Jones ja Jalonen perjantaina tasaluvuille

14.12.2012 Lappeenrannan Namikan Clifton Jones ja Korihaiden Mikko Jalonen ylsivät perjantai-illan kierroksella tasaluvuille. Jones pelasi Namika Lahtea vastaan pääsarjauransa 400. runkosarjaottelun ja Jalonen ylitti Kouvoja vastaan 600 syötön rajan.

Perjantaina nähtiin tasalukujen ylityksiä, kun Mikko Jalonen rikkoi 600 syötön rajan..

..ja Clifton Jones nakutti 4000. runkosarjapisteensä. Kuvat: Kai Kilappa & LrNMKY.

201-senttinen, 35-vuotias Jones sai edellisen kerran aihetta juhlaan runsaat kaksi viikkoa sitten ylitettyään 4000 runkosarjapisteen rajan. Nyt havaijilaislähtöinen sentteri pääsi taas juhlimaan pelatessaan Suomen uransa 400. runkosarjapelin Lappeenrannan Namikan voitaessa kaimaseuransa Lahdessa.

 

Korisliigaa kaudesta 2001/02 pelannut Jones on ehtinyt pelata pääsarjaa Lappeenrannan Namikan lisäksi Joensuun Katajassa, Porvoon Tarmossa, Team Componentassa, KTP-Basketissa sekä Nilan Bisonsissa. Kaikkien aikojen tilastoissa Jones on parhaiten sijoitettuna blokkitilastoissa, jossa hän on 438 torjunnallaan kaikkien aikojen kolmonen.

 

FoKoPon kasvatteihin kuuluva 186-senttinen, 30-vuotias Mikko Jalonen ylitti puolestaan 600 syötön rajan Korihaiden kohdatessa Kouvolan Kouvot. Jalonen on kerännyt nyt pääsarjaurallaan kaikkiaan 602 syöttöä, mikä oikeuttaa kaikkien aikojen tilastoissa 28. sijaan.

 

Aiemmin tällä kaudella Jalonen rikkoi 3000 runkosarjapisteen rajan.

 

Lisätietoja: Mikko Jalonen

 

Lisätietoja: Clifton Jones
 
8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

25.5.2026 15:36 Korisliiga

Korisliiga-mestari ja Vuoden pelaaja Lassi Nikkarinen palaa Seagullsiin

Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.

23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

Näytä lisää vastaavia