Ian Young KTP:n testattavaksi

3.2.2010 Korisliigassa pelaava KTP-Basket on kiinnittänyt amerikkalaisen takamiehen Ian Youngin vahvuuteensa. 191-senttinen ja 28-vuotias Young saapui Kotkaan Ranskasta, missä hän pelasi Quimperissa, Ranskan kakkosliigassa.

- Jos homma näyttää kahden viikon testijaksona toimivan, teemme hänen kanssaan sopimuksen, sanoo KTP-Basketin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Lindström.

Young ehti pelata Quimperin paidassa tällä kaudella 16 ottelua, joissa peliminuutteja kertyi keskimäärin 33,6 ja pisteitä 15,3.

Youngin hankinnalle oli Lindströmin mukaan monta perustetta.

- Yksi syy on Eric Washingtonin loukkaantuminen. Toinen syy on se, että yritämme näin välttää viime kevään tilanteen, jossa yhden jenkin (Steve Smith) loukkaantuessa emme enää ehdi hankkia vahvistusta tilalle. Kolmas syy on se, että voimme nyt pelata isommalla tai pienemmällä viisikolla.

Washington parantelee polveaan vielä ainakin tämän viikon.

- Hän kokeilee treenaamista ensi maanantaina (8.2.), ja sen jälkeen katsotaan päivä kerrallaan, Lindström kertoo.

KTP pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona (3.2.), jolloin Kotkaan saapuu Espoon Honka.

Asiat

 
29.9.2025 09:36 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Elias Eerikinharju palasi Tapiolan Honkaan jatkamaan kesken jäänyttä tarinaa – ”On tämä ollut omanlaisensa polku, mutta olen nauttinut jokaisesta vaiheesta”

Italiasta Espooseen palannut Elias Eerikinharju haluaa saada polvensa kuntoon, kehittyä pelaajana ja auttaa Tapiolan Honkaa nousemaan Korisliigassa uusiin korkeuksiin.

26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

19.9.2025 09:18 Korisliiga

Kauhajoki Mestarien liigan karsinnassa lauantaina

Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.

15.9.2025 10:05 Korisliiga

Ville Tahvanainen vahvistamaan Korihaita

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

Näytä lisää vastaavia