Inspiroitunut Kroatia hakee revanssia Susijengistä

10.9.2022 15:00 Keittiöpsykologian lyhyelläkin oppimäärällä on selvää, että Kroatia saapuu sunnuntain neljännesvälierään latautuneena. Susijengi on kaatanut Kroatian alle vuoden sisään niin koti- kuin vieraskentälläkin. Kolmella erinomaisella kansainvälisellä pelaajalla vahvistunut Kroatia on ollut EM-kisoissa vakuuttava ja on taatusti vaarallinen, jos saa pelata omaa peliään.

Bojan Bogdanovicilla on hampaankolossa Susijengiä vastaan. Kuva: FIBA Europe.

Sunnuntaina on jälleen kerran tiedossa kahdella täysin erilaisella pelitavalla pelaavan joukkueen kohtaaminen. Susijengi tahtoo kontrolloida pelin tempoa puolustamalla aggressiivisesti ja juoksemalla vastahyökkäyksiin, kun taas Kroatian pyrkimyksenä on jäädyttää tempo ja hakea suotuisia korintekopaikkoja NBA- ja Euroliiga-tason yksilöpelaajilleen.

- Niin kauan kuin Kroatia saa pelata omilla vahvuuksillansa, he pystyvät haastamaan ja voittamaan ihan jokaisen joukkueen tässä turnauksessa. Niin paljon yksilötaitoa heiltä löytyy. Keskikesän MM-karsintaikkunan jälkeen joukkueeseen uutena kasvona liittyneet pelaajat ovat myös isossa roolissa tässä joukkueessa, Susijengin valmentaja Teemu Rannikko kertoo.

Kroatian suurin tähti on Utah Jazzin veteraanilaituri Bojan Bogdanovic, jonka lisäksi Los Angeles Clippersin jätti Ivica Zubac sekä lahjakas mielialapelaaja Mario Hezonja ovat paljon vartijana.

Heinäkuun MM-karsintaikkunan jälkeen Kroatia on saanut kolme maailmanluokan vahvistusta, kun kuusi kautta NBA:ssa pelannut Dario Saric, pitkän uran Euroliigassa pelannut Krunoslav Simon ja ALBA Berlinin peliä johtava amerikkalaissyntyinen Jaleen Smith ovat liittyneet joukkueeseen.

- Kroatia tykkää hidastaa peliä ja hakea puhtaasti yksilötasolla hyökkäysmahdollisuuksia. Aika kuvaavaa on, että nopeissa vastahyökkäyksissä he harvoin menevät settihyökkäyksiin, vaan lähtevät luomaan tilanteita useasti jopa ensimmäisestä pick and roll -tilanteesta, useimmiten Bogdanovicille. He tykkäävät myös pelata palloa korin lähelle isoille pelaajilleen, jolloin pelikovuus on aika tärkeässä roolissa, Rannikko analysoi.

- Jaleen Smith oli puolestaan rumasti sanottuna heiltä nappihankinta. Isokokoinen pelinrakentaja ja hyvä puolustuspelaaja, joka pystyy luomaan tilanteita pick and rollista ja syöttämään palloa. Krunoslav Simon pystyy lisäksi pelaamaan pelinrakentajana ja Dominik Mavra pelasi Ukrainaa vastaan erittäin hyvin.

Aivan kuten otteluissa Tshekkiä ja Puolaa vastaan on Susijengin Rannikon mukaan vastattava kokoon ja fyysisyyteen älyllä, huolellisuudella, nopeudella ja kollektiivisuudella.

- Kaikessa yksinkertaisuudessaan meidän on tehtävä pelistä meidän näköisemme. Emme voi lähteä kävelemään heidän kanssaan ja aloittaa puolustusta kolmen pisteen viivalta. Meidän pitää tehdä aloite, olla aktiivisia, juosta kenttää, turhauttaa heidät ja saada heidät levittelemään käsiään ja tiuskimaan toisilleen ja tuomareille.

