Kalev/Cramo vei jännitysnäytelmän Pyrintöä vastaan

6.11.2014 Baltian liigan huippuottelussa Pyynikin palloiluhallissa Tallinnan Kalev/Cramo vei viimeisen minuutin kahdella kolmosella ottelun nimiinsä Tampereen Pyrintöä vastaan loppunumeroin 81-87 (35-46). Pyrintö oli pahimmillaan 15 pistettä takana, mutta toisen puoliajan kiri johdatti tamperelaiset taistelemaan vielä voitosta.

Kalev/Cramon loppuhetkien rutiini ratkaisi pelin Antero Lehtoa ja Pyrintö vastaan. Kuva: Kai Kilappa.


Pyrintö joutui tottelemaan vieraiden pelikovuuteen ensimmäiset 20 minuuttia ja Kalev/Cramo keräsikin reilun kaksinumeroisen johdon puoliaikaan mennessä.

Pukukoppipuhuttelun jälkeen Pyrintö löysi oman identiteettinsä puolustuksen kautta, mikä taas ruokki hyökkäyspäätä vastaaviin onnistumisiin. Pyrintö pääsi päätösneljänneksellä kiinni ja ohitse, kun David Jacksonin (5/5) kaksi vapaaheittoa vei kotijoukkueen 81-79-johtoon, kun pelikellossa oli jäljellä enää 50 sekuntia.

Virolaiset kuitenkin pelasivat pallon pick-and-popista loistavalle Reinar Hallikille (15/1), joka upotti kylmäpäisen kolmosen. Pyrinnön heittäessä toisessa päässä ohitse Kalev/Cramo rankaisi välittömästi toisessa päässä kolmen pisteen heitolla. Loppunumerot vieraat viimeistelivät vapaaheittoviivalta.

- Olimme ensimmäisen puoliajan koko ajan jäljessä. Emme uskaltaneet toteuttaa omaa peliä, mikä ei ole meidän identiteettimme mukaista. Puoliajalla sovittiin, että teemme omia juttuja ja jos hävitään, niin hävitään sitten niihin. Lopussa voitto oli omissa näpeissä. Kokemuksen puute tiukoista otteluista kuitenkin näkyi. Emme olleet riittävän teräviä ansaitaksemme voittoa, Pyrintö-luotsi Pieti Poikola kommentoi.

Kotijoukkueen onnistujat olivat debyyttinsä Pyrintö-paidassa pelannut Will Harris (20/6), Antero Lehto (19/2/3), Alex Vaenerberg (13/2), Damon Williams (12/14/4 syöttöä).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Asiat

 
16.3.2026 17:11 Miesten I divisioona B

Divarikatsaus - Viikko 11

Miesten I divisioona A:ssa runkosarja saatiin päätökseen ACO Basketin hallinnassa, ja pudotuspeliparit ovat nyt selvillä jännittävien päätöskierrosten jälkeen. Samaan aikaan I divisioona B:ssä käydään kiivasta kamppailua niin kärkipäässä kuin häntäpäässä. Naisten I divisioonassa nähtiin tärkeitä onnistumisia kaikissa kolmessa lohkossa, ja muun muassa Catz sekä Feeniks Basket kohensivat asemiaan vakuuttavilla kotivoitoilla.

16.3.2026 12:35 Susijengi

Susijengi pääsee jälleen nauttimaan täyden kotiyleisön tuesta: Unkari-peli myytiin loppuun viikossa

Susijengi pääsee seitsemännen kerran peräkkäin täyden kotiyleisön eteen, kun joukkue kohtaa seuraavaksi Unkarin MM-karsinnassa Veikkaus Arenalla Helsingissä 3. heinäkuuta.

16.3.2026 10:39 NCAA

Elina Aarnisalon North Carolina ja Elsa Lemmilän Ohio State valittiin NCAA:n lopputurnaukseen

Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssien lopputurnaukset saivat päätöksensä suomalaisten osalta. Valtakunnallisessa lopputurnauksessa, March Madnessissä, nähdään suomalaisista Elina Aarnisalo (North Carolina), Elsa Lemmilä (Ohio State) ja Albina Syla (Rhode Island).

16.3.2026 10:32 Valmentajat

Valmentaja, osallistu Lastenvalmennusseminaariin huhtikuussa – teemana taito ja taitavuus!

Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.

14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

14.3.2026 20:32 Naisten Korisliiga

PeKa nappasi runkosarjan voiton – Pyrintö toinen, ViVe kolmas

Naisten Korisliigan runkosarja paketoitiin lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, BC Nokia, ToPo ja HBA-Märsky.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

12.3.2026 10:00 Susijengi

Susijengin Unkari-pelin julkinen lipunmyynti käynnistynyt – otteluun myyty yli 10 500 lippua

Susijengi saa jälleen kotiyleisön täyden tuen taakseen heinäkuun 3. päivä, kun joukkue kohtaa MM-karsintojen alkulohkovaiheessa Unkarin Veikkaus Arenalla Helsingissä. Viimeiset paikat viedään nyt käsistä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

11.3.2026 20:20 Naisten Korisliiga

Pyrinnölle tärkeä voitto – runkosarjan voitto ratkeaa lauantaina

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan toiseksi viimeinen pelipäivä. Illan neljässä ottelussa voittajiksi ylsivät Pyrintö, ToPo, BC Nokia ja HBA Märsky.

Näytä lisää vastaavia