20.8.2010 Hilpi Savikko valmentaa Keravan Kori-80:n naisten SM-joukkuetta Keravan Energia Teamia pelikaudella 2010/11. Savikon sopimukseen kuuluu myös neuvottelut seuraavasta kaudesta.
Hilpi Savikko palaa naisten SM-sarjan sivurajoille pelikaudella 2010/11. Kuva: Pentti Pekkala.
Hilpi Savikolla on takanaan pitkä pelaaja- ja valmentajaura suomalaisessa huippukoripallossa, jonka lisäksi hän on pelannut ammatikseen Ruotsin pääsarjassa. Savikolle myönnettiin naisten SM-sarjan vuoden valmentajan palkinto Koripalloliiton kevään 2000 palkintogaalassa hänen valmennettuaan Pantterit naisten Suomen mestariksi 1999 ja 2000. Naisten maajoukkueen päävalmentajana Savikko toimi vuosina 2005-07.
Savikko on myös valmentajakoulutuksensa ja -kokemuksensa perusteella saavuttanut Suomen korkeimman valmentajakoulutustason.
- Tällä kertaa valmentajaratkaisun löytyminen kesti kauan, mutta tätä sopimusta kannatti odottaa, hymyilee Kori-80:n puheenjohtaja Markus Virtanen.
- Meillä on Hilpin kanssa selvä suunnitelma joukkueen kokoamiseksi, mutta työ on vielä kesken. Keravan Energia Teamin tavoitteena on koota iskukykyinen joukkue alkavalle sarjakaudella ja päästä pelaamaan pudotuspelejä.
Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.
Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.
Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

Vimpeliläisseura solmi tärkeitä jatkosopimuksia alkavalle kaudelle.
ToPon naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva joukkue on solminut kolme uutta sopimusta. Vuonna 2004 syntynyt Jessi Lehtonen sekä 2005 syntynyt Milja Helminen jatkavat ToPon riveissä, uutena kasvona joukkueeseen liittyy vasta 2007 syntynyt Tapiolan Hongan kasvatti Lilli Laine.
Vimpelin Vedon kolmas ulkomaalaisvahvistus on laitahyökkääjänä viihtyvä Sahara Jones.
Kuisma tuo kokemusta nuoreen ja uudistuneeseen Honkaan.