Huima kierroksen huippuottelun voitolla sarjakakkoseksi, Korisliigassa neljän ottelun lauantai

21.2.2015 Äänekosken Huiman ja Torpan Poikien kohtaamisessa olivat panokset kohdallaan, voittajan ottaessa tiukan otteen sarjataulukon kakkospaikasta. Lauantain isoimman ottelun keskimmäiset kaksi neljännestä vakuuttavasti nimiinsä vienyt Huima otti lopulta komean 90-70 (38-35) -voiton. Muualla Catz löylytti Alun kotonaan, Peli-Karhut voitti Hongan ja Veto Riennon kotisalissaan.

Tupla-tuplan debyytissään urakoinut Breanna Brock toi tarvittavaa kokoa PeKan korin alle.

Vimpelin Vetoa edustavan Korinne Campbellin rooli on olla kantava voima joukkueen sisällä kevään edetessä. Voitto Riennosta vahvisti joukkueen asetelmia pudotuspelitaistossa.

Alexandria Anderson ja rutiinisuoritus. Tehokas ympäri parkettia, ja joukkueelle voitto. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa

Runkosarjan kakkospaikan hallitsijan Catzin takana ollessa vielä auki, oli lauantain ottelu ToPon ja Huiman välillä Töölön Kisahallissa päivän kirkkaasti suurin ottelu panokseltaan. Kentällä nähtiin tasainen avauspuolikas, mutta jo toisella jaksolla ottelun hallintaansa ottanut Huima ei otettaan hellittänyt ison tauon jälkeenkaan, vaan karkasi 90-70 (38-35) -voittoon.

 

- Vastustajalta parasta koripalloa mitä Kisahallissa tämän kauden aikana on nähty, emmekä olleet valmiita vastaamaan haasteeseen. Äänekoski nousi Catzin ykköshaastajaksi mestaruustaistoon, niputti ToPon päävalmentaja Kari-Pekka Klinga.

 

Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi ei ollut vielä valmis ottamaan ykköshaastajan titteliä joukkueelleen, mutta oli luonnollisestikin tyytyväinen joukkueensa otteisiin.

 

- Tärkeä peli molemmille, ja kummallakin oli paineet voittaa. Mikään ei ole vielä ratkennut, meillä on neljä peliä vielä tämän jälkeen. Alussa oli jäykkää, sitten rupesi puolustus paranemaan ja heittokin uppoamaan. Ratkaisevassa vaiheessa saimme riistoja ja pääsimme juoksemaan nopeita, Nurmi kertasi.

 

Vierailija Huiman riveistä tehokkainta jälkeä parketilla tekivät 31 pistetttä nakuttanut Michaela Houser (31/9 levypalloa/5 syöttöä), tuttu tehopelaaja Chandra Harris (21/13/1/2 torjuntaa), sekä neljä kolmosta upottanut Camilla Grönberg (16/3 riistoa).

 

Kotijoukkueen kokoonpanosta esille nousivat tutu nimet, vaikka tällä kertaa kolmikon Dionne Pounds (23/6/3/3 riistoa), Niina Laaksonen (14/8) ja Heta Korpivaara (18/5) panos ei voittotaisteluun asti riittänytkään.

 

 

Ottelutilastot: ToPo-Huima

 

 

Peli-Karhut tärkeään kotivoittoon Hongasta

 

Lauantain otteluun lähdettäessä panokset Kotkan Steveco Areenalla olivat selvät. Voitolla PeKa pitäisi haaveet runkosarjan kakkospaikasta elossa, kun vastaavasti Hongan pudotuspelitaistelun kannalta voitto olisi likimain elintärkeä. Vierailijat joutuivat tällä kertaa poistumaan tiukasta ottelusta tappio niskassaan kotimatkalle. Päätössummerni soidessa lukemat kotkalaisten hyväksi olivat 79-71 (35-44)

 

Käytännössä viimeiselle minuutille asti tasatilanteessa ollut ottelu repesi PeKan nostettuaan puolustuksen intensiteettiään juuri riittävästi, että se sai pakotettua Hongan hyökkäyksen ongelmiin ja pääsi itse ratkaisemaan ottelun vapaaheittoviivalta.

