Kansainvälisen EYBL:in 20-vuotiaiden turnaus rantautuu ensimmäistä kertaa Suomeen

12.12.2022 12:35 Suomessa ensimmäistä kertaa järjestettävä 20-vuotiaiden EYBL:in (European Youth Basketball League) turnausviikonloppu pidetään Jyväskylässä 16.12.‒18.12.2022.

Turnaus on suurin ja ainoa FIBA:n sertifioima nuorten koripalloturnaus Euroopassa. Vuosittain EYBL järjestää yli 50 turnausta ympäri Euroopan, joka on jaettu kahteen konferenssiin, eteläiseen ja pohjoiseen. 33 eri maasta osallistuu yli 250 joukkuetta pelitapahtumiin. Jyväskylässä järjestettävä turnausviikonloppu on U20-ikäisille joukkueille.

JBA:n päävalmentaja Mikko Tupamäki lähtee kotiturnaukseen hyvillä mielin:

- Kansainväliset pelit tarjoavat aina näyteikkunan siihen, millä tasolla eri maissa pelataan ja lisäksi tuovat usein vastaan hyvin erityyppisesti rakentuneita esimerkiksi Baltian maiden monesti isokokoisempia joukkueita sekä suomalaisesta valmentautumiskulttuurista poikkeavia pelitapoja, jolloin kohdattavat haasteet ja ratkaistavat ongelmatkin ovat erilaisia. Mikäli aina pelaamme vain oman pienen maamme jo ennestään tuttuja joukkueita vastaan, niin emme altistu erilaisille pelitavoille ja tietynlainen lajidiversiteetti jää puuttumaan.

- JBA:n kannalta kansainvälisyys on iso osatekijä toiminnassamme. Haluamme tehdä päivittäistyötämme kansainvälisen kilpailun standardeilla. Koemme, että pelaajat ovat aina äärimmäisen keskittyneitä ja motivoituneita, kun pääsevät mittaamaan tasoaan kansainvälisissä kilpailuissa. Meillä on myös ollut toiminnassamme pelaajia, jotka ovat hakeutuneet Gradialle vaihto-oppilaiksi päästäkseen mukaan akatemiamme toimintaan. Muun muassa kaudella 2021-2022 JBA Gradian riveissä pelasi Italiasta kotoisin oleva nuori ja nytkin Gradialle on ensi vuodeksi hakemassa pelaajia Australiasta sekä Liettuasta. Olemme keskustelleet myös muiden akatemioiden kanssa yhteistyöstä pelaajien ja valmentajien kehittämiseksi.

- Jyväskylä saa tämän toiminnan kautta paljon positiivista julkisuutta. Lähes viikottain saamme kyselyjä mahdollisuuksista pelata ja opiskella Jyväskylässä joko 2. asteen tasolla tai jatko-opinnoissa. Myös Jyväskylä kaupunkina näkyy isosti mm. peliasuissamme ja muussa vaatetuksessamme, kun liikumme ulkomailla. Usein saamme paljon kyselyitä siitä, millainen kaupunkimme on ja miten pienehkön maan pienehköstä kaupungista tulee näin kilpailukykyinen joukkue joka vuosi. Kansainvälisiä kokemuksiamme olemme päässeet Jyväskylän kaupungille jakamaan myös olemalla mukana Jyväskylän, Umeån ja Tarton yhteisessä Impact-liikunnallistamishankkeessa.

- EYBL-otteluista haetaan kokemusta erilaisista pelitavoista, vastustajista ja perspektiiviä siihen, missä oma toimintamme menee verrattuna muiden maiden pelaamiseen. Näistä peleistä saa myös kokemuksen täysin erilaisesta tuomarilinjasta, joka usein sallii merkittävästi fyysisemmän pelaamisen kuin kotimaan kentillä. Näin ottelutkin ovat usein luonteeltaan erilaisia. Maajoukkuevalmentajan näkökulmasta tämä on suomalaisille pelaajille erittäin tervetullutta, koska nuorten EM-kilpailuissa linja on monesti lähempänä näiden pelien tuomarointia kuin kotimaisten sarjojen vastaavaa.

- JBA:n tahtotila on olla edistämässä kansainväliseen toimintaan osallistumista ja haluamme myös jatkossa järjestää kansainvälisiä turnauksia Jyväskylässä, sillä kansainväliset pelit lajissa kuin lajissa ovat aika harvinaisia Keski-Suomessa. Suunnitelmissamme on jo järjestää kansainvälinen turnaus eri eurooppalaisien akatemiajoukkueiden kesken.

