Ilkka Palviaisesta Pyrinnön uusi päävalmentaja

6.5.2015 Tampereen Pyrintö on kiinnittänyt uudeksi päävalmentajakseen vuoden mittasella sopimuksella Ilkka Palviaisen, 35. Palviainen siirtyy Pyrintöön Namika Lahdesta, jonka päävalmentajana hän toimi viimeiset kolme kautta johdattaen joukkueensa kahtena edellisenä keväänä pudotuspeleihin.

Palviainen siirtyy Namika Lahden peräsimestä Tampereen Pyrinnön päävalmentajaksi. Kuva: OmaDesign.fi.

Korisliigan lisäksi Palviaisella on mittava kokemus nuorten maajoukkuevalmennuksesta. 

Pyrinnön tuore päävalmentaja kommentoi sopimustaan seuran tiedotteessa seuraavasti:

- Olen äärimmäisen iloinen ja ylpeä siitä, että Tampereen Pyrintö antoi minulle tämän mahdollisuuden olla Pyrinnön edustusjoukkueen päävalmentajana tulevalla kaudella. Seura on kehittänyt tekemisensä ammattimaisuutta jokaisella kaudella viime vuosina ja tätä kautta noussut yhdeksi niistä Suomen kärkiorganisaatioista, joissa valmentaja voi toimia.

- Nostan suuriksi syiksi, minkä takia haluan toimia Pyrinnössä kolme asiaa. Ensimmäiseksi; seuralla on erinomainen kasvatuspohja, visio ja ohjelma nuorten pelaajien eteenpäinviemiseksi, jonka parissa määrätietoisesti tehdään töitä päivittäin. Toiseksi; laadukas kotimainen pelaajarunko rakentumassa edustusjoukkueeseen, joilla on yhteistä historiaa ja myös voittamisen kulttuuria. Kolmanneksi; koen seuran ja seurajohdon kanssa jakavani paljon yhteisiä arvoja sekä ajatuksia kuinka Pyrinnössä laadukasta työtä tullaan jatkamaan ja kehittämään. 

Ilkka Palviaisen luotsaamalla Pyrinnöllä on pelaajasopimukset tulevasta kaudesta Antero Lehdon, Topias Palmin, Petri Heinosen, Alex Vaenerbergin, Ville Pekkolan sekä Mikael Sandbergin kanssa. 

Asiat

 
12.4.2026 22:57 Miesten I divisioona A

Divarikatsaus - Viikko 15

Miesten I divisioona A:ssa ACO Basket selvitti tiensä finaaleihin ja odottaa vastustajaa parista Kipinä Basket - Karkkila. Miesten I divisioona B:n finaalit alkavat maanantaina. Naisten I divisioonassa puolestaan käynnistyy välierävaihe.

12.4.2026 20:40 WNBA

Awak Kuier palaa Dallas Wingsin vahvuuteen WNBA-kaudeksi 2026

Vastikään Galatasarayn paidassa Turkin liigassa hopean saanut ja ensi viikolla Euroliigan Final Six -lopputurnauksessa pelaava Awak Kuier, 24, tekee paluun WNBA:han ja Dallas Wingsiin tänä kesänä.

12.4.2026 18:59 Korisliiga

Korisliiga-välierät käynnistyivät: Seagulls avasi kotivoitolla

Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.

12.4.2026 18:47 Naisten Korisliiga

HBA siirsi ratkaisun viidenteen peliin - molemmat finalistit selviävät tiistaina

HBA-Märsky haki elintärkeän voiton BC Nokian vieraana. Ottelu päättyi 78-60.

12.4.2026 10:43 Susijengi

Miikka Muurinen esitteli donkkirepertuaariaan Nike Hoop Summitissa

Miikka Muurisesta tuli kolmas suomalaispelaaja kautta aikain maailman parhaiden lukioikäisten koripalloilijoiden vuosittaisessa Nike Hoop Summit -tähdistöottelussa. Susijengin suurlupaus Muurinen keräsi 10 pistettä ja nautiskeli neljä donkkia, kun hänen edustamansa muun maailman tähdistöjoukkue hävisi Yhdysvalloille jatkoajalla 100–102 (43–43, 89–89).

12.4.2026 10:25 Korisliiga

Korisliiga-välierissä mittaa ottavat Vilppaan suomalaistähti Samu Adler ja Korihaiden kaksinkertainen Kuukauden pelaaja Frank Champion – ”Sarja jää kiinni siitä, kuka jaksaa pisimpään, joten minulla on kisassa ikäetu”, toteaa Adler

Tänä keväänä Salon Vilpas voitti ylemmän jatkosarjan reippaalla etumatkalla ja viimeisteli puolivälieräsarjan Tampereen Pyrintöä vastaan voitoin 4–1. Nyt se saa vastaansa Korihait, joka lähti playoffeihin sarjan neljänneltä sijalta ja kaatoi Tapiolan Hongan niin ikään 4–1.

11.4.2026 19:16 Naisten Korisliiga

ToPo tasoitti välierät – ratkaiseva ottelu tiistaina

ToPon ja PeKan välinen välieräsarja eteni 2–2-tilanteeseen, kun ToPo otti tärkeän kotivoiton.

11.4.2026 09:38 Korisliiga

Korisliiga-välierissä kohtaavat seitsemänneksi ja kuudenneksi sijoittuneet joukkueet: Katajan päävalmentaja Petri Virtanen ja Seagullsin takamies Osku Heinonen avaavat taustat ja analysoivat voimasuhteet

Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.

10.4.2026 13:51 Koripalloliitto

Superlauantain liput ovat nyt myynnissä – koriskausi huipentuu Helsingissä 23.5.2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

9.4.2026 20:22 Korisliiga

Ottelu numero seitsemän ratkaisi: Seagulls välieriin!

Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.

Näytä lisää vastaavia