 

Etenkin kotkalaisten Natasha Thamesin panos koitoksen päätöshetkillä oli ottelun ratkaisun kannalta iso, kun vapaaheittoviivalta tasatilanteen pisteen johdoksi kääntänyt laituri upotti tämän jälkeen rikottunakin kahden pisteen hyppyiheittonsa ja venytti johdon vapaaheittoviivalta neljään pisteeseen. Loput vapaaheitot nakuttivat pussiin Reetta Piipari sekä Jasmine Gill.

 

Kotijoukkueen riveistä vakuuttavinta jälkeä lauantaina tekivät Natasha Thames (23/9/3 riistoa) ja Jasmine Gill (21/10). PeKan tuorein jenkkivahvistus, 187-senttinen sentteri Breanna Brock esiintyi hänkin debyytissään vakuuttavasti, toimittaen tilastolakanalle tupla-tuplan 17 pisteen ja 11 levypallon muodossa.

 

Vierailija Hongan kokoonpanosta kolme pelaajaa ylsivät kaksinumeroisiin pistelukemiin, ja vaikka ottelusta tuloksena olikin tappio, voivat etenkin tupla-tuplan operoinut Tuuli Menna (24/10), neljä kuudesta kolmosestaan upottanut Sara Rokkanen (20/4) sekä kokonaisvaltaisesti vahvan ottelun pelannut Minna Mali (12) olla otteisiinsa tyytyväisiä.

 

 

Ottelutilastot: PeKa-Honka

 

 

Vimpelin Veto vahvisti asemiaan pudotuspelikamppailussa

 

Turun Riennon Vimpelin liikuntahallin parketille vieraakseen saanut Veto ei liiemmin kysymysmerkkejä jättänyt ilmaan siitä, kumpi parempi joukkue lauantain välienselvittelyssä oli. Surullisessa 18 tappion putkessa ennen lauantaita seilannut TuRi jäi vaille mahdollisuuksia, kun Veto nakutti jo puoliaikaan mennessä taululle vierasjoukkueen kannalta musertavat 52-25 -lukemat.

 

Loppulukemat 93-56 kuvastavat valitettavalla tavalla sitä, mikä ero on joukkueella joka taistelee pudotuspelipaikasta, ja joukkueella jolla ei panosta enää kevään otteluissa ole.

 

Kotijoukkue ViVen jokainen pelaaja kulutti pelikentän parkettia vähintään kymmenen minuutin verran, ja yhdeksän pelaajaa ehti kirjauttamaan pöytäkirjaan vähintään pisteen nimiinsä. Tehokkaimmin korisukkaa kuluttivat Korinne Campbell (25/5), sekä kaikki viisi radalle lähettämäänsä kolmosta upottanut Ninni Salmi (19/4).

 

Ilman jenkkivahvistuksiaan pelannut Riento sai positiivisimmat esitykset Sanni Saloselta (22/14), sekä vasta 16-vuotiaalta, 172-senttiseltä laiturilta Marika Korpiselta (15).

 

 

Ottelutilastot: ViVe-TuRi

 

 

Catz rutiinivoittoon kotikentällään

 

Lappeenrannan Catz voi jo lähteä valmistautumaan pudotuspelejä varten, kun se voitti lauantaina kotonaan Forssan Alun lukemin 82-55 (35-29). Catzilla sekä sarjakakkosella Huimalla on molemmilla neljä ottelua pelaamatta, mutta keskinäisten otteluiden tulosten vuoksi Huima ei enää Catzia voi sarjataulukossa ohittaa.

 

- Puolustuspelimme oli koko ajan hyvää, mutta hyökkäyspäässä olisimme voineet olla huolellisempia. Forssan puolustusvariaatiot vaikeuttivat pelaamistamme, mutta ihan tyytyväinen olen, kertasi Catzin pääkäskijä Mika Haakana.

