Henrik Dettmannille Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki

1.12.2022 17:13 Koripalloliiton valmennuksen johtaja ja Susijengin pitkäaikainen päävalmentaja Henrik Dettmann on saanut Tasavallan Presidentin myöntämän kunniamerkin ansioituneesta työstään.

Kuva: Ville Vuorinen/Susijengi

Tasavallan Presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on päättänyt antaa kunniamerkkejä ansioituneille Suomen kansalaisille Itsenäisyyspäivän 6.12. yhteydessä.

- Olen äärimmäisen otettu tästä upeasta huomionosoituksesta. Tämä on ennen kaikkia iso kunnianosoitus koko suomalaiselle koripalloyhteisölle. Kuten myös pelaajille, joita olen saanut valmentaa ja valmentajille, joiden kanssa olen saanut viedä peliä eteenpäin sekä luonnollisesti kaikille niille tuhansille vapaaehtoistyöntekijöille, joita ovat koko suomalaisen koripallon kivijalka, Dettmann kiittelee.

Dettmannin saama Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki (SL R I) on samankaltainen, jonka olympiavoittajat saavat.

Pähkinänkuoressa: Henrik Dettmann

  • Syntynyt 5.4.1958
  • Kasvattajaseura Helsingin NMKY
  • Suomen miesten maajoukkueen päävalmentaja 1992–1997 ja 2004–2022
  • Saksan miesten maajoukkueen päävalmentaja 1997–2003
  • Korkeimmat sijoitukset arvokisoissa: EM-4. 2001 (Saksa), MM-pronssia 2002 (Saksa).
  • Valmentanut Suomen miesten maajoukkueen EM-kisoihin 1995, 2011, 2013, 2015 ja 2017 sekä MM-kisoihin 2014
  • Suomen miesten maajoukkueessa 302 ottelua, 149 voittoa, 153 tappiota
  • Saksan miesten maajoukkueessa 112 ottelua, 66 voittoa, 46 tappiota
  • Kirjauttanut yhtäjaksoisen koripallomaajoukkueen päävalmentajana toimimisen maailmanennätyksen 30 vuodellaan Suomen ja Saksan maajoukkueiden peräsimessä (Lähde: Pentti Salmi)
 
20.2.2024 10:34 Susijengi

Elias Valtonen: ”Susijengin paidassa on aina ekstralatausta”

Euran Veivin kasvatille Elias Valtoselle, 24, kuuluu hyvää. Haastavan viime kauden jälkeen ”Euran Jordani” löysi rytminsä Okinawan MM-kisakesänä ja kuluvalla kaudella hän on paaluttanut paikkansa Espanjan liigan pudotuspelipaikkaa jahtaavan Manresan rotaatiossa. Susijengi-ikkunaan Valtonen palaa ilon kautta ja hakemaan onnistumisia.

19.2.2024 11:43 Susijengi

Edon Maxhuni: ”Oon ottanut stepin ylöspäin pelaajana”

Historian valossa Susijengillä kulkee aina, kun sen pelinrakentajalla kulkee. Helmikuun EM-karsintaikkunaan lähdettäessä onkin hyvä merkki, että Ranskan liigan Le Portelin putoajan paikalta pudotuspeliviivalle johdattanut Edon Maxhuni, 25, on elämänsä vireessä.

18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

17.2.2024 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen Viron cupin finaaliin – Salin välieriin Espanjassa ja Jantunen Ranskassa

Severi Kaukiainen pääsee taistelemaan Viron cupin mestaruudesta, kun Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin. Sasu Salinin Teneriffa taisteli tiensä Espanjan cupin välierään ja Ranskassa Mikael Jantusen sekä Tuomas Iisalon cup-jahti jatkuu myös välierässä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

15.2.2024 11:07 Susijengi

FIBA vahvisti Susijengin olympiakarsintojen otteluajat

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA varmisti keskiviikkoiltana ensi kesän olympiakarsintojen (2.–7.7.) otteluaikataulut. Susijengi pelaa omat karsintansa Espanjan Valenciassa ja kohtaa karsintalohko B:ssa Bahaman tiistaina 2.7. iltapäivällä ja Puolan torstaina 4.7. illalla. Karsintalohkon kaksi parasta joukkuetta etenee turnauksen välieriin.

12.2.2024 15:05 Susijengi

Susijengin vuosi käyntiin timantinkovien EM-karsintojen merkeissä

Susijengi käynnistää tapahtumarikkaan vuotensa ensi viikolla alkavan EM-karsintaikkunan ja Serbia- ja Tanska-maaotteluiden merkeissä. EM-karsintamiehitykseen viisitoista pelaajaa kutsunut päävalmentaja Lassi Tuovi ennakoi karsinnoista äärimmäisen kovatasoisia ja pitää niitä optimaalisena avauksena uudelle susivuodelle.

12.2.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin oli tekemässä seurahistoriaa

Sasu Salin kantoi oman kortensa kekoon, kun Teneriffa teki uuden seuraennätyksen Espanjan liigassa. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät voittojen makuun.

5.2.2024 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantuselle kauden ennätyspisteet – Aatu Kivimäki palasi tositoimiin

Mikael Jantunen pisti kauden piste-ennätyksensä uusiksi, kun Paris Basketball juhli voittoa Ranskassa. Positiivisia uutisia kuului myös Saksasta, jossa Aatu Kivimäki palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

Näytä lisää vastaavia