7.11.2007 Korisliigan lokakuun pelaajaksi valittu Jukka Matinen palaa keskiviikkona parketille, kun hallitseva Suomen mestari Espoon Honka kohtaa kotonaan sarjassa toisena olevan Kouvot Kouvolasta. Tiistaina 29 vuotta täyttänyt maajoukkuemies Matinen on toipunut nilkkavammasta, joka on pitänyt hänet poissa Hongan kahdesta viimeisestä ottelusta.
- Vasen nilkka muljahti reilut kaksi viikkoa sitten harjoituksissa ja siinä todettiin pieni repeämä. Olen päässyt harjoittelemaan hyvin viime viikosta lähtien ja kaikki tuntuu taas hyvältä, vakuuttaa kolmen pisteen kaaren takaa tunnetusti tarkkaa työtä tekevä Matinen.
Hongan kapteeni Matinen ehti pelata liigassa neljä ottelua ennen loukkaantumistaan. Honka voitti ne kaikki. Matisen poissa ollessa Honka puolestaan hävisi molemmat ottelunsa liigakärki ToPoa ja Porvoon Tarmoa vastaan.
Honka saa jalkeille Kouvoja vastaan täyden miehityksensä, kun myös selkävaivoista kärsinyt Petri Heinonen ja pohjettaan potenut Anselmi Vanjoki palaavat päävalmentaja Mihailo Pavicevicin rotaatioon.
Matisen ja varusmiespalvelustaan suorittavan Petteri Koposen lisäksi Hongan maajoukkuemiehiin lukeutuva Kimmo Muurinen on hänkin valmis kohtaaman Tuomas Iisalon kipparoiman Kouvot.
- Minulla oli vielä maanantaina kuumetta reilut 38 astetta, mutta nyt se on laskenut. Olo on vähän nuhainen, mutta olen pelikunnossa, vakuuttaa Muurinen.
Honka ja Jukka Toijalan luotsaama Kouvot ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kerran. Kouvot oli Espoossa pelatussa Suomen cupin puolivälieräottelussa niukasta parempi pistein 91-88.
Honka-Kouvot käynnistyy keskiviikkona klo 18.30 Tapiolan Urheiluhallissa.
Miesten Korisliiga-finaalit ovat nyt 3–2-tilanteessa Helsinki Seagullsin hyväksi.
Helsinki Seagulls otti kolmen pisteen vierasvoiton BC Nokiasta ja tasoitti finaalisarjan.
Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.
Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.
Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.