7.10.2021 16:03 BC Nokia, Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö sekä Nokian kaupunki ovat sopineet yhteisestä "Hoops for learning"-hankkeesta.
BC Nokian edustusjoukkueen pelaajat Anthony Adger, Arnaldo Toro ja päävalmentaja Greg Gibson ovat innoissaan lähdössä kiertämään nokialaiskouluja "Hoops for learning"-hankkeen puitteissa. Kuva: Tino Mäkelä.
BC Nokian miesten edustusjoukkueen yhdysvaltalaispelaajat sekä päävalmentaja Greg Gibson kiertävät Nokian kouluilla keskustelemassa lasten ja nuorten kanssa kulttuurieroista, kiusaamisesta, liikuntaharrastuksen tärkeydestä sekä koulunkäynnistä. Yhtenä tavoitteena on myös vahvistaa oppilaiden kielitaitoa ja lisätä itsevarmuutta puhua englantia.
- Hanke alkaa nyt, kun kouluille pääsee jälleen vierailemaan ja se jatkuu aina kouluvuoden loppuun saakka. Tavoitteena on, että kierrämme kaikki Nokian peruskoulut kouluvuoden aikana. Olen erittäin innoissani tästä projektista, missä pystymme seurana tekemään työtä oman yhteisömme hyväksi, Greg Gibson kertoo.
- Vierailuilla puhutaan arvoista ja asioista, jotka ovat tärkeitä myös BC Nokialle. Samalla myös koripallo tulee lajina tutummaksi nokialaisille lapsille. Hienoa, että seuramme pääsee toteuttamaan tällaisen ainutlaatuisen projektin paikkakunnalla, BC Nokia ry:n vs. toiminnanjohtaja Pasi Hovi iloitsee.
Lisätiedot:
Greg Gibson
päävalmentaja BC Nokia
greg.gibson@bcnokia.com
p. 050 467 2718
Pasi Hovi
vs. toiminnanjohtaja BC Nokia ry
pasi.hovi@bcnokia.com
p. 040 6641821
Salon Vilpas Koripallo ry uudistaa juniorivalmennuksensa toimintakaudelle 2025–2026. Uudistuksen keskiössä on uuden seitsemänhenkisen Valmennusnyrkin perustaminen, joka kokoaa yhteen vahvaa asiantuntemusta niin koripallosta kuin sen ulkopuoleltakin.
Kataja Basket Academy lähtee kauteen 2025–2026 uusien päävalmentajien johdolla. Miesten joukkueen vetovastuun ottaa kokenut Jarkko Mäki ja naisten joukkuetta luotsaa seuran valmennuspäällikkö Jose Salo. Molemmat valmentajat tuovat mukanaan vahvan sitoutumisen nuorten pelaajien kehittämiseen osana uudistuvaa akatemiatoimintaa.
Tervetuloa perinteiseen Meripäiväkorikseen! La 26.7.2025 klo.11:30 laitetaan pallot ilmaan ja tunnelma kattoon, kun perinteinen Meripäiväkoris tekee paluun Kantasatamaan (Tornaattorintie 51) kymmenien vuosien jälkeen! Sarjoja on tarjolla kaikenikäisille junnuista firmakorikseen.
HoNsUn tulevan kauden 2025-2026 juniorijoukkueiden päävalmentajat on julkaistu.
YMCA Tampere koripallo on saanut avustusta kansainvälisestä Erasmus+ Sport -hankkeesta. Hankkeen kesto on 1,5 vuotta ja hankkeen tavoitteena on käydä tutustumassa kolme eri eurooppalaisen seuran toimintatapoihin sekä saada näin uutta kansainvälistä oppia omaan toimintaan ja sen kehittämiseen.
Torpan Pojat on valittu vuoden 2025 helsinkiläiseksi urheiluseuraksi. Helsingin kaupungin vuosittain myöntämä tunnustus nostaa esiin urheiluyhteisöjä, jotka tekevät pitkäjänteistä ja merkityksellistä työtä helsinkiläisen liikunnan ja urheilun hyväksi.
Lahti Basketball ja Kouvot yhdistävät voimansa 2009 syntyneiden poikien ikäluokassa ja pelaavat KOLA Basket -joukkueen nimissä kaudella 2025-2026 17-vuotiaiden SM-sarjaa, sekä European Youth Basketball League (EYBL) sarjaa.
Tule mukaan tavoittelemaan paikkaa Turun NMKY:n naisten I divisioona -joukkueessa! Haemme motivoituneita ja tavoitteellisia pelaajia tulevalle kaudelle – nyt sinulla on mahdollisuus näyttää taitosi try out -tapahtumassa.
Leevi Valtanen ja Aatu Aalio ovat aloittaneet HoNsUn valintavaiheen vastaavina.
Perjantaina 13.6. Hippoksen pesäpallostadion täyttyy iloisesta naurusta, kun maan eturivin viihdyttäjiin lukeutuva Sami Hedberg saapuu Jyväskylään maan klubeja täytteen kiertueen jälkeen. Esitys pitää sisällään muun muassa varta vasten Jyväskylään räätälöityä huumoria.