7.11.2018 21:48 Naisten Korisliigan kärkijoukkueet pääsivät mittaamaan voimasuhteitaan toden teolla, kun kärkipaikkaa pitävä EBT kohtasi toisena sarjassa olevan HyPon. Kouvolassa puolestaan irti pääsivät jaetulla kolmossijalla olevat Kouvottaret ja Forssan Alku.
Alun Emily Kinneston sekä Kouvottarien Taeler Deer pääsivät jälleen taisteluun rinta rinnan. Kuva: Ville Vuorinen.
Kouvottarien ja Forssan Alun välillä käytiin tiukka ja fyysinen kamppailu Kouvolan Jatke areenalla. Kouvottaret eivät päässeet maksamaan vierasjoukkueelle kalavelkojaan aiemmasta kohtaamisesta, sillä kovien vaiheiden jälkeen Forssalaisten onnistui punnertaa vierasvoittoon lukemin 71-76 (31-36). Joukkueet lähtivät taistoon erittäin tasaväkisissiä alkuasetelmissa, sillä molemmilla oli plakkarissaan kuudesta pelatusta ottelusta neljä voittoa. Aiemmin jaettu kolmassija tasapistein siirtyi voiton myötä Alun haltuun pudottaen Kouvottaret neljännelle sijalle.
Forssan Alku aloitti ottelun alusta asti hieman paremmilla otteilla, sillä Kouvottarien peli oli selvästi hermostuneempaa. Helpolla kumpikaan joukkue ei silti toisiaan päästänyt. Ottelun voittoa tarjottiin molemmilla vielä viisi minuuttia ennen viimeisen jakson päätöstä. Alku onnistui kuitenkin ratkaisevissa heittopaikoissaan oikeaan aikaan jättäen väsähtäneitä Kouvottaria hitaasti taakseen. Viimeisen loppukaneetin Alun voitolle antoi Meral Bedretdin (12/6/7s) kolmonen 15 sekuntia ennen summeria, jolloin ero kasvoi liian isoksi kirittäväksi enää umpeen.
Alun nopeajalkaista Emily Kinnestonia ei pidellyt kentällä juuri mikään. Kinneston viimeisteli 17 pistettä ja syötti viisi koriin johtanutta syöttöä. Ella Salminen sen sijaan osoitti olevansa korvaamaton korin alla, ja tilastoi loppulukemikseen kamppailunsa jälkeen 13 pistettä ja yhdeksän levypalloa. Joukkueen vahvistus Mia Loyd upotti 18 pistettä.
Kouvottarien yhtenä selkärankana ottelussa toimi sentteri Claire Lamunu, jonka levypallot (17) olivat joukkueelle erittäin arvokkaita. Tämän lisäksi Lamunu tykitti 18 pistettä. Kouvottarien rivistöstä onnistuivat niin ikään myös Taeler Deer 15/9s, sekä Camille Zimmerman 13/5s.
Martinhallissa saatiin alkuasetelmien valossa jokseenkin hämmentävä lopputulos, kun sarjan kärkijoukkueet kohtasivat. HyPo otti murskavoiton kotonaan kärkipaikkaa pitävästä Espoo Basket Teamista numeroin 101-65 (45-25). HyPolle ei ole löytynyt pysäyttäjää alkutappion jälkeen, sillä Hyvinkääläiset ovat voittaneet putkeen jo peräti kuusi ottelua. EBT:n neljän voiton putkelle sen sijaan tuli päätös, ja joukkue jakaa nyt kärkipaikan HyPon kanssa.
Jo toisen jakson päätteeksi HyPo istahti kuskin paikalla, eikä EBT löytänyt keinoja murtautua HyPon puolustuksesta. EBT:n onnistui tehdä toisen jakson aikana vain seitsemän pistettä, kun taas kotijoukkue kasvatti pistepankkiaan 17 pisteellä, eikä ero tämän jälkeen enää kaventunut tuntuvasti toisella puolikkaalla. HyPon kiven kova puolustus, sekä saumaton joukkuepeli hyökkäyspäädyssä olivat ratkaisevia tekijöitä kotijoukkueen voiton kannalta.
Kotijoukkueen Pelintekijä Randi Brown oli jälleen hyvässä korinteko vireessä tykittäen peräti 31 pistettä, ja ottaen kahdeksan levypalloa. Taru Tuukkanen odottaa parketilla edelleen pysäyttäjäänsä, josta todisteena 20 pistettä, 11 levypalloa ja viisi syöttöä. Henna Salomaa heitti yhdeksän pistettä ja viimeisteli neljä koriin johtanutta syöttöä.
EBT:n kantava voima Lotta Vesiluoma vastasi joukkueensa suurimmasta pistetilistä. Vesiluoma upotti 15 pistettä, ja hänen vanavedessään urakoi myös Delaney Hodgins (12/8). Ulriikka Nuolikoski väläytteli jälleen tarkkaa heittokättään upottaen 11 pistettä.
Viime keväänä Suomen mestaruuden kasvattajaseuransa Torpan Poikien riveissä voittanut Taru Tuukkanen, 47, ilmoitti naisten Korisliigan pudotuspelien kynnyksellä, että kulunut kausi jää hänen viimeisekseen pelaajana.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat kolmen otteluparin voimin tänään tiistaina 25.3. Pyrintö ja Honka aloittavat oman sarjansa keskiviikkona 26.3. Esittelyssä PeKa, HBA, Kouvottaret ja EBT.
Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat kolmen otteluparin voimin tiistaina 25.3. Pyrintö ja Honka aloittavat oma sarjansa keskiviikkona 26.3. Esittelyssä ToPo, BC Nokia, Tapiolan Honka ja Tampereen Pyrintö.
Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja on ottanut isoja kehitysaskeleita Kouvottarien riveissä. Tälläkin kaudella otteet ovat parantuneet kauden edetessä ja seuraavaksi Stone johdattaa joukkueen puolivälieräsarjaan EBT:tä vastaan.
Naisten Korisliigan jatkosarjat saatiin päätökseen lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, Honka, EBT sekä BC Nokia.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella alemman jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat pudotuspelipaikkansa varmistanut BC Nokia ja alempaa jatkosarjaa hallitseva EBT. Viimeinen kierros ennen pudotuspelejä pelataan lauantaina.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät ToPo ja Peli-Karhut.
Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Päivän voittajia olivat Kouvottaret, Honka ja EBT.
Forssan Alku on lauantaina 15.3. aamulla anonut ottelusiirtoa saman päivän naisten Korisliigan otteluun Vimpelin Veto–Forssan Alku. Kilpailujaos ei myöntänyt ottelusiirtoa, minkä jälkeen Forssan Alku ilmoitti luovuttavansa ottelun.
Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.