24.11.2007 Korisliigan häntäpäähän jäänyt Componenta onnistui yllättämään perjantai-iltana sarjakolmosen Kouvot vieraskentällä. Karkkilalaisten voittonumerot Kouvolassa olivat 69–76 (34–38).
Kouvot hallitsi ottelun avausjaksoa pitkään ja ehti johtaa jo 20–12, kunnes Componenta aloitti kirinsä. Joukkue vei viimeisen puolentoista minuutin pätkän puhtaasti 7–0 ja nousi ensimmäisen neljänneksen päätteeksi aivan isäntien kannoille.
Toisen jakson puolivälissä karkkilalaiset esittivät jälleen vahvan seitsemän pisteen rykäisyn. Sen aikana joukkue karkasi tasatilanteesta lukemiin 28–35 ja piti tämän jälkeen johtonsa loppuun saakka.
Kolmen ottelun tappioputkensa katkaisseen Componentan ehdoton ykkönen oli Nick Wallery (29/15). Isäntien näkyvin pelaaja oli vuorostaan Peter Cipriano (14/20).
Tampereen Pyrintö jatkoi vahvoja kotipelejään kaatamalla KTP:n Pyynikillä 88–84 (49–44). Kotivoitto oli joukkueelle jo kauden viides, vieraista Pyrintö on taas hakenut pisteet vain kerran.
Isäntien sankariksi nousi jälleen Damon Williams. Tällä kertaa amerikkalaislaituri kirjautti piste- ja levypallotilastoihin lukeman 33/13 ja napsi vielä päälle kuusi syöttöä.
Pyrintö aloitti ottelun vahvasti ja ehti johtaa ensimmäisen neljänneksen lopulla parhaimmillaan jo 21–8. Sen jälkeen kotkalaiset aloittivat kirinsä ja ehtivät käväistä toisen jakson puolivälissä jo kerran pinnan johdossakin.
Toisen jakson loppua kohden Pyrintö palautti kuitenkin otteen itselleen ja jätti kolmosista eläneen vieraansa päätösneljänneksellä jo yli kymmenen pisteen päähän. Lopussa KTP sai kaunisteltua lukemia, mutta todelliseen voittotaistoon se ei enää aivan ehtinyt.
Kotkalaisten paras oli Jermane Spivey (28/13).
(STT)
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.