16.6.2014 Jukka Matinen, 35, ja KTP-Basket ovat lisänneet sopimukseensa yhden vuoden lisää. Kolme viimeistä kautta KTP:tä edustaneen 203-senttisen laiturin sopimus kattaa jo ennestään kauden 2014/2015, mutta sopimus pitää Matisen KTP-paidassa myös kauden 2015/2016.
Jukka Matinen on solminut KTP:n kanssa sopimukseensa lisävuoden kaudelle 2015/2016.
Matinen on urallaan päässyt juhlimaan kerran Saksan Bundesliigan ja neljästi Korisliigan mestaruutta. Kuvat: Kai Kilappa & Tomi Kaminen
Matinen debytoi pääsarjatasolla Helsingin Panttereissa 16-vuotiaana kaudella 1995/1996, josta matka jatkui HNMKY:n ja ToPon kautta neljäksi kaudeksi Saksan Bundesliigaan, jossa Matisen edustama Frankfurt Skyliners voitti mestaruuden kaudella 2003/2004.
Korisliigassa Matinen edusti seitsemän kautta Espoon Honkaa ja voitti neljä Suomen mestaruutta, kaksi Cup-mestaruutta ja hänet valittiin kertaalleen SM-finaalien arvokkaimmaksi pelajaaksi (MVP).
- Jukka on sarjan parhaita heittäjiä ja erinomainen puolustamaan vastustajan isoja pelaajia. Hän on pitänyt itsestään hyvää huolta ja pystyy varmasti vielä 38-vuotiaanakin olemaan joukkueelle avuksi, KTP:n puheenjohtaja Jyrki Lindström kommentoi.
Matinen on pelannut yhteensä 15 kautta Suomen pääsarjatasolla ja hän pelasi Frankfurtissa kaudella 2004/2005 Euroliigaa 2,7 pisteen ja 2,1 levypallon keskiarvoilla. Tämän lisäksi Matiselta löytyy tililtään 91 miesten maaottelua 8,7 pisteen keskiarvolla.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.
Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.