4.5.2007 Naisten SM-sarjan puolivälieriin ja Suomen Cupin finaaliin viime kaudella selviytynyt Espoo Team on solminut ensimmäiset sopimukset pelikaudelle 2007-2008. Kotimainen pelaajarunko tulee säilymään lähes ennallaan ja valmennusvastuun ottaa Teemu Adler.
Espoo Teamin kotimainen runko pysyy lähes entisellään. Kauden puolustuspelaajaksi valittu Kaisa Höök sekä parhaan kuudennen pelaajan pystin niiannut Mia Liimo jatkavat joukkueessa. Nuoresta kaartista nimensä jatkosopimukseen ovat raapustaneet Kia Ignatius,Sandra Välikoski ja Henna Launiainen.
- Jatkosopimus Espoo Teamin kanssa oli luonteva, sillä olin tyytyväinen seuran toimintaan, vaikka kausi ei menestyksellisesti ollutkaan sitä, mitä tavoittelimme, kommentoi Höök tuoretta sopimustaan.
Päättyneellä kaudella ammattilaisena Espanjassa pelannut 188-senttinen, 23-vuotias Siiri Nuutinen tuo kaivattua korinalusvoimaa Espoo Teamiin. Kuopion Linkin kasvatti odottaa innolla paluutaan Suomeen.
- Päätökseni jäädä Suomeen alkoi muokkautua kevään myötä. Nyt odotankin innolla tulevaa. Espoo Team tarjoaa varmasti hyvän ympäristön kehittyä ja nauttia koripallosta ja uskon, että ensi kauden joukkue tulee olemaan ennen kaikkea hyvä kokonaisuus, kertoi Nuutinen.
- Siiri Nuutisen siirtyminen joukkueeseen tuo meille vahvaa sisäpelaamista, mitä viime kaudella puuttui, totesi Höök tyytyväisenä.
Espoo Teamilla on edelleen sopimusneuvottelun kesken usean pelaajan kanssa. Neuvotteluja käydään sekä vanhojen että uusien ”tiimiläisten” kanssa. Lisäksi joukkueeseen valitaan nuoria pelaajia kesäharjoittelun näyttöjen perusteella. Espoo Teamin tavoitteena on jalostaa nuoria maajoukkueen käyttöön moniportaisella ja joustavalla kehitysjärjestelmällä.
Espoo Teamin päävalmentajana debytoi Teemu Adler, 34, joka viimeksi toimi Teamin joukkueenjohtajana pelikaudella 2005-2006.
- Tässä on hyvä sekoitus kokeneita pelaajia ja erinomaisia nuoria, toteaa Adler joukkueensa ensimmäisistä sopimuksista.
- Toivottavasti joukkue ja sen pelaaminen on kauden aikana valmentajansa näköistä eli innokasta, aggressiivista ja rohkeaa.
Adlerin apuvalmentajana toimii 26-vuotias Mikko Larkas ja mentor valmentajana Eero Saarinen. Joukkueenjohtajan, huoltajan ja hierojan tehtävät on napannut hoidettavakseen Riikka Sario.
Valmennusporrasta valittaessa Espoo Teamissa on pyritty espoolaisuuteen. Pyrkimyksenä on antaa omien seurojen juniorivalmentajille mahdollisuus päästä valmentamaan aikuisjoukkueita. Espoon naiskorisohjelmalla pyritään pelaajien jalostamisen ohessa kannustaa myös nuoria, kehittyviä valmentajia.
Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus on laitahyökkääjänä viihtyvä Sahara Jones.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.
Naisten Korisliigaan valmistautuva EBT julkaisi lisää sopimuksia, kun joukkueen luottopelaajiin viime kaudellakin kuuluneet pelaajat jatkavat joukkueessa.
Nicole Ogun, Aada Pekkalainen ja Esther Arial jatkavat ensi kaudella EBT:n riveissä. Uutena pelaajana joukkueeseen liittyy Niina Rokolampi.
Kouvottaret on solminut 1-vuotiset pelaajasopimukset Kouvot kasvattien Olivia Carpelanin ja Minttu Sydänmaanlakan kanssa. Carpelanille tuleva kausi tulee olemaan kolmas Kouvottarien paidassa. Sydänmaanlakalle kausi on ensimmäinen Kouvottarien matkassa.
BC Nokia Naiset on solminut pelaajasopimukset yhdysvaltalaisten Laila Lawrencen ja Unique Draken kanssa kaudelle 2025–2026.
Vimpelin Vedon joukkue vahvistuu Pihla Jaatisella ja Silja Kankaalla.
Mette Nurminen ja Chalina Mäkelä lähtevät ottamaan seuraavia askeleita urillaan Tapiolan Hongan Naisten Korislliigajoukkueen mukana.
Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.
Vimpelin Veto on tehnyt sopimuksen viime vuonna Kosovon Superliigaa pelanneen yhdysvaltalaispelaaja Jeanae Terryn kanssa.