Espanjalainen Jordi Juste Korihaiden päävalmentajaksi

29.5.2019 16:04 Päättyneella kaudella kymmenenneksi sijoittunut Korihait on solminut yksivuotisen päävalmentajasopimuksen espanjalaisen Jordi Justen kanssa.

Viimeiset kolme vuotta Juste on toiminut valmennustehtävissä Ruotsin pääsarjaa pelaavassa Nässjö Basketballissa. Lisäksi aiempaa valmennuskokemusta Justella on muun muassa Irlannista.

Justella on runsaasti kokemusta myös nuorten valmennuksesta ja kehitystyöstä: Irlannissa hän toimi Titans B.C:n nuorten joukkueiden urheilupäällikkönä. Nuoria kotimaisia lahjakkuuksia hän toivoo saavansa mukaan myös Korihaiden parhaillaan rakentuvaan joukkueeseen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

– Korihait on keskellä pidempää uudelleenrakennusprosessia ja meidän on yhdessä asetettava tavoitteet sekä tulevalle kaudelle että kauemmas tulevaisuuteen. Olemme juuri nyt elintärkeässä vaiheessa joukkueen rakentamisessa. Nyt tehtävät valinnat vaikuttavat suuressa määrin tulevan kauden menestykseen, uusi päävalmentaja arvioi Korihaiden nettisivuilla.

Jordi Juste kertoo opiskelevansa parhaillaan Korisliigan joukkueita ja pelitapaa ja odottavansa jo tositoimiin pääsyä. Valmentajana hän haluaa auttaa nuoria pelaajia kehittymään ja luoda alusta asti joukkueeseen ilmapiirin, jossa jokainen pelaaja uskaltaa ottaa vastuuta ja on valmis tekemään lujasti töitä. 

– Olen hyvin kiitollinen ja iloinen päästessäni osaksi Korihaita ja seuran uudistumisprosessia. Uskon, että vuodet Ruotsissa auttavat minua sopeutumaan hyvin ja odotan jo innolla, että pääsen tapaamaan suomalaisia ja tutustumaan uuteen kulttuuriin, Juste sanoo. 

Asiat

 
14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

10.4.2024 10:25 Korisliiga

Ilmari Toikkanen ja Tampereen Pyrintö jatkosopimukseen

Kesken viime kauden Pyrintöön liittynyt 207-senttinen Ilmari Toikkanen ja Pyrintö ovat solmineet 1+1-mallisen sopimuksen.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

4.4.2024 13:15 Korisliiga

Playoff-ennakossa Korihait, Kataja, Vilpas ja Kauhajoki – neljä kilpailijaa, joiden sarjajärjestys ratkesi vasta viimeisenä iltana

Korisliigan pudotuspelikevät käynnistyy puolivälierillä perjantaina. Nyt toisessa playoff-ennakossa esittäytyvät kotietua nauttivat Korihait ja Salon Vilpas sekä heidän vastustajansa Kataja Basket ja Kauhajoki.

Näytä lisää vastaavia