Karhu Basket uusi Suomen mestaruutensa – ”Tämä on todella liikuttava hetki”

26.5.2019 19:32 Kouvot pisti mestarin jo ahtaalle, muttei onnistunut lopulta venyttämään finaalisarjaa enää kuudenteen kohtaamiseen. Ville Kauniston komea ura päättyi hopeamitaliin.

Karhu Basketin kapteeni Bojan Sarcevic pääsi nostamaan jälleen Pantteripatsaan ilmaan. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoen Karhu Basket on toista kertaa putkeen koripallon Suomen mestari.

Karhu Basket pääsi juhlimaan mestaruuttaan tälläkin kertaa kotiyleisönsä edessä, kun Kouvolan Kouvot kaatui viidennessä loppuottelussa koriluvuin 90–84 (44–43). Näin Karhu Basket voitti loppuottelusarjan otteluvoitoin 4–1.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

Karhu Basket oli läpi kevään vakuuttava. Pudotuspeleissä joukkue hävisi ainoastaan kerran, toisen finaalin Kouvolassa. Mestaruuden varmistanut ottelu oli samalla 20. peräkkäinen kotivoitto Kauhajoelle.

– Nyt on aika tyhjä olo. Olen sanaton, Karhu Basketissa toista kauttaan päävalmentajana toiminut Jussi Laakso puhalsi.

Laakso ilmoitti jo kuukausia sitten jättävänsä Karhu Basketin toistaiseksi taakseen. Kaksi ensimmäistä kauttaan apuvalmentajana Kauhajoella työskennellyt Laakso ei pystynyt kiittämään kylliksi saamaansa mahdollisuutta Karhu Basketissa.

–  Tämä on todella liikuttava hetki. Neljä vuotta olen Kauhajoella valmentanut. Alusta asti minua on kohdeltu täällä kuin omaa poikaa. Hienoa, että menestystäkin on tullut, mutta ei se ole tässä edes tärkeintä, Laakso hymyili.

– Haluan ennen kaikkea kiittää puheenjohtaja Vesa Ojalaa, joka minut pari vuotta sitten päävalmentajaksi pestasi. Uskon, ettei hän ainakaan juuri nyt hirveästi kadu valintaansa.

Jussi Laakso päätti neljän vuoden matkansa Kauhajoella mestaruussuihkuun. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvot johti kolmannella jaksolla yhdeksällä pisteellä

Ottelu alkoi melkoisella kori-iloittelulla. Karhu Basket osui ensimmäisestä kahdeksasta kolmosestaan peräti seitsemän. Silti sitkeä Kouvot pääsi toisella jaksolle vain viiden pisteen etäisyydeltä Jeremy Morganin taottua 13 pistettä avausneljänneksellä.

Toinen ja kolmas neljännes eteni Kouvojen tahdissa. Karhu Basketin Renen Rougeaun virhevaikeudet hankaloittivat oranssipaitojen suunnitelmia. Kolmannella jaksolla vierasjoukkue näytti jo ottavan Karhu Basketista yliotteen. Parhaimmillaan Kouvot johti yhdeksällä pisteellä.

Karhu Basket kuitenkin hilautui väkisin Kouvojen rinnalle ja lopulta ohikin. Päätösjakso oli loppuun asti tiukkaa taistelua. Lopulta noin minuuttia ennen päätössummeria Karhu Basketin Cameron Jones tuplasi kovalla kolmosellaan johdon kuuteen pisteeseen. Siitä Kouvot ei enää toipunut, joten Karhu Basket pääsi nostamaan Pantteripatsaan toistamiseen kohti liikuntahallin kattoa.

– Kouvot laittoi meidät todella, todella tiukoille. Ei ollut kaukana, että olisi ollut vielä yksi Kouvolan-reissu edessä, Laakso kehui finaalivastusta.

Laakso jakoi kunniaa auliisti etenkin pelaajistolleen ja myös yli 1700-päiselle yleisölle.

– Meillä on aivan upeaa joukkue. Ei pelkästään hyviä pelaajia, vaan myös loistavia ihmisiä. Tämän joukkueen kanssa on ollut ilo paiskia hommia joka päivä.

Karhu Basketin Cameron Jones ratkaisi mestaruuden kylmähermoisella kolmosellaan. Kuva: Ville Vuorinen

Rougeau, Jones ja McKnight tekivät kukin 20 pistettä

Karhu Basketin sankareiksi viidennessä finaalissa nousivat etenkin Rougeau (20/8/5s), Jones (20/4/8s) ja Chris McKnight (20/8/3r). Myös Greg Mangano (16/8) onnistui tärkeillä hetkillä korinteossa. Bojan Sarcevic (8/4/4s) ja Okko Järvi (6/3) hoitivat oman ruutunsa varsin mallikkaasti.

