11.10.2019 21:14 Naisten Korisliigan perjantain ainoassa kohtaamisessa kauden tappiotta aloittaneet Forssan Alku ja Torpan Pojat kohtasivat toisensa. Tiukka ottelu ratkesi vasta päätösneljänneksellä FoA:n 87-80-voittoon.
Meral Bedretin oli tänään isossa roolissa, kun FoA kaatoi kärkiottelussa ToPon. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga
Molemmat joukkueet olivat voittaneet kauden kaksi ensimmäistä otteluaan. Laadukas ottelu ratkesi vasta neljännellä neljänneksellä, jossa meritoitunut Forssan Alku oli vieraitaan parempi.
- Jaoimme tänään palloa hyvin, josta kertoo meidän 30 koriin johtanutta syöttöä. Jaksoimme uskoa omaan tekemiseen. ToPo sai liian monta helppoa lay-upia meidän nukahduksistamme, joten siinä on parannettavaa, Forssan Alun Meral Bedretin kommentoi.
- Toisella puoliajalla menimme siirtymätilanteissa aggressiivisesti kohti koria ja uskalsimme hyödyntää 1 vs. 1 -tilanteita. Sen myötä pääsimme myös paremmin vapaaheittoviivalle. Ensimmäisellä puoliajalla tyydyimme pyörittämään palloa kaarella, mutta loppua kohti käytimme sisällä ja saimme hyviä heittoja vastapalloon, FoA:n päävalmentaja Risto-Matti Rousku avasi.
- Onnistuimme pitämään ToPon ulkomaalaisvahvistukset pienissä pistemäärissä ja se oli yksi voiton avaimista. Vaikka olimme koko viikon treenanneet 1 vs. 1 -puolustamista, se ei näkynyt tänään pelissämme, Rousku jatkoi.
Delaney Bruce oli kotijoukkueen pisteykkönen 23 pisteellä ja 11 levypallolla. Meral Bedretin osui 20 pisteen edestä. Taru Tuukkanen rohmusi 20 levypalloa ja viimeisteli 12 pistettä siinä sivussa. Julia Heinonen heitti 12 pinnaa ja Hanna Vapamaa 10 pistettä. Anni Mäkitalon (5/5/10) heittosihti oli kateissa, mutta takapelaaja tarjoili peräti 10 koriin johtanutta syöttöä.
ToPon tehokkaimmat olivat 17 pistettä viimeistellyt Yasmine Robinson-Bacote ja 16 pistettä nakuttanut Alex Louin. Kaksinumeroisiin ylsivät myös Magdalene Agyei (14/6) ja 11 pistettä naiseen heittäneet Laura Juhola ja Emilia Hulst.
FoA: on Kouvottarien ohella ainoa tappioton joukkue naisten Korisliigassa.
Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.
Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.
Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.
Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.
Naisten Korisliiga jatkui yhdellä ottelulla. Alemmassa jatkosarjassa Vimpelin Veto katkaisi tappioputkensa, kun se haki vieraspisteet HBA-Märskyltä 86-83.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät ToPo, Kouvottaret, EBT ja BC Nokia.
Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo, EBT ja HBA.
Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö ja Forssan Alku.
Ystävänpäivän ainoassa ottelussa EBT vieraili Nokialla. Vierasjoukkue voitti ottelun 79-73.