Juho Nenonen siirtyy Vilppaaseen

20.5.2015 Päättyneellä kaudella Lapuan Korikobria edustanut Juho Nenonen, 27, siirtyy Saloon Vilppaan riveihin vuoden mittaisella sopimuksella. Tapiolan Hongan kasvatti urakoi kuluneella kaudella keskiarvoikseen 26 ottelussa 11,1 pistettä ja 4,9 levypalloa ottelua kohden.

Nenonen siirtyy Lapualta Salon Vilppaan riveihin. Kuva: Erkki Hautaviita.

- Salossa on fasiliteetit kunnossa, arvostan Mikko Tupamäkeä valmentajana erittäin korkealle ja organisaatiosta olen kuullut pelkkää hyvää, Nenonen kertoo seuran tiedotteessa.

- Vilpas on ollut perässäni ennenkin ja hienoa, että kolmannella kerralla saatiin homma maaliin asti.

202-senttinen laituri on edustanut urallaan kasvattajaseura Tapiolan Hongan ja Korikobrien lisäksi myös kuuden kauden ajan Joensuun Katajaa. Miehen palkintokaapista löytyy kahden Korisliiga-mestaruuden (2007, 2008) lisäksi neljä SM-hopeaa (2009, 2011, 2013, 2014), kaksi pronssia (2006, 2013).

Kauden 2009-10 päätteksi vuoden parhaaksi 6. pelaajaksi valittu Nenonen on pelannut urallaan yhteensä 51 maaottelua, joissa pisteitä on syntynyt 6,7 keskiarvolla. 

Samalla Vilpas solmi jatkosopimuksen seuran oman kasvatin Ilmari Kallion, 22, kanssa.

Lisätiedot: Juho Nenonen

Henkilöt

 
14.4.2025 20:27 Korisliiga

Helsinki Seagulls Korisliiga-finaaliin – Salon Vilpas kaatui suoraan neljässä ottelussa

Helsinki Seagulls päihitti Salon Vilppaan välierissä ja etenee kolmannen kerran peräkkäin miesten Korisliigan finaaliin.

12.4.2025 19:41 Korisliiga

Levyjen alla dominoinut Kauhajoki laittoi Katajan selän seinää vasten

Kauhajoen ja Katajan välinen välieräsarja Korisliigassa päätyi 3–0-tilanteeseen. Ensi tiistain kohtaaminen voi olla ratkaiseva.

11.4.2025 20:17 Korisliiga

Seagulls vei sarjan katkolle – Vilpas kaatui isolla piste-erolla

Helsinki Seagulls otti Salon Vilppaasta 92–73-kotivoiton ja saa mahdollisuuden ratkaista sarja ensi maanantaina.

9.4.2025 20:30 Korisliiga

Kauhajoki käänsi toisen välieräottelun vierasvoitoksi Katajan vahvasta alusta huolimatta

Kauhajoki vei välieräsarjan Katajaa vastaan tilanteeseen 2–0.

8.4.2025 20:27 Korisliiga

Seagulls toiseen voittoon Vilppaan vahvoista vaiheista huolimatta

Korisliigan välierissä Helsinki Seagulls otti 2–0-johtoaseman Salon Vilpasta vastaan.

7.4.2025 14:55 Korisliiga

Kauhajoen Andre Gustavson Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen.

5.4.2025 20:29 Korisliiga

Seagulls ja Kauhajoki puolustivat kotikenttiään onnistuneesti

Molemmat välieräsarjat avattiin kotijoukkueiden voitoilla. Sekä Seagulls että Kauhajoki siirtyivät ottelusarjoissa 1-0 johtoon.

4.4.2025 13:00 Korisliiga

Välieräennakko: Korisliigan kärkinelikolla toistuvat yhtenevät ongelmat mutta myös tasaväkiset vahvuudet

Korisliiga-välierät pyörähtävät käyntiin lauantaina 5. huhtikuuta. Kahdessa ottelusarjassa toisensa kohtaavat Helsinki Seagulls (sija 1) ja Salon Vilpas (4) sekä Kauhajoki (2) ja Kataja Basket (3).

2.4.2025 20:26 Pääjuttu

Kauden tasaväkisin puolivälieräsarja päätökseen: Salon Vilpas jatkaa välieriin!

Salon Vilpas kaatoi Korihait puolivälierissä otteluvoitoin 3–2 ja kapeilla marginaaleilla.

Näytä lisää vastaavia