Espanja aloitti naisten EM-karsinnat vakuuttavasti

22.11.2015 Suomen naisten maajoukkueen I-lohkon EM-karsintavastustajat Espanja ja Ruotsi kohtasivat eilen lauantaina Espanjan voittaessa selkeästi Södertäljessä. Maajoukkueikkunan avausottelussa Espanja dominoi ottelua sen jokaisella osa-alueella voittaen loppunumeroin 52-75 (24-41).


Ruotsi elätteli vielä toivoja takaa-ajosta kolmannella neljänneksellä tilanteessa 45-30, mutta Espanja vastasi armottomasti juoksemalla 12-2 seuraavat neljä minuuttia. Ruotsi ei enää palautunut taistelemaan voitosta realistisesti loppuunmyydystä kotiyleisöstään huolimatta.
 

Koko kentän kuningatar oli Sancho Lyttle, joka viimeisteli tupla-tuplan 24 pistettä ja 12 levypalloa. Espanjalta kaksinumeroisiin pistelukemiin ylsivät myös Anna Cruz (19/7/3 syöttöä) ja Laia Palau (10/0/8).
 

Ruotsin tehokkaimmat olivat Amanda Zahui (17/8) ja Frida Eldebrink (12/0/3).

Suomi kohtaa Espanjan EM-karsintaottelussa 25.11. Zamarassa.
 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
28.11.2021 21:46 Susijengi

Maxhuni ja Salin pommittivat Susijengin avausvoittoon MM-karsinnoissa

Yli 5000 susifania sai tuulettaa täysin palkein sunnuntai-iltana Espoo Metro Areenalla, kun Edon Maxhuni ja Sasu Salin takasivat viime hetkien kolmosillaan Susijengille elintärkeän MM-karsintavoiton Kroatiasta. Pieni viisikko, uhrautuva joukkuepuolustus ja erinomainen kaukoheittopeli olivat sinivalkean voiton elementit 77–71 (34–34) -voitossa.

25.11.2021 23:39 Susijengi

Håkansson tukahdutti Susijengin kiriyritykset Tukholman illassa

Susijengi oli jälleen lähellä kääntää piinallisen illan voitoksi, kuten aiemminkin viime vuosien arvokisakarsinnoissa. Jengi kiri Ruotsia vastaan pelatun MM-karsinta-avauksen päätösjaksolla 17 pisteen päästä kahden heiton tuntumaan, kunnes Ruotsin tähti Ludvig Håkansson otti kentän haltuunsa ja johdatti sinikeltapaidat arvokkaaseen 72–62 (31–19) -voittoon.

14.11.2021 19:40 Susiladies

Ukraina kesti Susiladiesin loppukirin Urhea-hallin painekattilassa

Susiladies kärsi niukan tappion EM-karsinnoissa täyteen pakatussa Urhea-hallissa Ukrainalle loppunumeroin 71-77 (31-40). Ukrainalaiset kykenivät pitämään johtoasemansa loppuun saakka, vaikka Susiladies kiri hurjasti Anissa Poundsin johdolla.

11.11.2021 21:52 Susiladies

Susiladiesille tappio EM-karsinta-avauksessa – Liettua kymmenen pistettä parempi

Susiladiesin EM-karsintataival kohti vuoden 2023 EM-kisoja alkoi tappiolla, kun Liettua oli Suomea parempi Kėdainiaissa numeroin 69-59 (35-24). Susiladies pelaa seuraavan ottelunsa jo sunnuntaina, kotikentällään Urhea-hallissa Ukrainaa vastaan.

14.8.2021 23:27 Sudenpennut

Sudenpennut jäi yhden voiton päähän MM-kisapaikasta, Kreikka parempi päätösottelussa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.

13.8.2021 23:11 Sudenpennut

Bulgaria piirun verran Sudenpentuja parempi 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävissä 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan niukasti Bulgarialle 61-64 (33-37). Suomella on edelleen mahdollisuudet päästä 17-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä.

11.8.2021 23:00 Sudenpennut

Sudenpennuille äärimmäisen tärkeä voitto Saksasta 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 60-62 (30-34).

10.8.2021 23:19 Sudenpennut

Ranskan urheilullisuus liikaa Sudenpennuille 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintojen toisena päivänä Suomi kärsi ensimmäisen tappionsa, kun Ranska oli URHEA-hallissa pelatussa tiistai-illan myöhäisottelussa parempi loppulukemin 86-72 (51-32).

6.8.2021 21:35 Susiladies

Itävalta pääsi yllättämään Susiladiesin kalkkiviivoilla URHEA-hallissa

Upouusi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-halli sai kasteensa myös naiskoripallon puolella, kun Susiladies hävisi aivan ottelun viimeisillä metreillä ohi kirineelle Itävallalle 53-55 (35-24).

4.8.2021 21:21 Susijengi

Susijengi päätti kesänsä revanssivoittoon Tanskasta

Tiistai-iltana Tanskaa vastaan kompastellut Susijengi teki keskiviikkona odotetun ryhtiliikkeen ja hallitsi Helsingin Mäkelänrinteen URHEA-hallilla kumpaakin kenttäpäätyä matkallaan vakuuttavaan 79–59 (35–23) -voittoon. Illan tähtenä loisti ennätyspisteensä, 17, upottanut Remu Raitanen.

3.8.2021 21:17 Susijengi

Tanska tukahdutti Susijengin vahvuuksillaan URHEA-hallin avajaisottelussa

Helsingin Mäkelänrinteessä tehtiin tiistai-iltana suomalaista koripallohistoriaa, kun upouusi URHEA-halli vihittiin käyttöön Susijengin ja Tanskan välisen maaottelun merkeissä. Tanska pääsi pelaamaan ottelun avauspuoliskon mukavuusalueellaan ja vaikka Susijengi tauon jälkeen piristyikin, haki Tanska ottelusta 68–72 (24–42) -voiton.

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

1.8.2021 20:21 Susiladies

Latvia tarjosi Susiladiesille toisen peräkkäisen oppitunnin

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies kärsi toistamiseen tappion Latvialle. Riikassa pelatussa maaottelussa latvialaiset olivat tyly emäntä, kun Latvia vei voiton nimiinsä loppunumeroin 82-44 (32-15).

23.7.2021 18:40 Sudenpennut

Sudenpentujen loppukiri ei riittänyt 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa, Islanti ratkaisi vapaaheittoviivalta

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue sijoittui viimeiseksi neljän joukkueen Nordic Cupissa, kun Sudenpennut kaatui päätöspelissään Islannille 80-82 (45-51). Islantilaiset ratkaisivat ottelun Tallinnassa loppuhetkien vapaaheitoilla.

22.7.2021 23:00 Sudenpennut

Viro syöksi Suomen 20-vuotiaat miehet Nordic Cupin pronssiotteluun

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue hävisi Tallinnassa pidettävässä Nordic Cupissa isäntämaa Virolle 71-78 (36-40). Tappion myötä Sudenpennut pelaavat huomenna turnauksen pronssimitalista Islantia vastaan klo 16:00.

21.7.2021 22:52 Sudenpennut

Pekonen ja Tuomisto liekittivät Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen voittoon Islannista

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue sai kolmen ottelun mittaiselle Södertäljen-reissulleen makoisan lopetuksen, kun Sudenpennut päihitti Islannin 77-66 (30-26). Suomelta vauhdissa olivat Ebba Pekonen ja Sanni Tuomisto.

21.7.2021 22:30 Sudenpennut

Ruotsi kaatoi Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cupissa

Tallinnassa pelattavassa Nordic Cupissa Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue taipui Ruotsille loppunumeroin 71-64 (32-36). Suomi pelaa huomenna vielä Viroa vastaan klo 19:30, jonka jälkeen selviää, mitteleekö Sudenpennut turnauksen kullasta vai pronssista perjantaina.

20.7.2021 20:55 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueelle komea voitto Nordic Cupin avausottelussa

Suomen 20-vuotiaiden miesten Nordic Cup Tallinnassa pyörähti käyntiin voitokkaasti, kun Sudenpennut kellisti avausottelussaan Islannin 86-65 (32-33). Nordic Cup jatkuu Suomen osalta huomenna klo 17:00 Ruotsia vastaan.

20.7.2021 20:35 Sudenpennut

Ruotsi pääsi maksamaan kalavelkoja Suomen 20-vuotiaille naisille

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi tappion tänään Södertäljessä, kun vielä eilen Ruotsin voittanut Sudenpennut hävisi tänään länsinaapurille loppunumeroin 70-64 (33-31). Suomi pelaa vielä huomenna Södertäljessä yhden ottelun, kun vastaan tulee Islanti.

19.7.2021 21:48 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaat naiset urheilivat Ruotsin kumoon Södertäljessä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen kolmen ottelun mittainen Södertäljen-reissu sai mainion alun, kun Sudenpennut kaatoi Ruotsin selkeästi 53-79 (30-50). Suomi pelaa Ruotsia vastaan uudestaan huomenna.

Näytä lisää vastaavia