– Pelasimme mielestäni parasta koripalloamme juuri pudotuspeleissä. Tämä oli ansaittu mestaruus taas, kapteeni Sarcevic hehkutti.

– Haluan sanoa Kouvoista, että mikä kausi, mikä joukkue! Onnittelut heille upeasta työstä ja kovasta taistelusta. He pelasivat Vilpasta vastaan seitsemän välierää, se vaikutti varmasti finaaleissa.

Kouvojen parhaat olivat sunnuntaina Morgan (24/8) ja Thomas Gipson III (24/7). Brian Asbury (16/8) vastasi ainoana Kouvojen penkkipisteistä. David Gonzalvez (8/1/9s), Tuomas Hirvonen (7/4) ja Ville Kaunisto (5/7) urakoivat suuret minuutit.

Uransa päättänyt Ville Kaunisto sai Kauhajoella suuret suosionosoitukset. Kuva: Ville Vuorinen

Ville Kaunisto koripalloura päättyi hopeaan

37-vuotiaan Kauniston pitkä ammattilaisura koripalloilijana päättyi sunnuntaina. Maajoukkueessakin pitkään pelannut 205-senttinen Kaunisto on tuore kansanedustaja.

– Olen äärimmäisen iloinen tämän päivän pelistä, se oli hienoa koripalloa. Lopputulos ei ollut varmastikaan, mitä halusimme. Mutta olihan finaalien arvoinen ottelu, Kaunisto pyöritteli.

– Loppuottelusarja oli muutoinkin yhtä ottelua lukuun ottamatta mahtavaa peliä. Ylpeä olen joukkueesta. Tämä hopeamitali ei ole todellakaan hävitty hopea.  

Kaunisto ei heti uransa viimeisen ottelun jälkeen osannut summata matkaansa koripallon parissa.

– Ehkä muistelemisen aika tulee sitten myöhemmin. Upea ura, hienoja kokemuksia ja ihmisiä on matkan varrella riittänyt. Perheen kanssa olen saanut tällaisen kokea, kiitollinen on olo.

– Tiistaina on jo täysistunto eduskunnassa, joten mitäs sitä muuta tässä nyt summamaan, Kaunisto naurahti.

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen nautti finaalien tunnelmasta. Thomas Gipson III oli taistelun tauottua kenties pettynein Kouvot-pelaaja.  Kuva: Ville Vuorinen

Molempien finalistien valmennus muuttuu

Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen oli kauden päätyttyä takki tyhjänä. Lehtonen ei jatka enää ensi kaudella Kouvojen käskyttäjänä.

– Ylpeä olen joukkueesta ja siitä rakennemuutoksesta, jonka helmikuussa laitoimme alulle. Tykkäsin myös näiden finaalien tunnelmasta molemmilla paikkakunnilla. Ei oltu mitään vihamiehiä, vaan meitä kohdeltiin kuin esiintyviä taitelijoita, kun hallille saavuttiin, Lehtonen kuvaili.

Lehtonen ihailee kokonaisuudessaankin Karhu Basketin menoa ja meininkiä.

– Kaksi mestaruutta putkeen. Se osoittaa, että täällä tehdään asioita oikein. Kertoo siitä, että täällä täytyy olla koko kaupunki joukkueen takana. Ei tällainen muuten ole mahdollista, Lehtonen linjasi.

Karhu Basket lähtee siis ensi kauteen jälleen hallitsevana mestarina, tällä kertaa Janne Koskimiehen alaisuudessa. Hopeajoukkue Kouvoja valmentaa ensi kaudella Tuomas Oja.

Ottelutilasto

Suomen mestareiden pukukopissa oli tunnelma katossa. Kuva: Ville Vuorinen
Antti Niskanen pääsi leikkaamaan korisukkaa mestaruuden merkiksi. Kuva: Ville Vuorinen
Kesken kauden Kauhajoelle saapunut Chris McKnight oli finaaleissa erinomainen. Pantteripatsas oli McKnightille kevyt nostettava. Kuva: Ville Vuorinen
 
18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

5.4.2024 21:03 Pääjuttu

Korisliigan playoffit käyntiin: Kauhajoki mitätöi Vilppaan kotiedun ja Korihait avasi rytinällä

Miesten Korisliigassa pelattiin ensimmäiset puolivälieräottelut. Seagulls ja Korihait voittivat kotona, Kauhajoki yllätti vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia