22.1.2013 Joensuun Katajan Antti Kanervo tykitti hurjin tarkkuuksin kahdeksan onnistunutta kolmen pisteen heittoa joensuulaisten kohdatessa EuroChallengen vierasottelussaan Romaniassa CS Gaz Metan Mediasin. Vaikka Kataja kävi Kanervon kolmosilla ottelun voitossa kiinni, nousi illan sankariksi kuitenkin isäntien Kyle Shiloh, joka aiheutti Katajalle karvaan jatkosarjatappion pistein 84–82 (45–33).

Antti Kanervon huippuilta Romaniassa päättyi Katajan kannalta katkeraan tappioon.

CS Gaz Metanin Kyle Shiloh pisti polkaksi ratkaisevan kolmosen upottua naruihin. Kuvat: Ville Vuorinen.
Ottelun alussa Katajalta kesti oman aikansa totuttautua romanialaisvastustajan pelityyliin. CS Gaz Metan Mediasin väkivahvat serbialaiset korinaluspelaajat kunnostautuivat puolustuspään maalivahteina, ja isännät kävivät parhaimmillaan 36–19-johdossa halliten pelin tempoa leikiten.
Kolmannen jakson puolenvälin tienoilla Kataja alkoi kuitenkin saada puolustuksessa pelin juonesta kiinni. Lopullisesti romanialaiskatsomolle nousi kylmä hiki ohimoille kolmannella jaksolla, kun pienellä viisikolla vyöryttänyt Kataja painosti isännät lukuisiin pallonmenetyksiin ja Antti Kanervon käsi alkoi käydä kaaren takaa.
Joensuulaisten pitkä takaa-ajo palkittiin kaksi minuuttia ennen loppua, kun Petri Virtanen toi Katajan tasatilanteeseen 76–76. Hetkeä myöhemmin Kataja siirtyi ensimmäisen kerran sitten ottelun alun johtoon, kun Kanervo suolasi ottelun kahdeksannen kolmosensa. Ilmassa väreili ratkaisun makua, kun isäntien Ivan Lilov menetti paljon ja Kanervo pääsi viemään Katajan vapaaheittoviivalta 80–82-johtoon.
Illan sankarina juhlittiin kuitenkin vielä kolme kautta sitten Jukka Toijalan alaisuudessa Kouvolan Kouvoissa pelannutta Kyle Shilohia, jonka kolmonen palautti johdon romanialaisille vain yhdeksän sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Mediasin painostettua Katajan Jonte Flowersin pallonmenetykseen pääsi Ivan Lilov sinetöimään romanialaisvoiton vapaaheittoviivalta.
Ennen tiistain ottelua 8,2 pisteen keskiarvolla EuroChallengessa viimeistellyt Antti Kanervo oli Mediasin illassa sanalla sanoen ilmiömäinen.
Petri Virtasen ja Jonte Flowersin ollessa merkittyjä miehiä käytti Kanervo tarjoutuneet tilanteet hyödykseen ja säkitti yhdestätoista kolmen pisteen heittoyrityksestään kahdeksan. Kanervon kolmosista neljä upposi kolmannella jaksolla ja kolme neljännellä jaksolla.
Ottelun avauspuoliskolla Katajaa puolestaan kannatteli uusi amerikkalaisvahvistus Dan Coleman. Coleman raivasi itselleen ratkaisutilaa Mediasin serbialaissenttereiden keskeltä pitäen väkisin Katajan iskuetäisyyden päällä.
Katajan nimipelaajien puolustamisessa Medias onnistui kiitettävästi. Jonte Flowers pussitti 16 pistettä, mutta menetti pallon seitsemän kertaa, kun taas Petri Virtanen jäi seitsemään pisteeseen. Johnell Smith viimeisteli neljä ja Jerald Fields kolme pistettä.
Illan toisessa ottelussa turkkilainen Pinar Karsiyaka varasti toisen voittonsa latvialaisen BK Ventspilsin kotikentällä. Viime viikolla tappion Katajalle kärsinyt Ventspils tipahti lohkon viimeiseksi, kun Medias ja Kataja jakavat sijat 2.-3.
Kataja matkaa ensi viikon vierasottelussaan leijonan luolaan, kun joukkue kohtaa EuroChallengen mestarisuosikkeihin kuuluvan Pinar Karsiyakan Turkissa.
Kataja: Antti Kanervo 25/2/3 syöttöä, Dan Coleman 23/7, Jonte Flowers 16/4/4 riistoa, Petri Virtanen 7/1/4 syöttöä, Johnell Smith 4/2, Juho Nenonen 4/1, Jerald Fields 3/4/3 syöttöä/2 blokkia, Vesa Mäkäläinen 0/3, Arttu Koljonen, Ville Viita, Juho Lehtoranta.
Medias: Ivan Lilov 19/0/3 syöttöä, Kyle Shiloh 17/5, Ivan Ivanovic 16/9/3 syöttöä, Zoran Krstanovic 12/7, Slobodan Dundjerski 10/3/3 syöttöä.
Pantteripatsaan jo häämöttäessä kahdeksan joukkueen ulottuvilla Korisliiga-kausi on tullut vuoden jännittävimpään vaiheeseen. Kevään pudotuspeleihin on valittu 18 erotuomaria jakamaan oikeutta kauden ratkaisuhetkissä.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.