Kaisa Kuisma siirtyy Kouvottariin

7.8.2020 09:21 Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Kouvottaret vahvistuu viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelanneella Kaisa Kuismalla.

Kaisa Kuisman palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa naisten Korisliigasta sekä yksi pronssinen mitali. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

26-vuotias Kuisma on pelannut naisten Korisliigassa seitsemän kauden aikana yhteensä 197 ottelua viidessä eri joukkueessa. Orimattilan Jymyn kasvatti on näissä otteluissa tehoillut keskimäärin 5,9 pistettä, ja 1,9 levypalloa ottelua kohden. Viimeksi Kuisma on pelannut naisten Korisliigaa Tapiolan Hongan paidassa kaudella 2018-19. Tuolloin laituri iski tilastorivin 8,3/2,7/2,0.

Viime kaudeksi Kuisma siirtyi ensimmäistä kertaa urallaan pelaamaan ulkomaille. Kuisma siirtyi ensimmäisenä suomalaisnaisena Portugalin pääsarjaan ja Vitoria SC:n riveihin. Kuisma sai heti isoa roolia ja peliaikaa kertyi 33 minuuttia ottelua kohden. Kauden tilastot olivat 9,3 pistettä ja 3,4 levypalloa.

Kuisma on pelannut kahden naisten maaottelun lisäksi kuusi haastajamaajoukkueen ottelua sekä 64 nuorten maaottelua.

- Seurasta on osoitettu kiinnostusta aikaisempinakin vuosina, mutta sopiva hetki siirrolle tuli kuitenkin vasta nyt. Viime kauden Kouvottarien sisältä kantautuneilla riemunkiljahduksilla sekä apukoutsi Piiparilla (Reetta) oli suuri merkitys siihen miksi päätin tulla Kouvottariin. Joukkueen pelaaminen on parantunut vuosi vuodelta ja toivon auttavani joukkuetta ylläpitämään tätä jatkumoa. Olen iloinen, että päästiin sopimukseen ja uteliaan odottavin mielin jatketaan kohti kauden alkua. Edellisistä otteluista alkaa olla jo sen verran aikaa, että kausi ei voisi tulla yhtään liian aikaisin, Kuisma avaa Kouvottarien tiedotteessa.

- Tavoitteeni on pallollisen pelaamisen parantaminen, tasaisen suoritusvarmuuden ylläpitäminen ja kapteenin auttaminen sukan leikkuussa kauden päätteeksi. Naisten Korisliigan kannustavin kotikatsomo ei ole jäänyt huomaamatta, nähdään hallilla.

- Tosi hyvät fiilikset, kun Kaisa valitsi meidät. Hän on monipuolinen pelaaja ja hyvä kolmen pisteen heittäjä, joka on kehittynyt hienosti korin läheltä viimeistelyssä. Puolustukseen hän tuo meille runsaasti vaihtoehtoja sillä Kaisa pystyy jalalla puolustamaan pienempiä ja kokonsa ansiosta myös isompia pelaajia. Keskustelujen ja muiden kuvailujen perusteella saamme huipputyypin riveihimme, Kouvottarien päävalmentaja Joonas Frimodig kommentoi.

Kouvottarien pelaajasopimukset kaudelle 2020-21: Henriikka Vähäuski, Yasmine Blomfelt, Sarah Toeaina (USA), Roberta Björnman, Aliyah Collier (USA), Kaisa Lind, Jemina Airaksinen, Roosa Frimodig, Elli Salovaara ja Kaisa Kuisma.

Henkilöt

 
15.4.2021 10:07 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaaliennakko: Honka haastaa kaksi edellistä Suomen mestaruutta voittaneen PeKa:n

Finaaleissa kohtaavat runkosarjan voittaja Peli-Karhut ja kakkonen Tapiolan Honka. Mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa ja Ruutu näyttää kaikki finaalit monikameratuotantona.

14.4.2021 10:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalien otteluohjelma vahvistettu

Peli-Karhut ja Tapiolan Honka aloittavat finaalisarjan perjantaina 16.4. klo 19.00 Kotkassa. Mestariksi vaaditaan kolme voittoa. Ruutu lähettää kaikki naisten finaaliottelut monikameratuotantona ja selostettuna kanavillaan.

13.4.2021 19:50 Naisten Korisliiga

Honka pelaa Suomen mestaruudesta

Espoolaisjoukkueet ratkaisivat finaalipaikan kohtalon Hongan kotikentällä. Kotijoukkue otti toisen perättäisen voittonsa 74-62 ja eteni finaaleihin voitoin 3-2.

13.4.2021 08:18 Naisten Korisliiga

Honka ja EBT ratkaisevat finaalipaikan – huippuottelu monikameratuotantona Ruudussa tänään

Naisten Korisliigan viides ja ratkaiseva välierä Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin välillä pelataan tänään. Ottelu toteutetaan monikameratuotantona ja selostettuna. Ottelu käynnistyy Ruudussa klo 18.00.

12.4.2021 10:07 Susiladies

Taru Tuukkasen WNBA-draftista 20 vuotta: "Menin ihan shokkiin, kun mut draftattiin!"

Awak Kuierin odottaessa WNBA:n varaustilaisuutta on syytä palata 20 vuoden taakse, jolloin Taru Tuukkanen huudettiin naisten taalaliigaan ensimmäisenä suomalaisvarauksena koskaan. Vaikka Tuukkanen oli osoittanut Xavier Musketeersissa olevansa yksi NCAA-liigan parhaita pelaajia, WNBA-varaus tuli hänelle itselleenkin yllätyksenä.

