Jyri Lehtonen lopettaa uransa

8.1.2007 Joensuun Katajaa viimeiset kaksi Korisliigan pelikautta edustanut Jyri Lehtonen lopettaa komean pelaajauransa. Äänekosken Huiman kasvatin päätöksen taustalla on viime kaudella iskenyt vaikea selkävaiva, joka estää täysipainoisen lajiharjoittelun.

Lehtosen ja Katajan sopimus olisi ollut voimassa kauden 2007-08 loppuun saakka.
 
- Olemme purkaneet sopimuksen Jyrin aloitteesta hyvässä yhteisymmärryksessä, kertoo Katajan joukkueenjohtaja Jukka Törmälä.
  
- Tällä hetkellä olen tilanteessa, jossa ainoa mahdollinen liikuntamuoto on sauvakävely. Selän kanssa edetään niin, että lähtökohtaisesti yritän parhaani mukaan kuntouttaa sen ensisijaisesti normaalielämässä toimivaksi.
 
Viimeiset kaksi täyttä kautta Joensuussa jättivät takamiesvirtuoosin mieleen lämpimiä muistoja.
 
- Pelasin upeassa organisaatiossa hyvän valmentajan alaisuudessa mahtaville faneille, Jyri kehuu.
 
- Joensuussa kiinnostus koripalloon on todella suuri. Kyseessä on kaupungin selvä ykköslaji. Mieleen jäävät erityisesti fanit, joiden vilpitön kiinnostus peliin ja pelaajiin toivat arvokkuuden tunnetta myös omaan tekemiseeni, Jyri sanoo välittäen samalla terveisensä kaikille kaupungin koripalloihmisille.
 
Ymmärrettävää pettymystäkin kuuluu voittajatyyppinä tunnetun Lehtosen äänessä.
 
- Mieltä kalvaa toisaalta myös kova pettymys, sillä homma jäi osaltani pahasti kesken, Jyri sanoo ja viittaa himoittuun, mestarijoukkueen kohoteltavaksi annettavaan, Pantteri-patsaaseen.
 
Tulevaisuuden suunnitelmistaan tällä hetkellä Jyväskylässä majaileva Lehtonen on vaitonainen, mutta kertoo ettei toiminta koripallon parissa ole poissuljettu asia.

Komea pelaajaura Suomessa ja ulkomailla

Urallaan Lehtonen pelasi Suomessa pääsarjaa kaikkiaan 11 pelikautta jyväskyläläisen HoNsU:n, Forssan Alun, Huiman, Espoon Hongan ja Katajan riveissä. Otteluita kertyi runkosarjassa 286, joissa Lehtonen teki pisteitä 17,1 keskiarvolla yhteensä 4878. Piste-ennätyksekseen Lehtonen heitti peräti 66 pistettä.   

Ulkomailla Lehtonen pelasi kahdeksan pelikauden aikana Ranskan, Saksan ja Espanjan liigoissa. Miesten maaotteluja Lehtoselle kertyi 82, joissa pisteitä 770 (keskiarvo 9,4). Hän oli myös mukana historiallisessa EM-lopputurnausjoukkueessa 1995. SM-sarjasta Lehtoselle jäi käteen kulta kauden 2000-01 päätteeksi (Honka) sekä hopeaa ja pronssia Katajassa (2006 ja 2005).
 
Henkilökohtaisissa tilastoissa Lehtonen olisi ilman loukkaantumistaan hyvin todennäköisesti ottanut piakkoin haltuunsa kaikkien aikojen syöttötilaston ykkössijan. Nimenomaan syötöistään Lehtonen muistetaan ja miehen ajoittain suorastaan maagisesti muille luoduista korintekopaikoista jää SM-runkosarjan aikakirjoihin merkintä 993 kappaleesta, mikä antaa koko uran ottelukohtaiseksi keskiarvoksi erinomaisen 3,47.

