13.12.2006 Suomen cupin lauantaiseen finaaliin valmistautuva Espoon Honka hallitsee pääkaupunkiseudun koripalloherruutta. Se on Korisliigan sarjataulukossa alueen seuroista korkeimmalla kakkossijallaan ja keskiviikkoisessa paikallispelissä Honka päihitti ToPon suurinumeroisesti 115-97 (65-48).
Honka voi lähteä Helsingin Jäähallissa pelattavaan Suomen cupin finaaliin Lappeenrannan NMKY:tä vastaan luottavaisena ainakin hyökkäyspelin suhteen, sillä joukkue on mättänyt kahdessa viime pelissään peräti 248 pistettä.
Honka johti ToPoa vastaan viidennestä minuutista lähtien ja venytti jo toisella neljänneksellä johtonsa ratkaisevasti 17 pisteeseen.
Voitto oli vakuuttavasti pelanneelle Hongalle jo seitsemäs peräkkäinen Korisliigassa.
- Olen ylpeä joukkueestani ja enemmän kuin tyytyväinen tapaan, jolla ToPon kaadoimme. Joukkueeni oli pystynyt cup-finaalin läheisyydestä huolimatta keskittymään henkisesti tähän otteluun paremmin, kuin itse osasin odottaa, kehui Honka-luotsi Mihailo Pavicevic.
Hongan Monte Cummings jatkoi vahvoja esityksiään nyt 33 pisteen teholla. Jukka Matinen heitti 24 ja Matthew Williams 20 pistettä.
ToPon teho keskittyi Alex Wesbyn (29) ja Heikki Zittingin (19) käsiin.
Joensuun Kataja säilytti kuuden pisteen sarjajohtonsa ottamalla 84-66 (39-37) -kotivoiton Kouvolan Kouvoista.
Kouvot haastoi Katajan tiukasti kolmannen jakson alkuun asti. Tilanteesta 45-42 Kataja nykäisi 59-44-johdon, joka vei isännät karkuun.
Marc Axton heitti Katajalle 21 ja Petri Virtanen sekä Michael Nurse 15 pistettä mieheen.
Kouvojen tehokkaimpina erottuivat Gerrit Brigitha 23:lla ja Sami Laaksonen 19 pisteellä. Kouvojen uusi yhdysvaltalaiskokelas Kevin Frey aloitti tekemällä 21 minuutissa viisi pistettä.
Uudenkaupungin Korihait pisti Namika Lahden ahtaalle, mutta sarjapisteet jäivät Lahteen 94-89 (54-48) -tuloksella.
Peli eteni ensimmäisen neljänneksen jälkeen lahtelaisjohdossa, mutta Korihait pyristeli voitonsyrjässä viime minuutille asti.
Isännistä Augenijus Vaskys ylsi huimaan heittopeliin upottamalla kahdeksan kolmosta ja kaikkiaan 37 pistettä. Teemu Laine heitti 18 pistettä.
Korihaita pitivät heittokilvassa Ed Nelson 31:llä, William Copeland 20:lla ja Roland Yates 19 pisteellä. Nelson kahmi lisäksi 19 levypalloa.
Kierroksen suurimman kotivoiton pelasi KTP, joka pyöritteli Tampereen Pyrintöä 108-67 (52-36) -lukemin.
Kotkalaiset alkoivat tehdä eroa toisella neljänneksellä ja kolmannella kotijohto repesi jo yli 30 pisteen.
Voittajien tehoparin muodostivat 29 pistettä ja 15 levypalloa kerännyt Maurice Ingram ja 27 pistettä heittänyt Andre Foreman.
Pyrinnöstä pääsivät yli kymmenen pisteen vain Mike King 23:lla ja James Wright 14:llä.
Porvoossa peli ratkesi vasta jatkoajalla, jossa Vantaan Pussihukat venyi 96-97 (89-89, 51-39) -voittoon Tarmosta.
Marwan Gaines heitti varsinaisen peliajan viime sekunneilla PuHun jatkoajalle, jonka lopussa myös voittokori syntyi Gainesin kädestä.
Gaines keräsi ennätyspisteensä 35 sekä 17 levypalloa. Tarmosta erottuivat Chris Hester 26:lla ja Nick DeWitz 25 pisteellä.
Voiton ansiosta Pussihukkien ero sarjataulukon peräpäässä on nyt neljä pistettä sarjajumbo Tampereen Pyrintöön.
(STT – Koris.net)
Miesten Korisliigassa nähtiin tänään pelkkiä kotivoittoja. Alvar Peltoniemi ja Eemi Luukkonen pelasivat vahvasti niin pisteiden kuin levypallojenkin valossa.
Salon Vilpas johtaa miesten Korisliigaa parhaillaan voitoin 6–0. Myös Bisons Loimaa tulee lähellä perässä 3–3-saldollaan.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.