenmielinen paikka kaikille vastustajalle, toteaa Namikan päävalmentaja Lassi Tuovi.

 

Namikalla on koossa pelaajasopimukset ensi kaudesta Jonesin lisäksi Antti Niskasen, Anttoni Tapion, Anton Kankaanpään sekä Atte Pertun kanssa. Namika neuvottelee viime kaudelta tuttujen kasvojen lisäksi kahden uuden kotimaisen pelaajan kanssa.

 

Lisätietoja: Namikan tiedote
 
27.5.2025 17:02 Korisliiga

Vuoden tulokas Samu Adlerilla on kovat tavoitteet mutta myös korkea itseluottamus – ”En ole elämässäni hirveästi stressannut”

Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?

23.5.2025 10:15 Korisliiga

Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen odottaa uutta sopimusta ja valmistautuu elämänsä ensimmäiseen kesätyöhön – ”Urheilijat nähdään turhan helposti vain urheilijoina”

Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

12.5.2025 11:03 Korisliiga

Korisliiga-mestari Shawn Hopkins koki egokuoleman ja kannustaa nyt muitakin rehellisyyteen: ”Ihmettelin summerin soitua, miksi tunnevyöry ei ikinä tullutkaan, kunnes tajusin…”

Helsinki Seagullsin Shawn Hopkins kävi pohjalla ja kuluneen vuoden aikana syntyi uudelleen. Nyt hän pääsi juhlimaan mestaruutta Kauhajoella, josta kehityksen polku sai alkunsa.

6.5.2025 20:27 Korisliiga

Korisliiga-mestaruus ratkesi: Seagulls kultamitaleille suoraan neljässä!

"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.

6.5.2025 10:15 Korisliiga

Korisliigan mestaruus katkolla tänään Seagullsille

Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.

3.5.2025 17:44 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Seagullsille kolmas voitto, Kauhajoki lähellä kavennusta mutta joutui selkä seinää vasten

Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.

2.5.2025 17:30 Korisliiga

Seagullsin ja Kauhajoen kolmas finaaliottelu vapaasti katsottavissa lauantaina Neloselta klo 15

Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.

29.4.2025 20:30 Korisliiga

Sajantilan heittokäsi liekeissä – Seagulls kasvatti finaalijohtoaan vierasvoitolla

Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.

26.4.2025 19:59 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: Seagulls päihitti Kauhajoen rajusti avauksessa, Nikkarinen kentän pistekuningas

Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.

Näytä lisää vastaavia