- Lauri Markkanen Tournamentin järjestäminen on tuonut paljon arvokasta kokemusta ja tietotaitoa siitä, millaiset asiat ovat avaintekijöitä turnauksia järjestettäessä, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman jouhevasti. Tällä tavalla joukkueet voisivat keskittyä olennaiseen eli pelien pelaamiseen. Lisäksi keräämämme palaute antaa aina uusia vinkkejä ja ideoita siitä, millaiset asiat tekevät turnauskokemuksesta hyvän ja mitä kaivataan etenkin muista maista tulevien joukkueiden osalta.”

JBA:n apuvalmentaja ja EYBL:in vastuuvalmentaja Toni Nyman luonnehtii pelaajajoukkoaan:

- Joukkue koostuun JBA:n miesten 1A ja 1B -divaripelaajista. Ikähaarukka 2003-2007 -syntyneet on aika iso. 2003-syntyneet ovat vanhimpia, jotka saavat U20-turnauksissa pelata. Mutta meillä ei montaa 03-ikäistä ole tässä ryhmässä, vaan joukkue koostuu aika nuorista, mutta silti kokeneista pelaajista. Joukkueen vahvuudeksi pitää mainita pelaajien nuoresta iästä huolimatta saavutettu kokemus kansainvälisistä peleistä turnauksissa ja myös eri ikäluokkien maajoukkuepaidoissa. Koska ryhmä on osa akatemiajoukkuetta ja harjoittelee yhdessä, ei pelitapa poikkea JBA:n normaalista pelitavasta eli pyrimme pitämään pelimme aktiivisena ja nopeana.

- EYBL:in taso on kova, koska esimerkiksi osa Latvian ja Viron pelaajista pelaa aikuisten Latvia-Viro -sarjassa. Kovan luokan yksilöt yhdistettynä kansainvälisille peleille ominaisella pelikovuuden ja tempon värittämällä pelityylillä on yhtälö, johon on varmasti helppo syttyä niin pelaajana kuin valmentajana.

- Peli on pääasiassa todella suoraviivaista ja nopeaa. Käytännössä kaikki joukkueet ovat todella urheilullisia ja laittavat puolustuksen todella koville, mikäli ei olla riittävän aloitteellisia ja valmiina kamppailemaan ihan koko ajan, Nyman päättää.

Jyväskylän JBA Gradia lähtee hyvästä asemasta seuraavaan turnausviikonloppuunsa. JBA voitti kaikki viisi otteluaan ensimmäisessä osaturnauksessa Latvian Valmeirassa syyskuussa.

U20-sarjan 16 joukkuetta on jaettu neljään ryhmään. Suomesta EYBL:issä pelaa JBA Gradia ja Omnia BA. Jyväskylän osaturnauksessa pelaavat ryhmien A ja B joukkueet Suomesta, Ruotsista ja Virosta. Samaan aikaan ryhmien C ja D joukkueet ottelevat Latvian Riiassa. Jyväskylän otteluihin on joko vapaa pääsy tai vapaaehtoinen pääsymaksu, joka tukee JBA:n toimintaa.

EYBL:in kotisivu >
Turnauksen tulokset ja tilastot >
Jyväskylän tarkka otteluohjelma >

Teksti:
Outi Nieminen

Lisätietoa:
Jaakko Kemilä
041 4566717
info@jba.fi

 
22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

13.9.2023 15:38 Seura tiedottaa

Tuomariksi Kouvot-turnaukseen

Kouvot -turnaus pelataan Kouvolassa 17.-19.11.2023. Turnaus on järjestyksessään jo 31. ja tuomarihaku tämän vuoden turnaukseen on nyt auki.

13.9.2023 09:56 Seura tiedottaa

"Tätä on odotettu!" – Helsingin NMKY:n uusi koripalloareena valmistui aikataulussa

Suomen suurin koripalloseura Helsingin NMKY sai oman koripalloareenan. Areenan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-8.10.23.

12.9.2023 08:29 Seura tiedottaa

Vantaan Energia -turnauksen ilmoittautuminen aukeaa 10.10!

Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.

8.9.2023 20:22 Keskinen alue

Marko Kainulainen JBA:n tapahtumapäälliköksi

JBA saa riveihinsä todella kovan luokan vahvistuksen kun tapahtuma-alan ammattilainen ja intohimoinen koripallomies Marko Kainulainen aloittaa seuran tapahtumapäällikkönä.

