13.10.2023 12:00 Suomen Koripalloliiton uudeksi viestintä- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty Heini Santos (os. Suokari). Santos aloittaa uudessa tehtävässään 16.10.2023.
Heini Santos omaa laaja-alaisen kokemuksen niin viestinnän kuin markkinoinnin saralta toimittuaan mm. viestintäkonsulttina ja 15-henkisen viestintätiimin esihenkilönä viestintätoimisto Kaimanassa, Hesburgerin viestintäpäällikkönä sekä tuottajana ja toimittajana Otavamediassa.
Turkulainen Santos on kasvanut koripalloperheessä. Hän eteni omalla pelaajaurallaan Turun Riennosta Yhdysvaltain yliopistokentille (Dowling College) ja voitti myöhemmin myös Hollannin mestaruuden. Kotimaassa Santos pelasi niin naisten divisioonassa kuin SM-sarjassakin. Kiinnitys lajiin on pysynyt lujana kahden koripalloilevan lapsen kautta.
- Koripallo on ohjannut lähes kaikkia tärkeitä elämänvalintojani teini-ikäisestä saakka, joten tämän luontevampaa jatkumoa olisi vaikea keksiä. Koripallon ympärillä sykkivä hype on ollut huikeaa seurattavaa ja odotan malttamattomana, että pääsen tekemään työtä rakastamani lajin eteen ja auttamaan koripallon ilosanoman levittämisessä, kommentoi Santos tulevaa pestiään.
Suomen Koripalloliitossa Santos aloittaa maanantaina 16. lokakuuta. Samalla liiton pitkäaikainen viestintä- ja kehitysjohtaja Mika Mäkelä siirtyy Koripalloliiton kisaorganisaatioon, jonka vastuulle kuuluvat 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailuiden 2024 ja miesten EM-kisojen 2025 järjestäminen Tampereella.
- Avosylin toivotamme Heinin tervetulleeksi tiimiimme. Hienoa, että korisperheestä löytyi tämän luokan tekijä, iloitsee Koripalloliiton toimitusjohtaja Kati Packalén.
Vimpelin Vedon yhteisö menetti reilu viikko sitten liikuntahallin tulipalossa peli- ja harjoituspaikan sekä harjoitusvälineet aina palloja myöten. Seura kerää nyt lahjoituksia tukirahastoon. Tavoite on hankkia uusia peli- ja harjoitusvälineitä ja palauttaa harjoittelu- ja peliolosuhteet mahdollisimman nopeasti.
Tämän kesän koripallon EM-kotikisat ovat mukana WWF:n urheilu- ja tapahtuma-alan vastuullisuusmerkin pilottihankkeessa. Elokuun kisat saavat ensimmäisenä Suomessa WWF:n vastuullisuusmerkin.
Suomen Koripalloliitto kutsuu koripalloseurat ja koulut mukaan yhteisiin korintekotalkoisiin. Tavoitteena on heittää yhdessä miljoona koria elo-syyskuussa Tampereella järjestettävien miesten koripallon EM-kisojen hengessä.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Koripalloliitto viestii laajasti suomalaisen kilpa- ja harrastekoripallon tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä.
Tamperelainen koripallovalmentaja Kari Kilpinen sai yhden kolmesta tänä vuonna jaettavasta Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnosta. Hän on tehnyt poikkeuksellisen merkittävän elämäntyön lasten ja nuorten koripallon parissa.
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 17.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallituksen puheenjohtajana jatkaa Timo Elo. Lisäksi liittohallitukseen saatiin uusi jäsen, kun Timo A. Järvinen valittiin jäseneksi seuraavalle kolmivuotiskaudelle.
Vielä tämän viikon ajan seurat voivat ehdottaa puheenjohtajaa ja jäseniä liittohallitukseen. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.
Koulutus on suunnattu mm. valmentajille, seuratoimijoille ja muille urheilun ruohonjuuritasolla työskenteleville. Se sopii myös laajemmin urheilujärjestöissä toimiville ihmisille. Koulutus on tehty urheilutoimijoiden kanssa yhteistyössä.
Erityisesti junioripeleissä katsojilla on suuri merkitys nuorten pelaajien pelikokemukselle, itsetunnolle ja jopa urheiluharrastuksen jatkumiselle. Entiset huippupelaajat ja nykyiset korisvanhemmat muistuttavat, kuinka tärkeää on luoda kannustava ja kunnioittava ilmapiiri kentän laidalle ja osoittaa arvostusta niin vastustajaa, erotuomareita kuin toimitsijoita kohtaan.