Karhu Basket ryöväsi kotiedun itselleen

12.5.2018 20:29 Korisliigan finaalien ensimmäinen voimasuhteiden heilahdus nähtiin lauantai-iltana Salohallin 1963-päisen yleisön edessä. Kauhajoen Karhu Basket nykäisi päätösjakson avauspuolikkaalla itsensä Vilppaan, eikä luopunut johtoasemastaan enää matkalla 83-79 (37-38) -vierasvoittoon.

Tasaväkisessä ottelussa nähtiin peräti 17 johtoaseman muutosta ja 12 tasatilannetta. Vilpas näytti kolmannen jakson loppupuolella ottavan otteen tapahtumien kulusta, mutta kauhajokiset vastasivat isäntien pienoiseen kiriyritykseen väkevästi. Päätösjakson alkupuolisko kulki vielä tasatahdissa, mutta juuri puolivälin ylityksen jälkeen Karhu Basket iski.

 

Vahvan ottelun pelannut sisäpelaaja Flenard Whitfield ja mesikämmenten takakentän maestro Bojan Sarcevic johdattivat Karhu Basketin 9-2 -pistejuoksulla ratkaisevan tuntuiseen 80-73 -vierasjohtoon, kun pelikellossa oli jäljellä enää vain noin puolitoista minuuttia.

 

Jaylon Brownin lay-up ja Mikko Koiviston kylmähermoinen kolmonen herättivät vielä kotiyleisön toiveita, viikinkipurren lipuessa kahden pisteen kosketusetäisyydelle noin 20 sekuntia ennen päätössummeria. Vilppaan hyökkäystehot kuitenkin tyrehtyivät tämän jälkeen ja Kelvin Lewis sai kunnian viimeistellä vapaaheittoviivalta Karhu Basketin 83-79 (37-38) -vierasvoiton loppulukemat.

 

 

- Pelimme on kehittynyt avausottelusta lähtien ja jatkoimme kotiottelusta intensiteetin ja fyysisyyden myötä tähän. Etenkin puolustuspäässä onnistuimme tänään, summasi Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso.

 

Bojan Sarcevic kieputteli isäntien puolustuksen umpisolmuun illan aikana useamman kerran, päättäen iltapuhteensa vakuuttavaan 13 pisteen ja 11 koriin johtaneen syötön tupla-tuplaan. Sisäpelaaja Gregory Mangano toimitti niin ikään tupla-tuplan 18 pisteellä ja 14 levypallolla, päätösjakson tehomies Whitfieldin yltäessä samaan saavutukseen 19 pisteen ja 10 levypallon muodossa.

 

Vilppaan tähtisentteri Aaron Jones (12/14/2 torjuntaa) ja vikkeläjalkainen Jaylon Brown (21/4 syöttöä) olivat Vilppaan isoimmat onnistujat. Myös Javontae Hawkins (13/5) ja Tobin Carberry (15/4) heittivät kaksinumeroiset pisteet.

Ottelutilastot: Vilpas - Karhu Basket

 
30.3.2024 19:24 Korisliiga

Korisliigan playoff-parit ratkottu – Hannes Pöllä palasi pelikentille, Lauri Kallio rikkoi piste-ennätyksensä

Korisliigan jatkosarjat pelattiin loppuun, ja viimeisetkin otteluparit puolivälieriin vahvistuivat.

30.3.2024 07:55 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat huipentuvat TV:ssä – Korihaiden ja Kauhajoen ottelu suorana Jimillä

Korisliigan lauantaisessa päätöskierroksessa suurin mielenkiinto osuu taisteluun puolivälierien kotiedusta, jossa kahdesta paikasta taistelevat Korihait, Kataja Basket, Kauhajoki ja Salon Vilpas.

27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

Näytä lisää vastaavia