31.7.2008 Korisliiga-joukkue Joensuun Kataja on kiinnittänyt ensimmäisen ulkomaalaispelaajansa tulevalle kaudelle. Viime keväänä amerikkalaisesta Akronin yliopistosta valmistunut 23-vuotias Jeremiah Wood aloittaa syksyllä amattilaisuransa Suomessa. Katajassa 200-senttinen Wood tulee täyttämään ensisijaisesti korinaluspelaajan tontin.
Päättyneellä kaudella 110-kiloinen Wood teki Mid-American -konferenssissa joukkueelleen Akronille pelaamassaan 31 ottelussa keskimäärin 14,1 pistettä ja otti 7,7 levypalloa, joka oli konferenssin kolmanneksi paras noteeraus. Koriinjohtaneita syöttöjä kirjattiin 2,5 ja pallonriistoja 1,2.
Romaniasta 20-vuotiaiden poikien EM-kisoista tavoitettu Kataja-käskyttäjä Ray Ailus on vakuuttunut Woodin taidoista.
- Jeremiah on monipuolinen ja erittäin vahva pelaaja, joka pystyy pelaamaan ennen kaikkea korin läheisyydessä. Hän oli ensimmäinen scouttaamani kaveri, jonka kohdalla tuntui, että juuri tämän pelaajan haluaisin Katajaan, Romaniassa Suomen joukkueen valmennusryhmään kuuluva Ailus kertoo.
Woodin kiinnityksen jälkeen Katajalla on vielä haku päällä pelintekijän ja laitahyökkääjän pelipaikoille.
Aiemmin Kataja on kiinnittänyt ensi kauden miehistöönsä Jussi Eskola, Mikko-Petteri Järvisen, Anssi Kinnaslammen, Janne ja Roope Kinnusen, Sami Lehtorannan, Juho Nenosen sekä Petri Virtasen.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue solmi jatkosopimuksen viime kaudella ison läpimurron tehneen sentterin Iiro Tuomen kanssa.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö valmistautuu kovaa vauhtia kauteen 2026–2027 ja on tehnyt jatkosopimuksen seuran kasvatin Veeti Ulanderin kanssa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Takamies Valtteri Mervola on tehnyt ensi kautta kattavan jatkosopimuksen Pyrinnön kanssa. Sopimus sisältää option kaudesta 2027–2028.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.