Kataja Korisliigan loppuotteluihin

19.4.2011 Kolme hopeaa ja kolme pronssia saavuttanut Joensuun Kataja pääsee tavoittelemaan ensimmäistä koripallon Suomen mestaruuttaan, kun se eteni Korisliigan loppuotteluihin puolustavan mestarin Tampereen Pyrinnön vastustajaksi. Kataja otti tiistain välieräpelissä KTP-Basketista 81-68 (43-28) -kotivoiton, jolla se ratkaisi ottelusarjan 3-1-voitokseen. Korisliigan loppuottelut alkavat ensi maanantaina Tampereella.

Jason Conley oli vedossa, kun Kataja eteni kotiyleisönsä edessä Korisliigan finaaleihin Tampereen Pyrinnön seuraksi. Kuva: Matti Koskinen.

Kataja pohjusti tiistain voittonsa toisella neljänneksellä, kun se nykäisi 29-28-tilanteesta jakson viimeiset neljä minuuttia 14-0. Kun kolmannen jakson alku sujui samassa tahdissa, karkasi Kataja jo 25 pisteen johtoon.

KTP ei kuitenkaan lannistunut, vaan kipusi viimeisellä neljänneksellä parhaimmillaan viiden pisteen päähän.

– Meillä meni ison johdon jälkeen hyökkäyspäässä sormi suuhun KTP:n puolustusta vastaan. Olisimme tarvinneet siinä vaiheessa takamiespointtia, mutta Petri Virtanen oli sivussa ja Juha Stenillä alla pitkä pelaamaton jakso. Lopputulos oli kuitenkin merkitsevin tässä pelissä, huomautti Katajan valmentaja Jukka Toijala.

Ilman nivusvaivasta Virtasta pelanneesta Katajasta tehomiehiksi nousivat Jared Newson 29:llä ja Jason Conley 18 pisteellä.

KTP:stä pääsivät yli kuuden pisteen vain Jeb Ivey 26:lla ja Sefton Barrett 21 pisteellä.

(STT)

Lisätiedot: Ottelutilastot  
 
22.10.2025 10:49 Korisliiga

Korihaista tuttu Kaleb Warner hyppää Tampereen Pyrintöön

Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.

21.10.2025 21:27 Korisliiga

KTP ja Kouvot keräsivät kauden toiset sarjapisteensä – Vilppaalle viides perättäinen voitto

KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.

18.10.2025 20:19 Korisliiga

Kobrille avausvoitto, Pyrinnölle ja Hongalle kauden toiset – Vilpas otti vahvan kotivoiton Kauhajoesta ja johtaa sarjaa

Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.

17.10.2025 21:03 Korisliiga

Bisons ja Seagulls kumpikin roimiin kotivoittoihin – Kokon heittojyvä kohdallaan, Rougeaulla häikäisevän monipuolinen tilastorivi

Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.

16.10.2025 10:00 Yhteistyökumppanit

Tarkett Koripalloliiton uudeksi yhteistyökumppaniksi

Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.

15.10.2025 10:45 Korisliiga

Korihait hankki takakentälleen tuuraajan reilun kuukauden sopimuksella – nyt Ville Tahvanainen on aloittanut kauden loistavilla tilastoilla ja pelkillä voitoilla

Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.

14.10.2025 21:05 Korisliiga

Seagulls kauden toiseen voittoonsa KTP:n Hirvonen–Pöllä-tandemin vahvasta pelistä huolimatta

Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.

14.10.2025 16:56 Korisliiga

Henri Kantonen vahvistaa Kataja Basketia

Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.

11.10.2025 21:06 Korisliiga

Kauhajoki roimaan voittoon Hongasta – Korihait jatkaa tappiotonta suoraansa

Korisliigassa nähtiin kahden kotivoiton ilta. Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Ville Tahvanainen ja Oliver Kandén.

10.10.2025 20:40 Korisliiga

Seagulls, KTP ja Lahti kaikki vähintään 20 pisteen voittoihin – Vilpas jatkaa edelleen puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa nähtiin tänään epätasaväkinen kierros, kun illan pienin voitto tuli 14 pisteen erolla.

Näytä lisää vastaavia