Gummerus ja Raitanen pussittivat pisteitä NCAA:ssa

4.12.2017 Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n viikonlopun onnistujat miesten puolella olivat tulokaskauttaan Maristissa pelaava Lasse Gummerus ja toista vuottaan San Franciscossa viettävä Remu Raitanen, jotka molemmat ylsivät kaksinumeroisille pistelukemille.

Lasse Gummerus käytti nousseet peliminuuttinsa tehokkaasti NCAA:ssa. Kuva: Ville Vuorinen.


Lasse Gummeruksen Marist pelasi viikonlopun aikana kaksi ottelua, joista ensimmäisessä Marist voitti The Citadelin 100-91 (39-57). Gummerus heitti perjantaina puhtaasti yhdellä kakkosella ja yhdellä kolmosella viisi pistettä ja jakoi yhden syötön kymmenessä minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Lauantaina Gummeruksen peliminuutit kohosivat 25 minuuttiin, kun Marist hävisi Army West Pointille 82-75 (49-36). Gummerus kiitti ja kumarsi minuuteista säkittämällä kymmenen pistettä, repimällä kaksi levypalloa ja riistämällä kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Remu Raitasen San Francisco jäi Arizona Staten jalkoihin lukemin 57-75 (25-40). Raitanen oli yksi yliopistonsa positiivisimmista esiintyjistä pussittamalla 11 pistettä, noukkimalla kolme levypalloa ja jakamalla yhden syötön 20 minuutissa ennen virhetilinsä täyttymistä.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Tomas Murphyn Northeastern karkasi toisella puoliajalla Cornellilta 66-84 (36-39) -voittoon. Murphy tehtaili neljä pistettä ja yhden riiston viidessätoista minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Samuli Niemisen Stephen F. Austin rehki puolustusvoiton Louisiana-Monroesta 65-68 (31-27). Nieminen sai peliaikaa 11 minuuttia kaapien yhden levypallon.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Fiifi Aidoon Grand Canyon nappasi kotivoiton lauantaina kaatamalla UC Riversiden 56-68 (27-38). Aidoo viihtyi parketilla kymmenen minuuttia, joiden aikana hän heitti kuusi pistettä, jakoi yhden syötön ja riisti kerran.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Myös Edon Maxhunin Long Beach State pelasi kaksi ottelua viikonlopun aikana. Ensimmäisessä Long Beach State hävisi lauantaina Fresno Statelle 106-70 (51-28). Maxhuni pussitti kahdeksan pistettä, haki yhden levypallon ja tarjoili kaksi syöttää 16 minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Sunnuntaina Long Beach State pesi kasvonsa voittamalla Stanfordin 68-76 (29-27). Maxhuni jäi pisteittä kymmenessä pelaamassaan minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Oskar Michelsenin Davidson hävisi maineikkaalle North Carolinalle loppunumeroin 85-75 (43-37). Michelsen jäi ilman pisteitä 11 minuutissa, mutta kahmi aloitusviisikossa kaksi levypalloa ja riisti kahdesti.

Lisätietoja: Ottelutilastot

Joonas Tahvanaisen Utah Valley voitti kotikentällään UTSA:n 80-88 (32-42). Tahvanainen jakoi yhden syötön pelaamassaan kolmessa minuutissa.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

25.2.2020 08:35 NCAA

Olivier Nkamhoua – stadilainen rämäpää Tennesseen huippuyliopistossa

Olivier Nkamhoua, 19, oli pikkupoikana silkkaa rämäpäisyyttä ja raaka urheilullisuutta. Nkamhoua ja hänen pitkäaikainen juniorivalmentajansa Eero Levä käyvät lävitse HNMKY-kasvatin tarinan Hotel Arthurin liikuntasalista Tennesseen Thompson–Boling Arenalle.

24.1.2020 08:46 NCAA

Tulokaskolmikko Tahvanainen, Jantunen ja Nkamhoua vauhdissa NCAA:ssa

Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa nähtiin arkiviikolla suomalaisten tulokkaiden ilotulitus, kun Ville Tahvanainen, Mikael Jantunen ja Olivier Nkamhoua heittivät kukin kymmenen pistettä tai enemmän.

20.1.2020 09:31 NCAA

Valtonen ja Arizona State vei Pac-12-konferenssin suomalaiskohtaamisen

Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Pac-12-konferenssissa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Elias Valtonen ja Arizona State vei voiton Mikael Jantuselta ja Utahilta.

Näytä lisää vastaavia