23.11.2008 Koripallo-Katajan yksi kaikkien aikojen puuhamiehistä, Martti Hämäläinen (s. 25.6.1936), on poistunut kuollut. Etenkin valmentajana ja opettajana muistettu "Mapi" menehtyi pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana kotonaan Pyhäselässä 11. marraskuuta.
Martti Hämäläiseen voi huoletta liittää nimikkeen "Kataja-legenda". Hän oli mukana seuran koripallojaoston toiminnassa kaikkiaan n. 40 vuotta ja tuona aikana hoitamansa tehtävä- ja toimikirjo hakee laajuudessaan vertaistaan: Mapi nähtiin vuosikymmenten kuluessa koripallon pelaamisen ohella niin huoltajana, joukkueenjohtajana, valmentajana, valmennuspäällikkönä, puheenjohtajana ja usein jopa autonkuljettajanakin.
Viimeiset vuotensa Hämäläinen vietti pääosin Unkarissa. Pienellä paikkakunnalla Geresdlakissa aika kului oman viinitilan töissä.
Vuonna 2003 edesmenneen Iiro Kuivalaisen tapaan myös Martti Hämäläisen suurin ansio koko pohjoiskarjalaiselle koripalloilulle oli toimintansa valmentajan ja kouluttajan roolissa. Etenkin 1960-luvulla Koripalloliiton kanssa organisoidut koulutustilaisuudet levittivät lajitietoutta koko maakuntaan. Seuran omat juniorit saivat Hämäläisen koripallo-oppia aina 1980-luvun lopulle saakka.
1970-luvulla, Katajan ensimmäisenä "menestyksen vuosikymmenenä", Hämäläinen oli mukana sekä seuran miesten että junioreiden historiallisissa saavutuksissa, ensimmäisissä Koripalloliiton alaisista kilpailuista voitetuissa mitaleissa: vuonna 1974 Mapi valmensi Katajan A-pojat SM-hopealle ja vuonna 1976 miesten edustusjoukkue voitti Suomen cupissa pronssia.
Suuri koripalloyleisö muistaa Mapin varmasti parhaiten Katajan miesten edustusjoukkueen penkin päästä, mistä käsin hän ohjasi peliä päävalmentajan roolissa vuosina 1974-79 ja vielä kertaalleen 1990-91.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.
Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.
Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.
Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.
Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.
Tapiolan Honka on solminut jatkosopimuksen takamies Elias Eerikinharjun kanssa. Eerikinharju pelasi viime kaudella Hongan riveissä Korisliigaa 17 pelissä.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.