Kataja Basket piti pintansa Komarnon kiristä huolimatta

25.11.2015 Joensuulainen Kataja Basket piti päänsä 1402 katsojan edessä LähiTapiola Areenalla, vaikka vieraileva MBK Komarno ylti hurjaan loppukiriin päätösneljänneksellä. Katajan saldo 87-83 (53-42) -kotivoiton jälkeen FIBA Europe Cupissa on nyt 4 voittoa ja 1 tappio, joten Kataja taistelee lohkonsa voitossa viimeisessä ottelussa Tsmoki-Minskiä vastaan ensi viikolla.

Petri Virtanen johdatti Katajan voittoon FIBA Europe Cupissa. Kuva: Vesa Kuukka/Kuvanmaailma.


Kataja johti ottelua alusta lähtien juoksemalla alkuun 20-4-johdon avausneljänneksen puoleen väliin mennessä. Joensuulaiset johtivat 83-67 kolme minuuttia ennen loppusummeria, mutta Komarno yltyi hurjaan loppukiriin, jonka lopuksi tilanne oli 84-81 13 sekuntia ennen loppua. Lamayn Wilson ja Petri Virtanen olivat kuitenkin kylmäpäisiä vapaaheittoviivalta ja löivät lopullisen naulan Katajan voitolle.
 

- Olimme vaikeassa tilanteessa, koska jouduimme pelaamaan ilman Teemu Rannikko. Toisaalta se oli myös hieno haaste joukkueelle, Katajan päävalmentaja Jukka Toijala kommentoi pelin jälkeen.
 

Wilson (27/8) näytti esimerkkiä läpi ottelun ja pelasi kokonaisuudessaan erittäin kypsän pelin. Taustatukea antoivat Trevis Simpson (18/8) ja aloitusviisikkoon nostettu konkari Petri Virtanen (16/0).
 

Vierailta eniten päänvaivaa joensuulaisille aiheuttivat Babatunde Alawoya (21/2) ja Bernard Thompson (18/4/5 syöttöä).

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

24.4.2024 20:31 Korisliiga

Kauhajoki 2–1-johtoon Seagullsista – poikkeuksellisessa sarjassa toistaiseksi pelkkiä vierasvoittoja

Kauhajoen ja Helsinki Seagullsin kolmas välieräkohtaaminen päättyi Kauhajoen täpärään voittoon.

Näytä lisää vastaavia