14.6.2007 Korisliigassa pelaava Kouvot on tehnyt sopimuksen 25-vuotiaan ja 197-senttisen Jukka Katajan kanssa. Monipuolinen Kataja siirtyy Kouvolaan kasvattajaseurastaan Forssan Koripojista.
Kataja on urallaan pelannut 13 miesten ja 20 nuorten maaottelua. Vuoden Korisliiga-tulokkaana palkitun Katajan piste-ennätys pääsarjassa on 34. Korisliigassa Kataja on edustanut FoKoPon lisäksi Salon Vilpasta kolmen ja ToPoa yhden kauden ajan. Viime kaudella Kataja pelasi FoKoPossa I divisioonaa, jossa hän kirjautti 24 ottelussa tehoikseen 10,3 pistettä, 6,0 levypalloa ja 2,6 syöttöä.
- Näinä vuosina mitä olen ollut mukana koripallon parissa, olen kuullut Kouvojen organisaatiosta pelkästään hyvää. Joukkue on tällä hetkellä murrosvaiheessa. Haluan olla mukana joukkueen uudessa tulemisessa. Tunnen pääosan joukkueesta jo entuudestaan seura- ja maajoukkueiden kautta ja tiedän, että homma toimii heidän kanssaan niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Lisäksi koen, että päävalmentaja Toijalalla on minulle paljon annettavaa kehitystäni silmälläpitäen, kertoi Kataja.
Kaudella 2005-06 Kataja kärsi selkävaivoista ja pelit jäivät ToPon paidassa vähiin.
- Eräät tahot ovat jo leimanneet minut eläkeläiseksi, mutta itselläni on erittäin paljon näyttöhaluja ja tulen tekemään kovasti töitä menestyksemme eteen. Olen Kouvoille kiitollinen heidän tarjoamastaan tilaisuudesta, Kataja lisäsi.
- Olen keskustellut Jukan kanssa Kouvoihin siirtymisestä jo kolmen vuoden ajan. Nyt siirto tuli vihdoin ajankohtaiseksi ja näin meillä on kotimainen runko ja roolitus kunnossa alkavaa kautta varten. Uskon että Jukka tekee paluun Suomen korishuipulle, kommentoi tyytyväinen päävalmentaja Jukka Toijala.
Kouvoilla on sopimukset alkaneelle kaudelle Katajan lisäksi Tuomas Iisalon, Samu Kaaresvirran, Tero Laitisen, Matti Nuutisen, Heikki Oksasen ja Roope Suonion kanssa.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.