7.9.2023 16:19 Läntinen alue

BC Nokian MATKA HUIPULLE -foorumi 19.10.2023

BC Nokia järjestää MATKA HUIPULLE -foorumin tukeakseen lasten ja nuorten koripalloharrastusta sekä nyt käynnistyneen Nokian Koripalloakatemian valmennustoimintaa.

5.9.2023 10:57 Seura tiedottaa

Satu Halla kehittämään Lahti Basketball Junioreiden lapsivaiheen toimintaa

"Tämä on seuraltamme merkittävä panostus Lahden alueen lasten liikuttamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi."

30.8.2023 11:11 Läntinen alue

Mesuca Basket ry.n 20 Junioriturnaus Salossa

Mesucan 20 Junioriturnaus 16.-17.9.23 Salossa

30.8.2023 11:08 Läntinen alue

Mesuca Basket ry.n 20 Jokinen Basket aikuisturnaus Salossa

Jokinen Basket 20 Aikuisturnaus 16.-17.9.23 Salossa.

24.8.2023 23:38 Seura tiedottaa

Tomi Moberg Hyvinkään Pontevan miesten ja U19-poikien päävalmentajaksi

Tomi Moberg aloittaa Hyvinkään Pontevan miesten edustusjoukkueen ja U19-poikien päävalmentajana.

21.8.2023 10:27 Seura tiedottaa

STC Shooting Camp järjestetään Kisakalliossa lokakuussa

Jo perinteeksi muodostunut korisjunioreiden taitoleiri, STC Shooting Camp järjestetään 16.-18.10. Kisakallion Urheiluopistolla. Ota kaveri mukaan ja tule viettämään ikimuistoinen syyslomaleiri koriksen parissa!

21.8.2023 05:14 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 toinen valintaleiri Kisakeskuksessa 1.-3.9.2023

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu ensi vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.

19.8.2023 10:49 Seura tiedottaa

PuHun edustusjoukkueet palaavat Vantaan Energia Areenalle

Vantaalainen koripallo ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun PuHu Junioreiden miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla kaudella 2023-2024. Muutos on osa PuHu Junioreiden ja Vantaan kaupungin monivuotista yhteistyötä, ja edustusjoukkueiden otteluiden lisäksi PuHun juniorijoukkueet harjoittelevat Energia Areenalla entistä enemmän.

16.8.2023 16:38 Keskinen alue

Kimmo Juvonen JBA:n toiminnanjohtajaksi

JBA:n taustaorganisaatio ottaa ison harppauksen eteenpäin kun JBA:n hallituksen puheenjohtajana seuran perustamisesta lähtien toiminut Kimmo Juvonen aloitti työnsä toiminnanjohtajana eilen 15.8.2023.

11.8.2023 11:21 Seura tiedottaa

Lady Basket -korisleiri Kisakalliossa 17.-19.11.2023

Suosittu Lady Basket -leiri on täällä taas! Naisten omalla korisleirillä ei ikä-, taito- tai kuntotaso, eikä aiempi pelaajatausta ratkaise - asenne on tärkein. Leirin ohjelma on monipuolista, innostavaa ja jokaisen taitotason huomioivaa.

11.8.2023 10:57 Miesten I divisioona B

Hyvinkään Ponteva etsii miesten ja U19-poikien joukkueisiin päävalmentajaa

Miesten joukkue on aloittamassa uutta kautta 1 divisioona B:ssä ja U19-pojat valmistautuvat tavoittelemaan paikkaa SM-sarjassa. Valmentajalta edellytetään vahvaa laji- ja valmennustaustaa, erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä riittävää koulutusta valmennustehtäviin.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

7.8.2023 10:15 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 ensimmäinen valintaleiri Espoossa jo ensi viikonloppuna

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu tulevana vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.

7.8.2023 10:01 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus järjestetään 16.-17.9.2023

LePyn jo perinteeksi muodostunut Pikkusudet -turnaus järjestetään jälleen syyskuussa. Tunnelma on aina huipussaan, kun Leppävaaran hallin täyttävät sadat Pikkusudet kannustajineen. Syksyn turnauksen ikäluokkina ovat 2014 ja 2015 syntyneet tytöt ja pojat. Turnaus on hyvä mahdollisuus hakea ensimmäiset kokemukset koripallo-otteluista, sekä mainio startti sarjakauteen.

Näytä lisää vastaavia