Finaalien MVP Akeem Scott palaa Honkaan

8.9.2008 Koripallon hallitseva Suomen mestari Espoon Honka on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen 186-senttisen amerikkalaisen takamiehen Akeem Scottin kanssa. Väkkärämäinen Scott, 24, oli viime keväänä isossa roolissa, kun Honka juhli toista peräkkäistä mestaruuttaan kotiyleisönsä edessä Tapiolan Urheiluhallin parketilla.

Finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Scott viimeisteli muun muassa voittoniitin Kouvojen koriin ratkaisevassa loppuottelussa. Scott mätti tuossa ottelussa kaiken kaikkiaan 36 pistettä korkealla prosentilla.

Scottin debyytti Hongan paidassa helmikuun lopulla Uudessakaupungissa toi puolestaan tullessaan 45 pisteen potin, mikä merkitsi Korisliigassa kauden ottelukohtaista ennätystä.

- Scottin paluu tietää vaikeuksia varsinkin vastustajien valmentajille valmistauduttaessa otteluihin meitä vastaan, heittää Hongan viisi kertaa mestaruuteen luotsannut Mihailo Pavicevic.

Pavicevic painottaa samalla, että virtaa täynnä oleva Scott omaa positiivisen energian lisäksi paljon vielä jalostamatonta potentiaalia.

- Akeem ansaitsi ehdottomasti jatkosopimuksen Hongan kanssa, sillä hän auttoi meidät viime kaudella mestaruuteen. Teen parhaani opettaakseni häntä pelaajana ja toivottavasti hän on hyvä oppilas. Silloin kaikki ovat tyytyväisiä, muotoilee Pavicevic.

Hongalla on Scottin lisäksi sopimukset maajoukkuemiesten Jukka Matisen ja Kimmo Muurisen, sekä Monte Cummingsin, Petri Heinosen, Carl Lindbomin, Antto Nikkarisen, Ben Perkinsin, Sasu Salinin, Eldar Skamon, Lauri Toivosen, Anselmi Vanjoen ja Samuli Vanttajan kanssa. Lindbomin tuore sopimus on nelivuotinen.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

Asiat

 
30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

27.3.2026 20:53 Korisliiga

Honka tasoitti pisteen voitolla puolivälierät Korihaita vastaan – Kataja nappasi jo toisen voiton korkeammin sijoittunutta Kauhajokea vastaan

Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.

26.3.2026 20:38 Korisliiga

Korisliiga-puolivälierät: Pyrintö antoi kovan vastuksen, mutta Vilpas onnistui kaivamaan toisen otteluvoiton

Tampereen Pyrinnön ja Salon Vilppaan toisesta puolivälieräkohtaamisesta tuli huomattavasti tiukempi trilleri kuin ensimmäisestä.

24.3.2026 19:55 Korisliiga

Pudotuspeleissä yllätyskäänne heti alkuun: Kataja saalisti Kauhajoen kotiedun 30 pisteen voitolla – Seagullskin lähellä näpistystä, mutta KTP kesti paineen

Kataja Basket nappasi vierasvoiton Kauhajoelta heti puolivälierien käynnistykseksi. KTP-Basket sen sijaan puolusti kotikenttäänsä onnistuneesti, vaikka haastajat pääsivät kahden pisteen päähän.

23.3.2026 20:39 Korisliiga

Korisliiga-playoffit käyntiin: Vilpas avasi rajulla rynnistyksellä, Aalto johti Korihait voittoon

Samu Adler ja Mikael Aalto kuuluivat Korisliiga-illan hahmoihin, kun ensimmäiset puolivälieräpelit paketoitiin Salossa ja Uudessakaupungissa.

22.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Eemi Luukkonen, Henri Kantonen, Joona Tuomala ja Rene Rougeau analysoivat puolivälieräparien vahvuudet, heikkoudet ja mahdollisuudet

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat tiistaina 24. maaliskuuta kovia kokenut Kauhajoki ja sijoitustaan parempi Kataja sekä jatkuvasti kehittyvä KTP ja merkittävällä kokemusedulla siunattu Seagulls.

21.3.2026 09:30 Korisliiga

Korisliigan playoff-ennakko: Mikko Koivisto, Mikael Aalto, Topias Palmi ja Alvar Peltoniemi jakavat mietteensä kovan puolivälieräkoitoksen alla

Korisliigan puolivälierissä toisensa kohtaavat maanantaina 23. maaliskuuta jatkosarjavoittaja Salon Vilpas ja alemmassa jatkosarjassa huippumenestynyt Tampereen Pyrintö sekä varmaan joukkuepeliin luottava Korihait ja kenttää hurjasti juokseva Tapiolan Honka.

20.3.2026 11:49 Korisliiga

18 erotuomaria valittu Korisliigan pudotuspeleihin

Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.

Näytä lisää vastaavia