3.11.2019 08:57 Ranskan ProA:ssa Jamar Wilson ja Lassi Tuovi pääsivät voiton makuun ja ProB:ssä Ilari Seppälä heitti peräti 26 pistettä Aix-Mauriennelle. Puolassa Carl Lindbom pääsi myös nauttimaan voitosta.
Ilari Seppälä heitti komeasti 26 pistettä. (Kuva: Ville Vuorinen)
Ranskan ProA:ssa Wilsonin Bourg Basketin hyvä alkukausi sai lisää tuulta purjeeseen 90-74 (48-41)-voitolla Le Portelista. Wilson heitti ottelussa yhdeksän pistettä, otti kaksi levypalloa, antoi kolme syöttöä ja riisti kertaalleen. Hän upotti kaikki pelitilanne- ja vapaaheittonsa sisään. Bourg Basket on sarjassa kolmantena kuudella voitolla ja yhdellä tappiolla.
Ottelutilastot
Tuovin luotsaama SIG Strasbourg katkaisi kolmen ottelun tappioputken ja nappasi kauden toisen voittonsa kellistäessään Pau-Lacq-Orthezin 69-65 (39-34). Strasbourgilla on nyt kaksi voittoa ja viisi tappiota.
Ottelutilastot
ProB:ssä Seppälä oli hurjana takoen 26 pistettä, mutta se ei kantanut voittoon saakka Aix-Mauriennen hävitessä Saint-Quentinin vieraana 76-84 (33-39). Seppälä tilastoi lisäksi neljä levypalloa, neljä syöttöä ja riiston.
Hieno iltapuhde ei kuitenkaan Seppälää juuri lohduttanut.
- Omaan peliini olen ihan tyytyväinen, mutta se ei lämmitä, kun joukkue häviää. Meillä tulee vielä liikaa pieniä virheitä niin puolustuksessa kuin hyökkäyksessäkin. Ne kun saamme korjattua, niin voittoja alkaa varmasti tulla, Seppälä mietiskeli ottelun jälkeen.
Aix-Mauriennella on neljän pelin jälkeen yksi voitto.
Ottelutilastot
Puolan liigassa Lindbom pääsi Radomin kanssa juhlimaan 85-80 (38-42)-voittoa Astoria Bydgoszczista. Lindbom urakoi 33 minuuttia merkkauttaen yhdeksän pistettä, neljä levypalloa, kaksi syöttöä, riiston ja torjunnan. Radomin saldo on kolme voittoa ja kolme tappiota.
Ottelutilastot
Euroliigassa Petteri Koposen Bayern München palasi nopeasti maan pinnalle hienon Real Madrid -voiton jälkeen, kun saksalaisjoukkue hävisi Baskonia Vitoria-Gasteizille 60-93 (29-52). Koponen heitti 16 minuutissa kolme pistettä. Bayernilla on kuudesta pelistä kolme voittoa.
Ottelutilastot
Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon valmentaman Crailsheim Merlinsin voittoputki katkesi harmittavalla tavalla, kun Oldenburg oli vahvempi jatkoajan jälkeen 98-93 (82-82, 35-47). Tuomas Iisalon mukaan joukkue pelasi tappiosta huolimatta hyvän ottelun.
- Mielestäni tämä oli erinomainen ja korkeatasoinen peli. Ensimmäinen puoliaikamme oli hyvin vahva. Toisella puoliajalla suurin haasteemme olivat hyökkäyslevypallot, Iisalo aloitti Bundesliigan sivuilla.
- Olen ylpeä pelistämme, mutta meillä on paljon töitä tehtävänä, että pystymme haastamaan sarjan isommat joukkueet. Totta kai haluaisimme voittaa kaikki ottelut, mutta se ei ole mahdollista. Annoimme tänään kaikkemme ja siitä olen ylpeä, Iisalo jatkoi.
Crailsheimilla on saldonaan viisi voittoa ja tappio.
Ottelutilastot
Espanjan LEB Platassa Edon Maxhunin Gran Canaria koki jälleen niukan tappion hävitessään Albacetelle 74-78 (38-36). Maxhuni pelasi jälleen vahvasti 10 pisteen, kahden levypallon ja kuuden syötön tilastoilla. Gran Canaria on voittanut kahdeksasta pelistään kolme.
Ottelutilastot
Alexander Madsenin vahva peli piti VEF Riian jatkohaaveet elossa Mestarien liigassa ja Sasu Salin vei oman ennätyksensä uudelle sataluvulle.
Sasu Salinin ranne oli tulikuumana Mestarien liigan avauksessa, kun hän pommitti peräti kahdeksan kolmen pisteen heittoa sisään hurjalla prosentilla. Severi Kaukiainen oli Patrioti Levicen ykkösnimi FIBA Europe Cupissa ja Mikael Jantunen esiintyi vahvasti EuroCupissa.
Espanjassa saatiin LEB Oro käyntiin ja Remu Raitasen ja Alex Murphyn joukkueet pääsivät heti ottamaan mittaa toisistaan. Mikael Jantunen puolestaan loisti EuroCupin avauksessa.
Sasu Salin pääsi ensimmäisenä suomalaispelaajana juhlimaan seurajoukkueiden maailmanmestaruusturnauksen, FIBA Intercontinental Cupin, voittoa.
Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin, Copa Princesan, voittoa. Mestarien liigan lohkovaiheessa saatiin myös pelit päätökseen.
Sasu Salin oli käsi kuumana Mestarien liigassa, kun hän upotti kovalla prosentilla 20 pistettä Alexander Madsenia ja VEF Riikaa vastaan.
Susijengin pelaajat osoittivat vahvaa virettä, kun Sasu Salin, Carl Lindbom ja Alexander Madsen pistivät taululle kovia tehoja alkuviikon otteluissaan. Petteri Koponen sen sijaan pääsi pitkästä aikaa voiton makuun Euroliigassa.
Edon Maxhuni ja Roope Ahonen olivat jälleen vahvalla pelipäällä molempien ollessa joukkueidensa parhaimmistoa voitto-otteluissa. Positiivisiin uutisiin kuului myös Alexander Madsenin paluu parketille pienen loukkaantumisen jälkeen.
Sasu Salin oli selättänyt viime aikoina vaivanneen sairastelun ja palasi tehokkaana pelikentille heittäen Teneriffalle 14 pistettä Mestarien liigan ottelussa Nymburkia vastaan. Tappiosta huolimatta Teneriffa varmisti paikkansa pudotuspeleissä.
Sasu Salinin Teneriffa käytännössä varmisti jatkopaikkansa Mestarien liigassa jatkamalla hyvää kauttaan kreikkalaista Peristeriä vastaan. Petteri Koponen oli jälleen Bayern Münchenin parhaimmistoa Euroliigassa, Matti Nuutinen punnersi tupla-tuplan Espanjassa ja Ilari Seppälä auttoi joukkueensa voittoon Ranskassa.
Carl Lindbom ja Roope Ahonen aloittivat vuotensa vakuuttavasti. Lindbom lähenteli tupla-tuplaa Puolassa ja Ahosen vahva heittovire sai jatkoa Espanjassa.
Roope Ahonen ja Ilari Seppälä päättivät vuotensa vahvasti molempien ollessa tarkkakätisinä ja Jamar Wilson pääsi niin ikään voiton makuun.
Sasu Salin ja Roope Ahonen olivat jälleen tarkkakätisiä Espanjan sarjoissa. Carl Lindbomin hyvät otteet saivat niin ikään jatkoa Puolan liigassa ja Jamar Wilson sekä Ilari Seppälä esiintyivät vahvasti Ranskassa.
Alexander Madsen oli jälleen VEF Riian hahmoja merkkauttamalla tupla-tuplan latvialaisjoukkueen jatkaessa sarjassa puhtaalla pelillä. Carl Lindbom oli tarkassa heittovireessä Puolan liigassa ja Edon Maxhuni väläytti Espanjassa.
Sasu Salin ja Matti Nuutinen olivat alkuviikon suomalaisnimet. Salin säkitti 15 pistettä Mestarien liigassa ja Nuutinen nosteli 20 pinnaa Espanjan LEB Orossa. Petteri Koponen oli Bayern Münchenin paras pistemies Euroliigan ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan.
Mestarien liigassa nähtiin suomalaisten kohtaaminen, kun Alexander Madsenin VEF Riika isännöi Sasu Salinin Teneriffaa. Madsen oli joukkueensa ykköstähti tupla-tuplalla, mutta Teneriffa palasi kotimatkalle täyden pistepotin kera.
Sasu Salinin vahva peli siivitti Teneriffan jälleen voittoon Espanjan liigassa. Carl Lindbom ja Ilari Seppälä olivat myös niin ikään tehokkaina.
Petteri Koponen ja Bayern München pääsivät juhlimaan äärimmäisen maukasta voittoa kaadettuaan Euroliigan ottelussa Real Madridin. Koponen oli jälleen Bayernin kantavia voimia ottelussa heittäen 15 pistettä. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa jatkaa puhtaalla pelillä ja Ranskan cupissa nähtiin suomalaiskohtaaminen.
Petteri Koposen Bayern München järjesti melkoisen näytöksen kotiyleisölleen kaataessaan Euroliigan ottelussa ranskalaisen ASVEL Lyon-Villeurbannen yli 40 pisteen erolla.
Euroliigan hallitseva mestari Moskovan TsSKA oli liian kova pala purtavaksi Petteri Koposen Bayern Münchenille. Alexander Madsenin VEF Riika on aloittanut kauden komeasti puhtaalla pelillä.