Honka ja ToPo Divisioona A:n välieriin – Oulu voitokas puolivälieräavauksessa

27.3.2022 20:58 Miesten I divisioona A:n kaksi ensimmäistä välieräjoukkuetta selvisi tänään sunnuntaina, kun Tapiolan Honka ja Torpan Pojat etenivät välieriin otteluvoitoin 2-0. Oulu Basketball taas avasi puolivälieräsarjan voitolla Raidersista.

Helsingin paikalliskohtaaminen päättyi tiukimmalla mahdollisimmalla erolla, kun ToPo voitti Helsingin NMKY:n lopulta yhdellä pisteellä 80-81 (40-40).

25 sekuntia ennen loppusummeria Miki Kuusisto (6/8/10 syöttöä) upotti levyn kautta ToPon neljän pisteen johtoon 76-80. Namika sai vielä kavennettua eroa kahdesti – viimeisenä kaksi sekuntia ennen loppusummeria loppulukemiin – mutta aika loppui kellosta kesken.

Kuusiston lisäksi ToPon parhaimmistoon kuuluivat Tommy Hamilton (20/12) ja Topi Halme (18/3). Namikan pistemiehet olivat Samuli Mäkelä (25/10/7 syöttöä) ja Emil Skyttä (19/9).

ToPo eteni Divisioona A:n välieriin otteluvoitoin 2-0.

> Ottelutilastot


Honka toistamiseen Huimaa selkeästi parempi

Eilen murskavoiton Äänekosken Huimasta napannut Tapiolan Honka jatkoi samaan malliin, kun espoolaiset päihittivät Huiman Äänekoskella 60-80 (35-35). Honka karkasi kolmannella neljänneksellä 9 pisteen johtoon, joka repesi kahteenkymmeneen asti päätösneljänneksellä.

Hongan pistekolmikko oli Alvar Peltoniemi (24/10), Travis McConico (15/8/7 syöttöä) ja Aamos Laavainen (15/3). Huiman pisteistä vastasivat Timi Puittinen (18/5) ja Kalle Kalin (14/11/5 syöttöä).

Honka eteni Divisioona A:n välieriin otteluvoitoin 2-0.

> Ottelutilastot


Oululle avausvoitto Raidersista

Oulu Basketball aloitti puolivälieräsarjansa järvenpääläistä Raidersia vastaan kotivoitolla 84-62 (47-31). Oululaiset veivät toisen neljänneksen 28-15 ja piti johtonsa loppuun saakka.

Oululta vauhdissa olivat Dennis McKinney (27/8) ja Clayton Guillozet (23/6/7 syöttöä). Raidersia pystyssä piti Ahmad Gilbert (24/5).

Kyseessä oli puolivälieräsarjan avausottelu, joten Oulu Basketball johtaa ottelusarjaa 1-0.

> Ottelutilastot

 
15.8.2022 08:49 Miesten I divisioona A

Matias Ojala tuomaan kokemusta Raiders-miehistöön

Miesten I divisioona A -kauteen valmistautuva järvenpääläisseura saa tulevaksi kaudeksi kovan vahvistuksen, kun hän tekee paluun "kasvattajaseuraansa".

12.8.2022 16:00 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n ja B:n otteluohjelmat julkaistu

Miesten I divisioonat pyörähtävät käyntiin kauden 2022–23 osalta lokakuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Sarjojen mestarit ovat selvillä viimeiseen huhtikuun loppuun mennessä.

22.6.2022 20:30 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2022–23 myönnetty: 64 joukkuetta yhteensä viidessä pääsarjassa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2022–23. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Kaikkiaan viidessä pääsarjassa nähdään ennätykselliset 64 joukkuetta.

27.4.2022 21:38 Miesten I divisioona A

Hongalle ällistyttyvä Divisioona A:n voitto jatkoajan kautta päätösfinaalissa

Miesten I divisioonan huipennuksessa, finaalisarjan viidennessä pelissä, Tapiolan Honka pääsi juhlimaan sarjan voittoa, kun Torpan Pojat kaatui Töölön Kisahallissa jatkoajan jälkeen 74-83 (38-32, 69-69). Honka voitti finaalisarjan 2-3.

25.4.2022 21:25 Miesten I divisioona A

Tapiolan Honka tasoitti Divisioona A:n finaalit 2-2:een

Miesten I divisioona A:n finaaleissa Tapiolan Honka tasoitti sarjan Torpan Poikia vastaan 2-2:een, kun espoolaiset voittivat ToPon Tapiolan Liikuntahallissa loppulukemin 69-50 (26-31). Finaalisarjan ratkaiseva ottelu pelataan keskiviikkona Töölön Kisahallissa.

23.4.2022 22:36 Miesten I divisioona A

Tapiolan Honka kavensi Divisioona A:n finaalit tilanteeseen 2-1

Miesten I divisioona A:n finaaleissa Tapiolan Honka voitti kolmannen finaaliottelun Torpan Poikia vastaan Töölön Kisahallissa 73-100 (40-47). Finaalisarja on nyt tilanteessa 2-1.

20.4.2022 21:19 Miesten I divisioona A

ToPo pisti Divisioona A:n finaalit katkolla Tapiolassa

Miesten I divisioona A:n toisess finaaliottelussa Torpan Pojat voitti Tapiolan Hongan 74-89 (27-38). ToPo johtaa täten finaalisarjaa 2-0 ja sarja on katkolla lauantaina Töölön Kisahallissa.

