26.10.2011 Kouvolan Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen valmensi uransa 200. pääsarjaottelun Kouvolan Kouvojen kohdatessa keskiviikkona Loimaalla Nilan Bisonsin.

Jyri Lehtonen: viisi vuotta ja 200 valmennettua pääsarjaottelua. Kuva: Francois Perthuis.
Takavuosien maajoukkueen luottopelaaja Lehtonen, 37, siirtyi valmennustehtäviin päätettyään aktiivisen pelaajauransa 2006. Lehtonen valmensi vuosina 2006–10 Uudenkaupungin Korihaita ja valmentaa nyt toista kauttaan Kouvolan Kouvoja.
Pelaajaurallaan Äänekosken Huiman kasvatti edusti kasvattajaseuransa lisäksi Forssan Alkua, jyväskyläläistä HoNsUa, Espoon Honkaa ja Joensuun Katajaa kaikkiaan 11 kauden ajan ja upotti 286 ottelussa 4878 pistettä. Lehtonen on miesten pääsarjan kaikkien aikojen kolmanneksi tarkin vapaaheittäjä, jonka lisäksi hän on jakanut pääsarjahistorian viidenneksi eniten syöttöjä. Lehtonen juhli Suomen mestaruutta keväällä 2001 Espoon Hongan paidassa.
Suomen lisäksi Lehtonen on pelannut ammattilaisena Ranskassa (Strasbourg, Evreux, Brest, JL Bourg-en-Bresse, Golbe-Epinal), Saksassa (Ludwigsburg) sekä Espanjassa (Melilla). Maajoukkueurallaan Lehtonen on pelannut 81 miesten ja 39 nuorten maaottelua, jonka lisäksi hän kuului Suomen kisajoukkueeseen vuoden 1995 EM-kisoissa Ateenassa.
Lehtonen on valmentanut joukkueensa kaikkiaan 103 runkosarjavoittoon, joten hänen uransa voittosuhde on 51,5%. Kaikkien aikojen ykkönen runkosarjapelien valmentajana on Kari Liimo, joka johti joukkuettaan penkin päästä 722 kertaa, viimeksi kaudella 2006/07 Pussihukkien kanssa. Nykyisistä liigavalmentajista eniten runkosarjapelejä on takanaan ToPon Tomi Kamisella, 335.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.
Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.
Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.
Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.