11.4.2021 12:47 Naisten Korisliiga

Taru Tuukkaselle 100 torjuntaa täyteen pudotuspeleissä ensimmäisenä naisena

Tapiolan Hongan voittaessa lauantaina välieräpelissä EBT:n nousi voittajien Taru Tuukkanen ensimmäisenä naisena Koriisliigan pudotuspelien kaikkien aikojen tilastossa 100 torjunnan ylittäjäksi.

10.4.2021 19:50 Naisten Korisliiga

Espoolaisten välieräsarja viidenteen peliin

EBT:llä oli mahdollisuus varmistaa finaalipaikka kotikentällään. Honka kuitenkin kesti kotijoukkueen päätösjakson rynnistyksen ja finalisti ratkeaa viidennessä pelissä.

7.4.2021 20:42 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut eteni finaaliin – EBT:llä mahdollisuus samaan lauantaina

Ensimmäinen välieräsarja saatiin päätökseen, kun Peli-Karhut eteni finaaleihin suoraan voitoin 3-0. Espoo Basket Team voi varmistaa finaalipaikkansa lauantaina.

7.4.2021 09:30 Naisten Korisliiga

Hongan ja EBT:n 3. välierä monikameratuotantona Ruudussa keskiviikkona

Naisten Korisliigan kolmannet välieräottelut pelataan tänään. Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin ottelu toteutetaan monikameratuotantona ja selostettuna. Ottelu käynnistyy Ruudussa klo 19.00.

4.4.2021 19:50 Naisten Korisliiga

Peli-Karhuilla katkon paikka keskiviikkona – EBT vei trillerin

Välieräsarjoissa pelattiin toiset ottelut. PeKa nappasi jo toisen voittonsa, kun taas EBT tasoitti espoolaisten välisen sarjan.

3.4.2021 08:25 Naisten Korisliiga

Taru Tuukkaselle 1000 playoff-pistettä täyteen

Tapiolan Honkaa edustava Taru Tuukkanen ylsi 1000 pudotuspeliottelupisteen rajapyykkiin perjantaina Hongan välieräavauksessa EBT:tä vastaan.

2.4.2021 15:39 Naisten Korisliiga

Kolmannen jakson heittopeli siivitti Hongan voittoon

Kahden espoolaisjoukkueen välieräsarja saatiin käyntiin Hongan kotikentällä. Kotijoukkue ratkaisi voiton itselleen loistavan kolmannen jakson ansiosta ja vei ottelun 101-74.

1.4.2021 20:19 Naisten Korisliiga

Peli-Karhut nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan

Ensimmäinen välieräpari saatiin käyntiin Kotkassa, jossa Peli-Karhut sai vieraakseen Forssan Alun. Vierasjoukkue oli ottelussa pitkään kuskin paikalla, mutta lopulta PeKa onnistui nousemaan voittoon 91-85.

1.4.2021 09:06 Naisten Korisliiga

Tapiolan Honka EBT taistelevat Espoon paremmuudesta ja finaalipaikasta

Tapiolan Honka ja EBT sijoittuivat sijoille kaksi ja kolme. Molempien joukkueiden edellisistä mitalipeleistä on vierähtänyt useampi vuosi. Välieräsarja pyörähtää käyntiin Ruudussa perjantaina klo 14.00.

31.3.2021 15:00 Naisten Korisliiga

Menestymään tottuneet Peli-Karhut ja Forssan Alku vastakkain välieräsarjassa

PeKa lähtee ennakkosuosikkina välieräsarjaan Forssan Alkua vastaan. Sarjassa pallo nousee ilmaan torstaina klo 18:30 ja kaikki ottelut ovat nähtävissä Ruutu-palvelun kautta.

29.3.2021 15:41 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan välierien otteluohjelma vahvistettu, otteluiden alkamisajat porrastettu

Peli-Karhut ja Forssan Alku aloittavat urakkansa torstaina 1.4. Tapiolan Hongan ja Espoo Basket Teamin ensimmäinen välierä pelataan päivää myöhemmin pitkäperjantaina. Kaikki ottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelun kautta.

26.3.2021 20:50 Naisten Korisliiga

Runkosarjan kärkinelikko eteni välieriin

Kaikki puolivälieräsarjat saatiin päätökseen. Peli-Karhut kohtaa välierissä Forssan Alun ja toisessa välierässä nähdään Espoon paikalliskamppailu, jossa yhteen ottavat EBT ja Honka.

25.3.2021 11:39 Naisten Korisliiga

Kouvottarien ja Forssan Alun 2. puolivälierä monikameratuotantona Ruudussa perjantaina

Naisten Korisliigan toiset puolivälieräottelut pelataan perjantaina. Kouvottarien ja FoA:n ottelu toteutetaan monikameratuotantona ja selostettuna. Ottelu käynnistyy Ruudussa perjantaina klo 18.30.

23.3.2021 20:38 Naisten Korisliiga

Puolivälierissä nähtiin kotivoittoja - FoA esitti huiman nousun

Puolivälierissä kotijoukkueet ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin. Sarjat ovat katkolla perjantaina FoA:lle, Peli-Karhuille, Hongalle ja EBT:lle.

23.3.2021 08:41 Naisten Korisliiga

Antti Nikkilä jatkaa Pyrinnön naisten päävalmentajana

Naisten Korisliigassa pelaavan Tampereen Pyrinnön naisten edustusjoukkue jatkaa Antti Nikkilän valmennuksessa myös kaudella 2021–2022.

Näytä lisää vastaavia