Joseph Harris Vilppaan toinen vahvistus

25.7.2013 Korisliigan Salon Vilpas on täydentänyt amerikkalaisosastoaan 196-senttisellä laitahyökkääjä Joseph ”Jo” Harrisilla. Coastal Carolina -yliopiston kasvatti pelasi viime kauden Slovakian liigassa, ja 26-vuotiaalla amerikkalaisella on kokemusta lisäksi USA:n liigoista, Uruguaysta ja Englannista.

Harris viimeisteli seniorikaudellaan (2009/10) Coastal Carolinalle USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa 14,2 pistettä ja 9,6 levypalloa ottelua kohden. Yliopistoaikanaan Harris valittiin 2009 ja 2010 Big South -konferenssin ykkösviisikkoon.

 

– Haimme pelaajaa, joka pystyy aktiivisesti hyökkäämään koria kohti, on vahva levypalloissa ja pystyy puolustamaan isompia miehiä. Harris täyttää kaikki kolme kriteeriä, Vilppaan päävalmentaja Mikko Tupamäki iloitsee salolaisjoukkueen tiedotteessa.

 

– Harris on erittäin urheilullinen laituri, joka korvaa muutaman puuttuvan sentin ulottuvuudellaan ja ponnistusvoimallaan. Yliopistossa ja Englannissa hän pelasi pääasiassa nelospaikkaa, mutta viihtyy mainiosti myös kolmosena. Hän on ollut koko uransa erinomainen levypallopelaaja, Tupamäki jatkaa.

 

Viime kaudella Harris urakoi Slovakian liigan Prievidzassa 17,1 pistettä, 5,6 levypalloa, 2,4 syöttöä ja 2,1 riistoa ottelua kohden.

 

Salon Vilppaalla on voimassa sopimukset tulevasta liigakaudesta Joseph Harrisin, Mikhail Torrancen, Eero Lehtisen, Jukka Katajan, Samu Kaaresvirran, Ilmari Kallion, Mikael Sandbergin, Jesse Virtasen ja Vesa-Pekka Laineen kanssa. Seura tiedottaa lähipäivinä uudesta sisäpelaajasta.

 

Lisätietoja: Vilppaan tiedote

Henkilöt

 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia