Kari Hautala on poissa

6.7.2016 Suomen Koripalloliitto on vastaanottanut suru-uutisen. ToPon 1990-luvun mestarijoukkueiden kulmakiviin kuulunut, kolme kertaa miesten SM-kultaa juhlinut ja kerran miesten SM-sarjan vuoden puolustuspelaajaksi valittu Kari Hautala on menehtynyt sydänkohtaukseen 43 vuoden iässä.

Kari Hautala 1973-2016. Kuva: Jari Hautalan arkisto.

Helsinkiläisen ToPon kasvatteihin kuulunut Hautala kuului ikäluokkansa (1972-1974 syntyneet) nuorten maajoukkueiden ratkaisupelaajiin 1990-luvun alussa. Hautala pelasi nuorten maajoukkueissa 54 ottelua 6,9 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Hautala teki debyyttinsä SM-sarjassa ToPon paidassa kaudella 1990/91 ja kasvatti peliaikaansa ja vastuutaan vähitellen vuosi vuodelta.

Uransa huipulla Hautala pelasi vuosina 1995-1998, jolloin ToPo juhli kolmasti Suomen mestaruutta ja kahdesti Suomen cupin kultaa sekä niitti menestystä eurosarjoissa. Hautala kunnostautui mm. pimentämällä ranskalaisen Le Mansin NBA-taustaisen pelinrakentajan Keith Jenningsin Saporta Cupin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella 1998.

Hautala nimettiin SM-sarjan parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi vuosina 1994 ja 1998 sekä vuoden puolustuspelaajaksi 1998. Pääsarjauransa Hautala lopetti 26-vuotiaana keväällä 1999 ToPon edustusjoukkueessa.

Miesten maajoukkueessa Hautala pelasi urallaan 15 ottelua 3,9 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla. Yhden maaottelun piste-ennätyksensä, 13, Hautala kirjautti Walesia vastaan toukokuussa 1997 Romaniassa.

Suomen Koripalloliitto välittää surunvalittelut Kari Hautalan omaisille koko suomalaisen koripalloperheen puolesta.

Lisätietoja: Kari Hautala

Henkilöt

 
14.3.2026 20:47 Korisliiga

Sisukas Kataja varmisti playoff-paikkansa – Kobrat romutti Lahden haaveet yhden pisteen voitolla

Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.

13.3.2026 20:48 Korisliiga

Kauhajoki ja KTP ottivat kumpikin voiton – sijojen 2–5 joukkueiden paremmuusjärjestys edelleen ratkaisematta

Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.

11.3.2026 20:27 Korisliiga

Sijanousua hakeva Honka taivutti Vilppaan – jatkosarjavoiton varmistaneet salolaiset pelaavat ilman panosta

Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.

10.3.2026 20:27 Korisliiga

Pyrintö varmisti playoff-paikkansa, Kataja joutuu voitostaan huolimatta vielä jännittämään – Vilppaan sarjavoitto sinetöity

Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.

10.3.2026 10:00 Korisliiga

Remu Raitasen päässä pyörivät iltaisin sekä koripallotilastot että pörssikurssit – KTP:n laituri tavoittelee Korisliiga-menestystä edellistä kertaa kouliintuneempana

KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.

7.3.2026 20:44 Korisliiga

Vilpas porskuttaa edelleen paalupaikalla – Korihait taivutti Seagullsin jälleen yhteen tappioon

Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.

6.3.2026 20:58 Korisliiga

KTP:lle roima voitto Hongasta – Pyrintö jatkaa alemman jatkosarjan huipulla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.

5.3.2026 20:41 Pääjuttu

Kouvot varmisti Korisliiga-paikkansa ensi kaudelle kahden pisteen voitolla

Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.

4.3.2026 20:23 Korisliiga

Kamppailu alalohkon kuninkuudesta kiihtyy – tänään Pyrintö taivutti Katajan

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa vain kaksi parhaiten sijoittunutta joukkuetta pääsee playoffeihin. Näitä sijoja pitävät tällä hetkellä hallussaan Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö, jotka kohtasivat tänään Tampereella.

4.3.2026 11:07 Korisliiga

Frank Champion on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion.

Näytä lisää vastaavia