Huima selviytyi PeKan välierävastustajaksi

18.3.2008 Joukkueiden tämän vuoden puolella pelatut kaksi runkosarjakohtaamistakin voittanut Äänekosken Huima osoitti kevätkuntonsa Espoo Teamia vahvemmaksi. Espoolaiset voittivat naisten SM-koripalloilun ensimmäisen puolivälierän, mutta äänekoskelaiset kaksi jälkimmäistä. Huima rynni välieriin voitolla tiistaina Espoossa pistein 68-62.

Vierasvoitosta vastasivat ennen kaikkea kauden aikana synnyttänyt, vasta viidennen ottelunsa pelannut Sanna Jämsen (23 pistettä/5 levypalloa) sekä vierastyöläiset Chrystal Erwin (15/5) ja Shakeena Wicker (13/4). 

- Kahden väsyneen joukkueen taisteluhan tämä oli. Peli ei hyvää ollut, mutta halusimme enemmän välieriin, kiteytti Huiman valmentaja Mervi Nurmi. 

Kapeammalla materiaalilla rynnineen Huiman korinalusvoimasta vastasi Kenya Robinson (9/9), jonka pistemäärä oli kuitenkin kauden ensimmäistä kertaa yksinumeroinen. Huimalla on selkeä vastuuviisikko, sillä viidenneksi eniten peliaikaa saanut Nita Lahtinenkin oli kentällä liki puoli tuntia. 

Huima haastaa lauantaina Kotkassa alkavissa välierissä runkosarjan voittaneen Peli-Karhut. 

- Puolustus on saatava toimimaan täydellisesti, jos PeKan haluaa voittaa. Siellä on kahdeksan kovaa pelaajaa. Kaiken lisäksi PeKan kolmen pisteen heittojen osumaprosentti on huikeaa luokkaa, Nurmi kommentoi.

Naisten SM-pudotuspelien tulokset, tulevat ottelut ja täydelliset tilastot löytyvät Koripalloliiton tilastopalvelusta, osoitteesta www.basket.fi



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/
 
22.7.2025 10:53 Pääjuttu

Delanie Crawford Peli-Karhuihin

Hallitseva naisten Suomen mestari Peli-Karhut jatkaa pelaajakiinnityksiään. Kolmantena ulkomaalaisvahvistuksena ryhmään liittyy Tulsan yliopistosta keväällä valmistunut 180-senttinen ja 22-vuotias Delanie Crawford.

19.7.2025 10:18 Naisten Korisliiga

Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson Peli-Karhuihin

Naisten Korisliigan hallitseva mestarijoukkue Peli-Karhut jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaksi kaudeksi. Peli-Karhujen tuorein kiinnitys on Euroliiga-kokemustakin omaava Ruotsin maajoukkuepelaaja Elin Gustavsson, 188 cm ja 32 vuotta, joka saapuu Kotkaan yksivuotisella sopimuksella.

16.7.2025 15:34 Naisten Korisliiga

Lotta Vesiluoma palaa Naisten Korisliigaan ToPon paidassa

ToPon Naisten Korisliiga-joukkueen pelinjohtajaosasto vahvistuu nimekkäällä paluumuuttajalla, kun Lotta Vesiluoma palaa kotimaan pääsarjatasolle liittyen ToPon joukkueeseen. Viimeiset kolme vuotta Ruotsissa pelannut Vesiluoma pelasi Naisten Korisliigaa edellisen kerran kaudella 2021-22 kasvattajaseurassaan EBT:ssä.

15.7.2025 09:11 Naisten Korisliiga

Raiana Brown Kouvottarien toinen ulkomaalaisvahvistus

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 183-senttisen amerikkalaisen sisäpelaaja Raiana Brownin kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Brownin ensimmäinen Euroopassa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

14.6.2025 11:00 Naisten Korisliiga

Suomen mestari ja Korisliigan pistetykki Erik Sajantila Hollantiin

Korisliigan kotimaisten pistetykkien kärkisijoille viime vuosina noussut ja keväällä Helsinki Seagullsin kanssa Suomen mestaruutta juhlinut Erik Sajantila, 195 cm ja 24 vuotta, on solminut ensimmäisen kotimaan ulkopuolisen ammattilaissopimuksensa. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Sajantilan uusi joukkue on hollantilainen Landstede Hammers.

5.6.2025 21:00 Koripalloliitto

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2025–2026 myönnetty: koriksen pääsarjoissa pelaa tulevalla kaudella yhteensä 63 joukkuetta

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.

17.5.2025 22:30 Korisliiga

Lassi Nikkarinen ja Taru Tuukkanen vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2024–25 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen ja Torpan Poikien Taru Tuukkanen. Koripallon kunniagalleria Hall of Fame kasvoi neljällä uudella legendalla.

16.5.2025 09:36 Naisten Korisliiga

PeKa juhlisti yhdeksättä mestaruuttaan, Linda-Lotta Lehtoranta kuudettaan – ”Minkälainen henkinen paikka se mahtaa olla sitten, kun ei enää voitakaan…”

Linda-Lotta Lehtoranta on noussut uransa aikana yhdeksi suomalaisen koripalloilun kirkkaista menestystarinoista. Hän on pelannut tärkeässä roolissa maajoukkueessa, monessa seurajoukkueessa pitkin Eurooppaa ja voittanut kuusi Suomen mestaruutta. Tai ehkä seitsemän. Se riippuu täysin, keneltä asiaa kysyy

14.5.2025 11:08 Naisten Korisliiga

ToPosta ToPoon – Taru Tuukkasen mittava ura hakee vertaistaan

Taru Tuukkanen veti koristossut jalkaan ensimmäisen kerran 37 vuotta sitten. Sen jälkeen tie vei kotimaan kenttien kautta Yhdysvaltoihin ja Euroopan huippusarjoihin – ja päättyi lopulta tänä keväänä SM-hopeaan kasvattajaseuran ToPon paidassa. Päätös lopettamisesta tuli yllätyksenä, jopa Tuukkaselle itselleen.

Näytä lisää vastaavia