25.1.2008 Korisliigassa kolmantena olevan Espoon Hongan takamies Anselmi Vanjoki, 19, on sivussa kentiltä vähintään seuraavat neljä viikkoa. Kesällä miesten maajoukkuerinkiin nousseen 193-senttisen Vanjoen vasemman käden kämmenluu on poikki.
- Vamma syntyi harjoituksissa puolustaessani Petteri Koposen ajoa. Käteni osui nähtävästi “Petskun” polveen. Kävin välittömästi röntgenissä, jossa ilmeni, että kämmenluu on napsahtanut poikki. Onneksi luut ovat kädessä kohdallaan, kertoo Vanjoki.
Vanjoen käsi on lastoitettu ja se kuvataan viikon kuluttua uudelleen.
- Lääkärin mukaan toipuminen kestää ainakin neljä viikkoa. Pystyn kuitenkin sillä välin pitämään huolta fyysisestä kunnostani.
Vanjoki on pelannut tällä kaudella loukkaantumisten vaivaamassa Hongassa 21 ottelua, joissa hän on saanut peliaikaa keskimäärin 13 minuuttia kolmen pisteen ja 0,9 levypallon tehoin.
Liigakärki ToPon maanantaina Helsingissä kukistanut Honka pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina, jolloin Porvoon Tarmo saapuu Tapiolaan. Liigassa seitsemäntenä oleva Tarmo on vienyt nimiinsä joukkueiden molemmat keskinäiset ottelut Hongan loukkaantumissuman ollessa pahimmillaan.
"Ei tämä ole ihan niin helppoa ollut kuin miltä se on saattanut näyttää", totesi kultamitalin pokannut pelinjohtaja Lassi Nikkarinen, kun Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen finaalisarja ratkesi otteluvoitoin 4–0.
Kauhajoki isännöi Helsinki Seagullsia tiistaina kotikentällään IKH Areenalla. Helsinkiläiset johtavat ottelusarjaa 3–0 ja ovat voiton päässä seurahistorian toisesta Suomen mestaruudesta.
Helsinki Seagulls otti Korisliiga-finaaleissa 3–0-johtoaseman. Seuraava, mahdollisesti ratkaiseva, ottelu pelataan tiistaina Kauhajoella.
Korisliigan finaalisarjassa on pelattu kaksi ottelua ja Helsinki Seagulls johtaa finaalisarjaa 2–0. Kolmas finaali pelataan lauantaina 3.5. Helsingissä Töölön Kisahallissa klo 15:00. Ottelu on vapaasti katsottavissa Neloselta.
Tampereen Pyrintö ja Erik Muhonen ovat tehneet sopimuksen kaudeksi 2025-2026. Sopimus sisältää option kaudesta 2026-2027.
Erik Sajantila säväytti kentän pistekuninkaana, kun Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Korisliigan finaaleissa.
Tampereen Pyrintö ja Topias Jokela ovat solmineet sopimuksen tulevasta kaudesta 2025–2026. Sopimukseen sisältyy myös optio seuraavasta kaudesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää viidennen tuotantokauden paras jakso.
Helsinki Seagullsin kotiavaus Kauhajokea vastaan päättyi 89–56-voittoon. Mestaruuteen vaaditaan neljä voittoa.
Miesten Korisliigan 1. finaali käynnistyi lauantaina kello 17 Töölön Kisahallissa. Ruudun lähetys ottelusta ei toiminut aluksi, mutta vika on nyt korjattu.