 

Ilman takamies Chelsea Douglasia pelanneen kotijoukkueen tehokkaimpina syömähampaina lauantain koitoksessa toimivat totutun varmat ja monipuoliset Alexandria Anderson (23/9/2/3 riistoa) sekä Elena Reshetko (21/4/2/1/4 torjuntaa).

 

 

Vierailija Alun riveistä itsensä esille nostivat neljä kolmosta sisään pommittanut Hanna Vapamaa (17/4), sekä perusvarman 28-minuuttisen esittänyt Sarah Hansen (11/7/2/5 riistoa).

 

Ottelutilastot: Catz-FoA
 
5.2.2020 15:15 Naisten Korisliiga

HBA-Märskyn Awak Kuier on Naisten Korisliigan tammikuun pelaaja

Awak Kuier on valittu Naisten Korisliigan tammikuun pelaajaksi. Valinta on 18-vuotiaalle Kuierille uran ensimmäinen.

26.1.2020 21:03 Naisten Korisliiga

Naisten Suomen Cupin mestaruus Kotkaan

Yli tuhatpäinen yleisö oli saapunut seuraamaan naisten Suomen Cupin finaalia Kouvolan Jatke Areenalle. Kotijoukkueen fanit joutuivat kuitenkin pettymään, kun Peli-Karhut pääsi juhlimaan mestaruutta 96-82.

24.1.2020 13:14 Suomen Cup

Ennakko: Naisten Suomen Cupin finaalissa luvassa huima Kymenlaakson paikalliskamppailu

Kouvottaret kohtaa sunnuntaina Kouvolan Jatke Areenalla Peli-Karhut. Ottelu alkaa kello 19.00 ja se on nähtävissä YLE TV2:ssa suorana lähetyksenä. Voittajajoukkueelle on luvassa 10.000 euron pääpalkinto.

16.1.2020 21:13 Naisten Korisliiga

HBA-Märsky kaatoi Hongan - Awak Kuierilla huimat tilastot

HBA-Märsky kesti vierasjoukkueen kirin ja voitti 83-78. Voiton kulmakivenä toimi Awak Kuier, joka teki 47 pistettä

13.1.2020 10:15 Naisten Korisliiga

Joulukuun kuukauden pelaajan Elena Melton mukaan joukkueella on edelleen varaa parantaa peliään

Joulukuussa Naisten Korisliigan pelaajaksi valittiin Peli-Karhujen Elena Melto. Hän on matkustanut Lappeenrannan ja Kotkan välillä koko kauden ajan, mutta se ei ole näkynyt hänen otteissaan.

2.1.2020 09:24 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuille kärkipaikan ratkaissut Elena Melto on Naisten Korisliigan kuukauden pelaaja

Sarjakärki Peli-Karhuja edustava 24,3 pistettä ja 30,3:n teholukeman tilastoinut Elena Melto valittiin Naisten Korisliigassa joulukuun pelaajaksi.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

18.12.2019 21:29 Naisten Korisliiga

Kuier palasi kentälle, mutta Louin veti pidemmän korren – Honka ja ToPo illan voittajat

Naisten Korisliigassa pelattiin tänään kaksi ottelua, joissa voittajiksi selvisivät Tapiolan Honka ja Torpan Pojat. HBA-Märskyn Awak Kuier palasi takaisin pelikentille, mutta Alex Louinin johtama ToPo oli lukiolaisille liikaa.

14.12.2019 21:21 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvisti johtoaan Naisten Korisliigassa – Claire Lamunu loukkaantui, mutta 17-vuotias Henriikka Vähäuski paikkasi huippusuorituksella

Voittajia Naisten Korisliigassa olivat tänään Kouvottaret, Catz Lappeenranta ja Tapiolan Honka. Illan näyttävin sentterien kaksintaistelu käytiin yli 20 vuotta pelanneen Taru Tuukkasen ja vasta 17-vuotiaan Henriikka Vähäuskin välillä.

12.12.2019 20:54 Naisten Korisliiga

Vimpelin Veto oli vedossa – Amy Griffinillä ennätyksiä hipova 58:n teholukema

Naisten Korisliigan toiseksi viimeistä sijaa pitävä Vimpelin Veto haki HBA-Märskyn luota reilun 58–91-voiton. Ottelun tehosankari oli Amy Griffin.

