2.5.2005 Sparliigan kotkalaisjoukkue KTP Basket jatkaa aktiivista otettaan siirtomarkkinoilla. Jouni Ehosta tuli jo Kotkan kolmas kotimainen hankinta, kun osapuolet solmivat kaksivuotisen sopimuksen. Eho siirtyy Kotkaan Joensuun Katajasta.
195-senttinen ja 25-vuotias Eho palasi Suomeen vuosi sitten opiskeltuaan neljä vuotta Davidsonin yliopistossa Yhdysvalloissa. Eho solmi tuolloin kaksivuotisen pestin Katajan kanssa. Viime joulukuussa Kataja ja Eho sopivat yhteisymmärryksessä kuitenkin sopimuksen muuttamisesta yksivuotiseksi.
Eho oli voittamassa Katajan kanssa SM-pronssia. Pudotuspeleissä Eho tehtaili 22,8 peliminuutissa 7,9 pistettä ja napsi 4,1 levypalloa. Runkosarjassa tehot olivat 4,7 pistettä ja 3,4 levyriä.
- Jouni (Eho) on hyvä, monipuolinen vahvistus joukkueelle, etenkin puolustus- ja levypallopeliin. Hän pystyy tarvittaessa ottamaan myös heittoja, arvioi tuore KTP-luotsi Jouni Grönroos.
- Siirryn KTP:n riveihin erittäin mielelläni. Seura on yksi arvostetuimmista ja Kotka omaa vahvat perinteet pääsarjassa. Uskon voivani auttaa joukkuetta omalla panoksellani, kertoi kuusi miesten maaotteluakin pelannut Eho.
Aiemmin KTP on hankkinut vahvuuteensa Anssi Kinnaslammen Kouvoista ja Toni Ilmosen Äänekosken Huimasta. Lisäksi joukkue on solminut jatkosopimukset Pasi Heinosen ja Markus Myllylän kanssa.
KTP vahvistaa rivejään Tucker Richardsonilla, joka oli johdattamassa keväällä 2024 BC Nokian Suomen mestaruuteen.
Kataja Basket kohosi jälleen alemman jatkosarjan kärkeen kaatamalla Kobrat. Se oli hyvä uutinen myös Kouvoille, joka kilpailee Kobria vastaan panoksena Korisliigassa pysyminen. Kouvot on oman Lahti-voittonsa ansiosta nyt neljä voittoa Kobrien edellä, kun ottelukierroksia on jäljellä neljä, mutta joukkueiden keskinäinen etu on toistaiseksi Kobrilla.
Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Tampereen Pyrintö otti merkittävän voiton, jolla se lunasti itselleen takaisin lohkon kärkipaikan. Ylemmässä jatkosarjassa KTP-Basket kävi onnistuneella vierasreissulla.
Helsinki Seagullsin Trey Niemi teki suorastaan ekonomista työtä osuessaan kaksi kolmasosaa kaikista heittoyrityksistään. Joukkuetoveri Rene Rougeau jäi syötön päähän triplatuplasta. Korihaiden pistekuninkaat Ville Tahvanainen ja Frank Champion.
Kobrat kaatoi kotonaan Lapualla Kouvot. Joukkueet kilpailevat keskenään parhaillaan alemman jatkosarjan viimeisen sijan eli putoajan paikan välttämisestä. Ottelun myötä Kobrilla on kaudelta koossa viisi voittoa ja Kouvoilla kahdeksan, kun pelejä on enää viisi kierrosta jäljellä.
Kauhajoen Ike Nweke valittiin miesten Korisliigassa tammikuun 2026 Kuukauden pelaajaksi. Saman kuukauden aikana Kauhajoki voitti kuudesta ottelustaan viisi ja nousi runkosarjan kärkeen. Nyt pelaaja kertoo poikkeuksellisesta polustaan, joka alkoi Yhdysvaltojen Marylandista.
Lahti Basketball lähti kauteen ensisijaisena tavoitteenaan säilyttää sarjapaikka mutta on noussut jo alemman jatkosarjan korkeimmalle sijalle.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi ylemmän jatkosarjan kierros, jossa voittajat vaihtuivat viime kierrokseen nähden Vilpasta lukuun ottamatta.
Miesten Korisliigan kahdessa alemman jatkosarjan ottelussa voiton veivät Tampereen Pyrintö ja Lahti Basketball, jotka pitävät hallussaan sarjan kahdeksatta ja yhdeksättä sijaa tasaisessa tilanteessa.
Kauhajoen tuorein vahvistus Skyler Flatten antoi vahvan taidonnäytteen 26 pisteellä ja seitsemällä levypallolla sekä upottamalla Seagullsin summerin soidessa kilometrikolmosella.