Coach Rannikon tärpit – seuraa heitä

  • Bojan Bogdanovic (204 cm/33 v): ”Yksi Kroatian joukkueen johtavista pelaajista, kenties se johtava pelaaja. Käyttää paljon 1-vs-1-tilanteita. Erinomainen kolmen pisteen heittäjä ja hyvä viimeistelemään, kun pääsee ajamaan oikealta kädeltä.”
  • Ivica Zubac (216/25): ”Todella iso sentteri, jolle tullaan varmasti pelaamaan paljon palloa korin alle sunnuntaina, vaikka sitä optiota ei ole EM-kisoissa vielä paljoa käytetty. Tykkää pelata puolustuksessa ’korivahtina’, jota meidän on käytettävä hyväksemme laittamalla hänet liikkeelle.”
  • Jaleen Smith (193/27): ”Isokokoinen pointti, joka johtaa Kroatian hyökkäystä. Pystyy tekemään koreja heittämällä ja ajamalla, mutta ennen kaikkea syöttää palloa ja luo muille heittopaikkoja.”

Susijengi ja Kroatia kohtaavat EM-neljännesvälierässä Berliinissä sunnuntaina 11.9. klo 14.45 paikallista aikaa (klo 15.45 Suomen aikaa). YLE TV2 televisioi ottelun suorana klo 15.25 alkaen.

Kroatia EM-kisoissa 1.-18.9.2022

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura 2022–23

1

Toni PERKOVIC

191

1998

Orleans Loiret (FRA)

3

Jaleen SMITH

193

1994

ALBA Berlin (GER)

4

Roko PRKACIN

201

2002

Basquet Girona (ESP)

7

Krunoslav SIMON

197

1985

Anadolu Efes (TUR)

8

Mario HEZONJA

200

1995

Real Madrid (ESP)

9

Dario SARIC

207

1994

Phoenix Suns (NBA)

10

Lovro GNJIDIC

198

2001

Cedevita Olimpija (CRO)

17

Karlo MATKOVIC

206

2001

Cedevita Olimpija (CRO)

27

Ivan RAMLJAK

203

1990

Slask Wroclaw (POL)

30

Dominik MAVRA

188

1994

BC Split (CRO)

40

Ivica ZUBAC

216

1997

Los Angeles Clippers (NBA)

44

Bojan BOGDANOVIC

204

1989

Utah Jazz (NBA)

  • Päävalmentaja Damir MULAOMEROVIC
  • Valmentaja Vladimir KRSTIC
  • Valmentaja Drazen ORESKOVIC
 
22.8.2023 07:41 Susijengi

Prahan hurmos, Kroatian kaatajaiset ja Berliinin puolivälierä – elä uudelleen Susijengin kesän 2022 EM-kisat!

Koripallon EM-kisat järjestettiin pitkäksi venyneen tauon jälkeen jälleen viime kesänä eikä Susijengi aikaillut lyödessään leimaansa kansainväliselle arvokisatasolle. EuroBasket 2022-turnauksen kohokohdat olivat Prahan alkulohkon Puola- ja Tshekki-voitot, Berliinin neljännesvälierävoitto Kroatiasta sekä Espanja-puolivälieräottelu.

19.9.2022 08:10 Susijengi

Susijengin päihittänyt Espanja juhlii Euroopan mestaruutta, Susijengi EM-kisojen 7. sijalle

Susijengin EM-puolivälierissä kukistanut Espanja seppelöitiin Euroopan mestarina myöhään sunnuntai-iltana, kun joukkue päihitti EM-finaalissa Ranskan 88–76 (47–37). Pronssiottelussa Saksa nujersi Puolan, joka jäi puolestaan alkulohkossa Susijengin jalkoihin. Susijengi sijoittui EM-kisoissa lopulta seitsemänneksi, joka on kaikkien aikojen toiseksi korkein suomalaissijoitus.

18.9.2022 14:24 Susijengi

Puola nimetty vuoden 2025 EM-kisojen neljänneksi isännäksi

Suomen, Kyproksen ja Latvian kumppani vuoden 2025 koripallon EM-kisojen neljäntenä isäntämaana on valittu. FIBA Euroopan hallitus vahvisti lauantaina, että kisojen neljännen alkulohkon isäntämaaksi on nimetty Puola, jonka maajoukkue pelaa paraikaa EM-mitalipeleissä ensimmäistä kertaa 51 vuoteen.

16.9.2022 09:33 Susijengi

Elä uudelleen ikimuistoinen susikesä 2022!