3.12.2019 10:12 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan kuukauden pelaaja jälleen Kouvottarista – marraskuun valinta on Camille Zimmerman

Kouvottarissa kovaa jälkeä tehnyt Camille Zimmerman on Naisten Korisliigan marraskuun pelaaja.

1.12.2019 19:49 Naisten Korisliiga

Yllätyskäänne Kymenlaakson derbyssä – Peli-Karhut katkaisi Kouvottarien voittoputken yli 50 pisteen voitossa

Peli-Karhut järjesti yllätyksen Kotkassa katkaisemalla Kouvottarien voittoputken kymmeneen otteluun ja nappaamalla samalla sarjataulukon kärkipaikan itselleen.

23.11.2019 20:57 Pääjuttu

Suomen Cupien kahdeksikot selvillä – Puolivälieräparit valitaan torstaina

Sekä naisten että miesten Suomen Cupin finaalin voittaja saa kymmenen tuhannen euron ja hävinnyt kolmen tuhannen euron rahapalkinnon.

9.11.2019 20:43 Naisten Korisliiga

EBT juhli sarjapisteitä kotonaan, Kouvottaret ja Catz voittivat vieraskentillä

Kouvolalaisjoukkue jatkaa yhä sarjakärjessä ilman ainuttakaan tappiota.

8.11.2019 10:38 Naisten Korisliiga

Lokakuun pelaaja Claire Lamunu ei tyydy voittoputkesta huolimatta – ugandalaissentterin vapaa-aika kuluu Kouvolassa avantouimalla

Claire Lamunu valittiin kuukauden pelaajaksi Naisten Korisliigassa toisen perättäisen kerran. Edellinen valinta tuli viime runkosarjan viimeisenä kuukautena. Hänen edustamansa Kouvottaret porskuttaa parhaillaan sarjan kärjessä 7–0-tuloksella, mutta Lamunu sanoo, että työtä on silti tehtävänä kevättä ajatellen.

2.11.2019 19:42 Naisten Korisliiga

Kuukauden pelaaja Lamunu loisti Kouvottarien seitsemännessä perättäisessä voitossa – ToPon Louinilla 43 pisteen ilta

Naisten Korisliigan hallitseva kuukauden Claire Lamunu teki vaikuttavaa työtä Kouvottarien kaataessa Vimpelin Vedon. Illan muita voittajia olivat Lappeenrannan Catz ja Torpan Pojat.

24.10.2019 21:50 Naisten Korisliiga

HBA rökitti ToPon Naisten Korisliigan helsinkiläiskohtaamisessa

Huippulupaus Awak Kuier oli raivokkaana korin alla, kun HBA Märsky kukisti illan ainoassa ottelussa Torpan Pojat 84–62.

18.10.2019 09:00 Korisliiga

Elisa Viihde Sport vapaassa katselussa sunnuntaista perjantaihin – tarjolla huimat 33 ottelua!

Elisa Viihde Sport -kanavat sekä -kirjasto ovat vapaassa katselussa 20.-25.10., kun televisioviikko tuo huippukoripallon kaikkien katsottavaksi.

12.10.2019 19:50 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut mätti tulostaululle tylyt lukemat viime kauden finaalistien kohtaamisessa

Peli-Karhut ei jättänyt epäselvyyttä iskukyvystään, kun se kaatoi viime vuoden finaalistien kohtaamisessa Catzin 82-43. Lauantaina toisessa ottelussa Kouvottaret jatkoi voittokulkuaan HyPon kustannuksella.

11.10.2019 21:14 Naisten Korisliiga

Forssan Alku kaatoi ToPon kärkiottelussa, kotijoukkue onnistui laajalla rintamalla

Naisten Korisliigan perjantain ainoassa kohtaamisessa kauden tappiotta aloittaneet Forssan Alku ja Torpan Pojat kohtasivat toisensa. Tiukka ottelu ratkesi vasta päätösneljänneksellä FoA:n 87-80-voittoon.

Näytä lisää vastaavia