22.3.2014 Naisten Korisliigan puolivälierissä Äänekosken Huima jatkaa voittokulkuaan, kun herhiläiset taistelivat trillerivoiton jyväskyläläisestä HoNsUsta tuplajatkoajan jälkeen lopputuloksella 89-83 (37-27, 65-65, 74-74). Huiman lisäksi kahteen voittoon puolivälierissä etenivät ToPo, Catz ja Peli-Karhut.
Huiman Brandi Davis huhki 46 minuuttia ja teki siinä ajassa 33 pistettä HoNsUa vastaan.
Ashlee Roberson ja ToPo veivät Keravan Energia Teamiä toistamiseen.
Catzin kaukoheittospesialisti Dionne Pounds nakkasi 6 kolmosta sisään Feeniksissä.
PeKan Taru Tuukkanen ei jättänyt Hongalle jossiteltavaa skoraamalla 25 pistettä. Kuvat: Tytti Nuoramo & Kai Kilappa.
Kolmannelle neljännekselle lähtiessä Huiman kotivoitto vaikutti jo selviöltä, mutta HoNsU aloitti armottoman kirin, jolla jyväskyläläiset pakottivat pelin sensaatiomaisesti jatkoajalle.
Vierasjoukkue piti hyvän fiiliksen päällä ensimmäisellä jatkoajalla, mutta Huiman Brandi Davis huudatti Äänekosken liikuntataloa pelin tasoittavalla kolmosella, jonka myötä edettiin tuplajatkoajalle.
Toisella jatkoajalla jyväskyläläisiltä loppui virheiden myötä pelaajat kesken ja herhiläiset jaksoivat paremmin kahden väsyneen joukkueen taistossa.
- Viimeinen neljännes oli meille katastrofaalinen, kun heitettiin ihan vapaistakin paikoista ohitse. HoNsU sai samalla fiiliksen päälle ja ajoi pelin jatkoajalle, Huiman päävalmentaja Mervi Nurmi kommentoi.
- Toinen jatkoaika oli aika hirveän näköistä koripalloa, kun on noin pitkä peli alla. Saimme kuitenkin tarvittavat korit, joilla väännettiin voitto, Nurmi jatkoi.
Huiman tehokolmikon muodosti vahvistukset Brandi Davis (33/4), Lonniya Bragg (19/20) ja Kenya Robinson (13/15/8 syöttöä).
HoNsUlta edukseen esiintyivät Nikki Speed (28/11/6 riistoa) sekä täydet minuutit rehkinyt Titta-Riina Lepistö (21/13).
Killan koululla ToPo viimeisteli Keravan Energia Teamin kuin toisintona ensimmäiseen puolivälieräotteluun: helsinkiläiset nappasivat yliotteen avausneljänneksellä ja pitivät sen pelin loppuun asti.
Vierasjoukkue vei ensimmäisen neljänneksen 9-16 ja piti kymmentä pistettä hipovan johtonsa lopputulokseen 58-69 (24-30) asti.
Ashlee Roberson (25/11/) oli ToPon tehonainen, mutta sai loistavasti apuja Vilma Kesäseltä (11/6), Vilja Kesäseltä (12/4/4 syöttöä) ja Laura Saariselta (7/12).
Keravalta Mollie Williams (16/18/5 torjuntaa), Rosetta Adzasu (13/3/5 syöttöä) ja Henrika Suhonen (12/2) pääsivät kaksinumeroisille pistelukemille.
Kaksinkertainen Naisten Korisliigan mestari Catz Lappeenranta tyrmäsi Forssan Alun Feeniksissä 41-92 (25-58). Kissalauman historiallinen voittoputki on nyt 50 peliä putkeen.
Vähäpisteisen ensimmäisen puolivälieräottelun jälkeen Dionne Pounds paukutti kuusi kolmosta sukan pohjaan ja kentän korkeimman pistemäärän 28 pistettä.
Alexandria Anderson (12/11), Jelena Reshetko (14/7), Anni Mäkitalo (14/2) ja Jordan Murphree (14/9) olivat muut Catzin onnistujat.
Alulta kissalauman kyydissä pysyi etevimmin Sanna Helenius, joka teki 20 pistettä.
Tapiolan urheiluhallissa Honka emännöi Peli-Karhuja, jotka veivät puolivälierän toisen ottelun nimiinsä lopputuloksella 62-85 (35-47).
Pienempi Honka piti pintansa levypallotaistelussa fyysisiä kotkalaisia vastaan, mutta PeKan puolustus oli myrkkyä espoolaisille, jotka menettivät pallon 29 kertaa.
Vierasjoukkueen Taru Tuukkanen (25/7/5 riistoa) ja Andrea Barbour (20/5/5 riistoa) kunnostautuivat pisteidenteon ohessa pallorosvoina.
Hongalta Toccara Ross ja Meral Bedretdin heittivät molemmat 15 pistettä naiseen.
Alunperin helmikuulle kaavaillut naisten ja miesten Suomen Cupin finaalit jäävät tällä kertaa pelaamatta. Suomen Cupin kehitystyö kuitenkin jatkuu ja tavoitteena on ottaa se taas seuraavina vuosina osaksi Koripalloliiton kilpailujärjestelmää.
Kamppailu Suomen mestaruudesta naisten osalta käynnistyy lokakuun alussa ja mestari on selvillä viimeistään 29.4. Naisten Korisliigassa palataan tulevalla kaudella formaattiin, jossa 18 kierroksen jälkeen joukkueet jaetaan ylempään ja alempaan jatkosarjaan.
Vimpelin Veto on lukinnut Audrey Warrenin kolmanneksi ulkomaalaisvahvistukseksi tulevalle kaudelle.
Torpan Pojat on tehnyt kolme sopimusta ensi kaudelle: joukkuetta tulevat vahvistamaan takapelaaja Kali Pocrnic, kakkospaikkaa pelaava Sarah Gates sekä sentterin tontilla viihtyvä Anni Mujunen.
Ninni Salmi tuo BC Nokia Naisten joukkueeseen lisää kokemusta koko kentälle.
Anissa Pounds on tehnyt yksivuotisen sopimuksen Naisten Korisliigassa pelaavan ja vastikään paikan Eurocupin lohkovaiheeseen napanneen Peli-Karhujen kanssa.
BC Nokia Naisten joukkue saa lisää vaihtoehtoja pelata erilaisilla viisikoilla, kun Ebba Pekonen liittyy vahvuuteen.
Peli-Karhut ei joudu EuroCupin karsintavaiheeseen, vaan joukkue etenee suoraan kovatasoisen liigan lohkovaiheeseen.
EBT lähtee kauteen yhdeksän tutun pelaajan ja kolmen EBT-tulokkaan kera. Yhdeksästä tutusta pelaajasta seitsemän on EBT:n omia kasvatteja.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2024–25. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 10 sarjalisenssiä. Naisten pääsarjat ovat joukkuemäärältään täynnä tulevalla kaudella.