16.4.2022 22:43 Miesten I divisioona A

ToPo vei Divisioona A:n finaaliavauksen Honkaa vastaan

Miesten I divisioona A:n finaalien ensimmäisen ottelun vei Torpan Pojat, joka voitti Tapiolan Hongan Töölön Kisahallissa 78-73 (41-39). ToPo johtaa nyt ottelusarjaa 1-0.

12.4.2022 20:30 Miesten I divisioona A

Tapiolan Honka voitti vitospelissä Oulun ja eteni Divisioona A:n finaaleihin ToPon pariksi

Miesten I divisioona A:n välierissä Tapiolan Honka voitti ottelusarjan viidennessä ottelussa Oulu Basketballin 85-73 (45-42). Honka marssi täten finaaleihin otteluvoitoin 3-2. Vastassa finaaleissa tulee olemaan eilen finaalipaikan varmistanut Torpan Pojat.

11.4.2022 20:56 Miesten I divisioona A

Torpan Pojat päihitti Kristikan ja eteni ensimmäisenä Divisioona A:n finaaleihin

Miesten I divisioonan toinen finaalijoukkue selvisi tänään Kupittaan Palloiluhallilla, kun Torpan Pojat voitti Kristika Turun 84-97 (39-43). ToPo voitti välieräsarjan 3-1.

10.4.2022 20:53 Miesten I divisioona A

Tapiolan Honka tasoitti Divisioona A:n välierät Oulua vastaan 2-2:een

Miesten I divisioona A:ssa Tapiolan Honka tasoitti välieräsarjan Oulu Basketballia vastaan 2-2:een, kun Honka voitti Ouluhallissa numeroin 72-86 (45-34). Finaalipaikan ratkaiseva ottelu pelataan siis tiistaina 12.4. klo 18:30 Tapiolan Liikuntahallissa.

8.4.2022 22:31 Miesten I divisioona A

Oulu Basketball pussitti 100 pistettä ja eteni voiton päähän Divisioona A:n finaalipaikasta

Miesten I divisioona A:n välierissä Oulu Basketball voitti vieraissa Tapiolan Hongan 80-100 (41-64). Oulu johtaa nyt välieräsarjaa 1-2.

7.4.2022 22:38 Miesten I divisioona A

Torpan Pojat vei Divisioona A:n välieräsarjan katkolle Munkkiniemessä

Miesten I divisoona A:ssa Torpan Pojat päihitti Kristika Turun 87-80 (53-38). ToPo on täten voiton päässä finaalipaikasta, kun helsinkiläiset johtavat välieräsarjaa 2-1.

5.4.2022 21:34 Miesten I divisioona A

Divisioona A:ssa ToPo ja Oulu tasoittivat välieräsarjat tilanteeseen 1-1

Miesten I divisioona A:ssa molemmat välieräsarjat tasoittuivat tilanteeseen 1-1, kun Torpan Pojat voitti Kristika Turun ja Oulu Basketball taas Tapiolan Hongan.

2.4.2022 19:51 Miesten I divisioona A

Miesten I divisioona A:n välierät vauhdikkaasti käyntiin

Tapiolan Honka onnistui kaatamaan Oulu Basketballin pisteellä loppuhetken onnistumisella. Toisessa välierässä Kristika Turku kävi ryöstöretkellä Torpan Poikien vieraana.

31.3.2022 21:14 Miesten I divisioona A

Kristika päihitti HBA:n toistamiseen ja eteni Divisioona A:n välieriin

Miesten I divisioona A:ssa Kristika Turku eteni neljäntenä joukkueena välieriin, kun turkulaiset voittivat HBA-Märskyn 84-67 (48-37). Kristika voitti puolivälieräsarjan 2-1.

30.3.2022 21:46 Miesten I divisioona A

RaPy, PuHu ja PeU avausvoittoihin Divisioona B:n puolivälierissä

Miesten I divisioona B:n puolivälierissä nähtiin keskiviikkona kolme ottelua, kun Raholan Pyrkivä, PuHu Juniorit ja PeU-Basket olivat voitokkaita puolivälieräsarjojensa avausotteluissa.

29.3.2022 21:35 Miesten I divisioona A

Oulu Divisioona A:n välieriin – Kristika tasoitti ottelusarjan HBA:ta vastaan

Miesten I divisioona A:n puolivälierissä selvisi kolmas välieräjoukkue, kun Oulu Basketball voitti vieraissa Raidersin 71-82 (33-41). Kristika taas tasoitti puolivälieräsarjansa HBA-Märskyä vastaan.

26.3.2022 19:20 Miesten I divisioona A

Honka löylytti Huimaa Divisioona A:n puolivälieräsarjan avausottelussa

Miesten I divisioona A:n kolmas puolivälieräsarja käynnistyi Espoossa, kun Tapiolan Honka voitti Äänekosken Huiman 101-59 (45-19). Honka johtaa nyt puolivälieräsarjaa 1-0.

23.3.2022 21:27 Miesten I divisioona A

ToPo vei selvin lukemin Divisioona A:n ensimmäisen puolivälieräkohtaamisen HNMKY:tä vastaan

Miesten I divisioona A:n puolivälierissä nähtiin keskiviikkona yksi ottelu, kun Torpan Pojat voitti puolivälieräsarjan avausottelun Helsingin NMKY:tä vastaan 80-53 (47-25).

Näytä lisää vastaavia