Lauri Markkasen paluu maajoukkuepaitaan, Shawn Huffin ja Petteri Koposen viimeinen susikesä, Miro Littlen debyytti. Lassi Tuovin paikka uutena päävalmentajana. Neljä perättäistä MM-karsintavoittoa, ikimuistoinen EM-alkulohko Prahassa ja riemukas neljännesvälierävoitto Berliinissä. Elä ikimuistoinen susikesä 2022 kuvin, tekstein ja videopätkin uudelleen!

15.9.2022 12:57 Susijengi

Päävalmentaja Lassi Tuovi: ”Joukkue kasvoi ja oppi läpi kesän”

Vuoden 2022 EM-kisat huipentuvat tulevana viikonloppuna, kun Saksa, Ranska, Espanja ja yllätysjoukkue Puola jakavat himoitut EM-mitalit keskenään. Suomi-koriksen historiaa puolivälieräpaikallaan tehnyt Susijengi sai tuoreen päävalmentajansa Lassi Tuovin mukaan merkittävää pääomaa pitkästä, yhtenäisestä ja monivaiheisesta maajoukkuekesästä.

13.9.2022 21:28 Susijengi

Susijengi kynnen päässä mitalipelipaikasta, Espanja kiilasi rutiinilla ohi

Susijengin paikka miesten koripallohistorian ensimmäisissä EM-mitalipeleissä oli omissa käsissä. Susijengi vei tiistain puolivälierän avauspuoliskolla Espanjaa mielin määrin, mutta joutui toisella puoliskolla myöntämään Hernangomezin veljesten johtaman ja puolustuksensa intensiteettiä parantaneen Espanjan paremmakseen 100–90 (43–52).

13.9.2022 11:41 Susijengi

Muistoja Espanjasta: Kotikisavoitto 1967, Koposen crossover ja Laurin voittokori

Susijengi ja Espanja ovat historian saatossa kohdanneet miesten maaotteluissa 17 kertaa, joista kaksi ottelua on päättynyt suomalaisvoittoon – viimeksi Helsingin EM-kotikisoissa 1967. Nykyjengiläisillä on jäänyt ennen kaikkea mieleen EM-jatkosarjakohtaaminen Ljubljanassa 2013 sekä 20-vuotiaiden miesten vuoden 2016 EM-kisojen jatkoaikavoitto Helsingissä.

12.9.2022 19:10 Susijengi

Susijengin puolivälierävastustaja, maailmanmestari Espanja pelaa älykoripalloa

Kolme vuotta sitten pelatuissa Kiinan MM-kisoissa maailmanmestaruutta juhlinut Espanja saapuu tiistain puolivälierässä Susijengiä vastaan miehistöllä, joka on nuorentunut ja uudistunut sitten edellisten arvokisojen, mutta pelaa espanjalaisen koripallokoulukunnan hyveiden mukaan: älykkäästi, tehokkaasti ja joukkueella.

12.9.2022 11:27 Susijengi

Susijengin sytyttäjä Miro Little: “Koutsit sanoi, että ole rohkea”

Uransa ensimmäisiä EM-kisoja pelaava Tampereen Pyrinnön kasvatti Miro Little, 18, nousi neljännesvälierävoitossa Kroatiaa vastaan esille juuri silloin, kun häntä tarvittiin eniten. Little hyökkäsi rohkeasti korille, puolusti Kroatian pelinrakentajia antaumuksella ja tyylitteli turnauksen parhaan ottelunsa tilanteessa, jossa tehtiin suomalaista koripallohistoriaa.

11.9.2022 19:18 Susijengi

Susijengi jyräsi Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon 55 vuoden tauon jälkeen!

Jos Kroatia todellakin taktikoi Susijengin EM-neljännesvälierävastustajakseen, olisi sen kannattanut miettiä kahdesti. Lauri Markkanen rynni tauluun 43 pistettä, Sasu Salin ja Edon Maxhuni löysivät heittoranteensa ja roolipelaajat Henri Kantosesta Miro Littleen näyttivät parastaan, kun Susijengi eteni historiallisesti Euroopan kahdeksan parhaan joukkoon!

Näytä lisää vastaavia