14.5.2002 SM-Koriksen vantaalaisjoukkue Pussihukat on solminut kaksivuotisen valmentajasopimuksen Tomi Kamisen kanssa. Kaminen, 32, luotsasi kuluneella kaudella Namika Lahden miesten joukkueen SM-sarjan finaaleihin, joissa Honka lopulta tiukkojen vaiheiden jälkeen vei kirkkaimmat mitalit. Kamisen käskyttämänä Lahti voitti kauden 44 ottelustaan 30.
Ennen siirtymistään Lahteen Kaminen valmensi kaudella 2001-02 Torpan I divisioonajoukkuetta ja kaudella 1999-2000 Torpan Poikien SM-finaaliin yltänyttä joukkuetta. Apuvalmentajana Kamisella on SM-kultaa ToPo:n valtakaudelta 1996 ja 1997. Omalla pelaajaurallaan Kaminen voitti kolme SM-kultaa kasvattajaseuransa Helsingin NMKY:n riveissä ja pelasi 11 nuorten maaottelua.
Kaminen korvaa PuHu:ssa Ruotsiin, Solna Vikingsin päävalmentajaksi, siirtyneen Pekka Salmisen. Päävalmentajan vaihdos ei kuitenkaan lupaa suuria muutoksen tuulia Pussihukkien miesten joukkueeseen.
- Pääasiana tulee edelleen olemaan nuorten pelaajien kehittäminen, kertoi Kaminen.
- Pekan (Salminen) kanssa ollaan aika samoilla linjoilla peli-ideallisesti, joten silläkään suunnalla ei mitään mullistavia uudistuksia ole näköpiirissä. Tämän erittäin urheilullisen joukkueen vahvuuksien varaan rakennetaan pelifilosofia tulevallakin kaudella. Joukkue on suhteellisen nuori, joten haasteellinen ja motivoiva rakennustyö on edessä, Kaminen jatkoi.
PuHu:n kakkosvalmentajana jatkaa "ikihukka" Pekka Järvinen, jolle tuleva kausi on jo viides joukkueen peräsimessä.
Mäkelä näkee tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet Peli-Karhujen menestysputken jatkumiselle.
Koripalloliiton läntinen alue sekä Joventut Badalona ja Ura Basket järjestävät valmentajakoulutuksen Kaarinassa.
WB-Pantterit saa mieluisan paluumuuttajan vahvistamaan seuran valmennusta Michael Besselinkin palatessa Kouvolassa vietetyn korisliiga- kauden jälkeen takaisin Itä-Helsinkiin. Hänen vastuulleen tulee seuran fysiikkavalmennuksen toteutus ja kehittäminen. Fysiikkavalmennuksen lisäksi hän tulee antamaan vahvan panoksen koripallon lajivalmennukseen.
LePy on palkannut kolmen hengen valmennustiimin vastaamaan seuran fysiikkavalmennuksesta. Fysiikkavalmennukseen satsauksen tavoitteena on tehdä parempia urheilijoita, rakentaa pohjaa lajiharjoittelulle ja ennaltaehkäistä vammojen syntymistä.
Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.
Lastenvalmennusverkosto on Suomen Koripalloliiton ja Kolmen Kampuksen Urheiluopiston yhteistyössä järjestämä kolmitasoinen, verkostomallinen täydennyskoulutusohjelma suomalaisen lasten valmennuksen kehittämiseksi ja arkisen seuratoiminnan auttamiseksi.
Suomen mestaruuden voittaneen Helsinki Seagullsin päävalmentaja ja viime viikonloppuna Korisliigan Vuoden valmentajaksi valittu Vesa Vertio on kansainvälisen FABC:n valmentajaklinikan tuorein kiinnitys.
Lastenvalmennusverkoston onnistunut ensimmäinen vuosi päättyi huhtikuussa neljänteen lähijaksoon sekä sen yhteydessä pidettyyn lastenvalmennusseminaariin.
Koripalloliiton keskinen alue tarjoaa alueensa parhaille 2012-syntyneille pelaajille tuntuman siitä, mitä valtakunnan tason kriteerit ja treenaaminen on.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä uutuutena Pajulahden urheiluopistoissa.