26.8.2010 Korisliigan Lappeenrannan NMKY täydensi keskiviikkona kokoonpanoaan kolmannella amerikkalaispelaajalla, kun 210-senttinen Jeremee McGuire allekirjoitti seuran kanssa kauden 2010/11 kattavan sopimuksen.
Pitkän laitahyökkääjän paikalle kaavailtu McGuire oli LrNMKYn kaavailuissa jo viime kaudella, kun amerikkalaispelaaja Robert Turner loukkaantui. Tällä kertaa seuran ja pelaajan ajatukset kohtasivat, ja McGuire saapuu Lappeenrantaan syyskuun alussa.
McGuiren ammattilaisura on ollut rikkonainen. Hän on pelannut urallaan mm. Kiinassa, Japanissa ja Yhdysvaltojen CBA-sarjassa. LrNMKYn päävalmentaja Jarmo Laitinen vakuuttui McGuiren taidoista jo viisi vuotta sitten, jolloin Laitinen sai ensikontaktit pelaajaan. McGuire puhuu tulevasta kaudesta "uransa uutena aloituksena."
- On totta, että McGuire ei ole varmin tai turvallisin valinta meille. Kyseessä on kuitenkin Korisliigaan suorastaan erinomainen pelaaja, joka varmasti täyttää joukkueemme tarvitseman pisteidentekijän aukon. Mielenkiintoinen urheilija, jota olen jo pidemmän aikaa himoinnut joukkueeseeni, toteaa Laitinen.
- McGuire tulee ehdottomasti olemaan suurin vahvuutemme hyökkäyspäässä. Kokoisekseen hän on loistava pallonkäsittelijä. Lisäksi ulottuvuuden tuoma uhka otetaan käyttöön varmasti myös puolustuspäässä.
McGuiren lisäksi LrNMKY on solminut sopimukset pelikaudesta 2010/11 Malik Mooren, Joah Tuckerin, Viljami Vanjoen, Aleksi Koskisen, Tuukka Kulhan, Sami Pekkolan, Ville Pekkolan, Anttoni Tapion ja Anton Kankaanpään kanssa.
Kouvojen ulkomaalaisvahvistukset tulevaan Korisliigakauteen ovat varmistuneet, kun viimeisenä nelikosta sopimuspaperiin luonnosteli nimensä 196-senttinen heittävä takamies Roger McFarlane.
Korisliiga-konkari, pelintekijä Tuomas Hirvonen jatkaa uraansa Kotkassa. 29-vuotias Hirvonen siirtyy KTP-Basketiin kaksivuotisella sopimuksella Kataja-Basketista.
Kouvojen paletti tulevalle Korisliiga-kaudelle täydentyy hyvää vauhtia. Seura on solminut ensi kauden mittaisen pelaajasopimuksen 198-senttisen ison laiturin Collin Hollowayn kanssa. Holloway on pelannut kolmessa yliopistossa ja valmistui kuluvan vuoden keväänä Samfordin yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihaiden neljäs ulkomaalaisvahvistus tulevalle Korisliiga-kaudelle on 28-vuotias laituri Bobby Planutis. 203-senttinen Planutis on tuttu Korisliigasta kaudelta 2023–24, jolloin yhdysvaltalaispelaaja pelasi Lahti Basketballin riveissä.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Hallitseva Korisliiga-mestari Helsinki Seagulls on solminut sopimukset joukkuetta myös viime kaudella edustaneiden Ricky Waxlaxin ja Chrysostom Chukwuman kanssa. Vahvan alkukauden jälkeen Saksaan loppukaudeksi siirtynyt 29-vuotias Chukwuma ja jo seitsemättä kauttaan Seagullsia urallaan edustava 25-vuotias Waxlax tuovat uudistuvaan joukkueeseen arvokasta jatkuvuutta.
Korisliigan mestaruutta keväällä juhlinut ja uusilla taustajoukoilla liigakauteen lähtevä Helsinki Seagulls on julkaissut uuden valmennusjohtonsa kaudelle 2025–26. Liettuaan lähtevän Vesa Vertion tilalle päävalmentajaksi nousee joukkueen pitkäaikainen apuvalmentaja Timo Saukkola, joka jatkaa tutkaparinaan niin ikään pitkäaikainen kollegansa Kimmo Kujansivu.
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon apuvalmentajana toiminut ja Helsinki Seagullsin päättyneenä keväänä Suomen mestaruuteen johdattanut Vesa Vertio, 42, palaa kansainvälisille kentille allekirjoitettuaan yksivuotisen sopimuksen Liettuan hallitsevan hopeamitalistin ja FIBA Mestarien liigaa pelaavan Rytas Vilnan kanssa.
Vilppaan koripallomiehistö on lähes valmis lokakuussa käynnistyvään Korisliigaan. Kolmas ulkomaalaisvahvistus on 196-senttinen laituri Jalen Brooks, joka pelasi viime kaudella Sveitsin pääsarjassa. Vilpas hakee neljättä ulkomaalaista nelospaikalle.
Salon Vilpas on solminut monivuotisen jatkosopimuksen takamies Eero Innamaan (26) kanssa. Sopimus ulottuu kevääseen 2028 saakka, joten turkulaislähtöinen Innamaa nähdään Vilppaan paidassa ainakin seuraavat kolme kautta.