Jyri Lehtonen pähkinänkuoressa 

  • Syntymäaika: 22.12.1973
  • Pituus/cm: 193
  • Paino/kg: 93
  • Pelipaikka: takamies
  • Kasvattajaseura: Äänekosken Huima
  • Seurat, joita edustanut: Huima, HoNsU, Forssan Alku, Honka, Strasbourg (FRA), Evreux (FRA), Brest (FRA), Bourg-en-Bresse (FRA), Ludwigsburg (GER), Melilla (ESP), Golbey-Epinal (FRA), Lapuan Korikobrat, Joensuun Kataja
  • Saavutukset SM-sarjassa: 11 SM-sarjakautta, 286 runkosarjaottelua, 4878 runkosarjapistettä (ka 17,1), vapaaheittotarkkuudellaan 84,9 % (1176/1385) kaikkien aikojen tilastokolmonen (8.1.2007), ottelukohtainen piste-ennätys 66 (HoNsU 1996), 927 runkosarjalevypalloa (ka 3,24), 993 runkosarjasyöttöä (ka 3,47), syötöissä kaikkien aikojen tilastoviitonen (8.1.2007), ottelukohtainen syöttöennätys 18 (Honka 2000), SM-sarjan vuoden tulokas 1992 (HoNsU), SM-sarjan paras kuudes pelaaja 1993 (HoNsU), SM-sarjan kehittynein pelaaja 1996 (HoNsU), Suomen mestari 2001 (Honka), SM-hopea 2006 (Kataja), SM-pronssi 2005 (Kataja).
  • Saavutukset maajoukkueissa: 82 A-maaottelua, EM-lopputurnaus 1995, 39 nuorten maaottelua, A-poikien EM-kisojen korikuningas 1992 (20,8 pistettä/ottelu).
  • Muuta: Ammattilaisena Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa kahdeksan pelikauden aikana.


Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Henkilöt

 
10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

Rene Rougeau vei Karhu Basketin Korisliigan finaaleihin

Kauhajoen Karhu Basket selvitti ensimmäistä kertaa seurahistoriansa aikana tiensä Korisliigan finaaleihin, joukkueen kaadettua BC Nokian välierissä otteluvoitoin 4-1. Ratkaisevassa ottelussa Kauhajoen liikuntahallilla BC Nokia johti ottelua vielä päätösjakson puolivälin jälkeen, mutta Karhu Basket käänsi ottelun nimiinsä Rene Rougeaun viime hetken korilla numeroin 84-82 (34-42).

Karhu Basket venyi jatkoajan kautta 3-1 -johtoon

Kauhajoen Karhu Basket nousi voiton päähän Korisliigan finaaleista, joukkueen kairattua jatkoajan kautta tiensä voittoon perjantai-illan neljännessä välieräottelussa BC Nokiaa vastaan. Takamatkalta neljännelle jaksolle lähtenyt Karhu Basket voitti varsinaisen peliajan viimeisen neljänneksen yhdeksällä pisteellä ja venyi jatkoajan jälkeen 105-102 (42-46, 93-93) -vierasvoittoon.

Vilpas suorin 4-0 voitoin finaaleihin

Salon Vilpas suoritti tyylipuhtaan lakaisun, viikinkipurren selvittäessä tiensä Korisliigan finaaleihin 4-0 -voitoin ohi Helsinki Seagullsin. Torstai-illan ottelussa lokkipaidat hallitsivat tapahtumien kulkua avausjakson, mutta viimeiset kolme neljännestä menivät salolaismerkeissä, Vilppaan juostua lopulta 86-69 (33-29) -vierasvoittoon.

25.4.2018 22:22 Huippu- ja kilpaurheilu

Karhu Basket jatkoi kotivoittojen sarjaa

Karhu Basketin ja BC Nokian välinen välieräsarja jatkoi keskiviikkona tutulla kaavalla, joukkueiden ottaessa kolmannen kerran mittaa toisistaan. Kauhajoen liikuntahallin 1147-päinen kotiyleisö sai todistaa Karhu Basketin karatessa vierailijoilta päätösjaksolla, mesikämmenten venyessä lopulta kotivoittoon lukemin 78-72 (38-34). Karhu Basket johtaa ottelusarjaa voitoin 2-1.

Salon Vilpas voiton päähän finaalipaikasta

Salon Vilpas kaatoi tiistaina Helsinki Seagullsin jo kolmatta kertaa peräkkäin välieräsarjassa. Vilpas kaatoi helsinkiläisvieraat numeroin 79–71.

BC Nokia tasoitti välieräsarjan

Sunnuntai-illan välieräkamppailu pelattiin Nokian palloiluhallissa, jossa näätäpaitainen BC Nokia onnistui tasoittamaan välieräsarjan Kauhajoen Karhu Basketia vastaan. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen BC Nokia nousi kuskin paikalle kolmannella jaksolla, pysytellen loppuun asti kuskin paikalla matkalla 89-84 (38-37) -voittoon.

Vilpas venyi jatkoajan kautta 2-0 -johtoon

Salon Vilpas otti tuiki tärkeän vierasvoiton lauantai-iltana, joukkueen matkattua välieräsarjan toisessa ottelussa Helsinki Seagullsin vieraaksi Töölön Kisahalliin. Kisiksen parketilla tahtipuikkoa heilutti pitkään Seagulls, mutta jatkoajalle venynyt Vilpas otti kuskin paikan ylimääräisellä viisiminuuttisella ja karkasi 77-86 (35-35, 72-72) -vierasvoittoon.

Lapuan Kobrat liigakarsinnan voittoon – jatkaa Korisliigassa kaudella 2018/19

Lapuan Kobrat päihitti HBA-Märskyn suoraan kahdessa ottelussa kuluvan vuoden liigakarsinnoissa. Paikka ensi kauden Korisliigassa varmistui Kobrien perjantaisella 84–72-voitolla.

BC Nokia ja Karhu Basket vääntämään finaalipaikasta

Korisliigan toinen välieräsarja käynnistyy perjantai-iltana, kun runkosarjan kolmanteen sijaan päättänyt BC Nokia matkustaa sarjataulukon toisen sijan valloittaneen Karhu Basketin vieraaksi. Molemmat joukkueet selvittivät tiensä puolivälierien läpi suoraan kolmessa ottelussa ja ottelusarjasta onkin ennakoitavissa äärimmäisen tasainen.

Karhu Basket säilytti kotiedun

Kauhajoen Karhu Basket otti komealla tavalla välieräsarjan avausvoiton BC Nokiaa vastaan perjantai-iltana Kauhajoen liikuntahallilla. Jokaisen jakson nimiinsä vieneet mesikämmenet karkasivat lopulta 92-78 (39-31) -voittoon, kauhajokisten pitäessä täten tiukasti kiinni sarjasijoituksen tuomasta kotiedusta.

Timo Heinonen kaikkien aikojen ykkönen pudotuspeliotteluissa

Helsinki Seagullsin ja Kouvolan Kouvojen välisen puolivälieräsarjan ratkaisuottelussa tehtiin viime sunnuntaina liigahistoriaa. Lokkipaitojen laituri ja puolustuspelaamisen kulmakivi Timo Heinonen siirtyi nimittäin kaikkien aikojen listalla ykköseksi pelatuissa pudotuspeliotteluissa.

Vilppaalle ensimmäinen kiinnitys finaalipaikkaan

Salon Vilpas otti ensimmäisenä välieräjoukkueena askeleen kohti finaalipaikkaa, joukkueen aloittaessa välieräsarjan Helsinki Seagullsia vastaan torstai-iltana Salohallissa. Päätösjakson alkupuolella vielä tasoissa ollut ottelu kääntyi lopulta Vilppaan aavistuksen leveämmän materiaalin ansiosta isännille lukemin 78 -71 (37-38).

Seagulls haastaa Vilppaan taistelussa finaalipaikasta

Korisliigan välierät polkaistaan käyntiin torstaina, kun Salon Vilppaan ja Helsinki Seagullsin välinen ottelusarja saa alkunsa Salohallin täpötäysien lehtereiden edessä. Runkosarjan ykkösjoukkue Vilpas eteni 3-1 -otteluvoitoin finaaliin, kuten myös lokkipaitainen runkosarjan nelonen.

Korisliigan välierien otteluohjelma

Miesten Korisliiga on edennyt välierävaiheeseen. Salon Vilpas saa vastaansa Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen Karhu Basket kohtaa BC Nokian. Kotiedut itselleen runkosarjassa pelasivat sarjataulukon ykkönen Vilpas ja kakkonen Karhu Basket. Välierät alkavat Salohallissa torstaina 19.4.

Seagulls Korisliigan välieriin

Helsinki Seagulls selvitti tiensä neljäntenä joukkueena Korisliigan välieriin, lokkipaitojen tiputtaessa Kouvolan Kouvot kesälomille otteluvoitoin 3-1. Ottelusarjan katkaisuottelu Kouvolassa suoritti ratkaisevan irtioton kolmannella jaksolla, matkaten lopulta 83-74 (35-33) -vierasvoittoon.

Näytä lisää vastaavia