Katajalle huikea voitto Eurochallenge-jatkosarjan alkajaisiksi

15.1.2013 22:34 Joensuun Kataja teki sen jälleen. Upeita suorituksia eurokentillä esittänyt Kataja avasi Eurochallenge-jatkosarjan huikealla voitolla latvialaisesta Ventspilsistä kotikentällään Joensuussa lukemin 80-78 (40-28). Kataja nousi voittoon 17 pisteen takaa-ajoasemasta.

Petri Virtasen huimat otteet petasivat Joensuun Katajalle jälleen upean voiton eurokentillä.

Uransa ensimmäisen europelin pelannut Vesa Mäkäläinen ja kumppanit pistivät Ventspilsin ja tarjoilivat lopulta latvialaisjoukkueelle vasta kauden kolmannen tappion.

Jonte Flowers ja Kataja ovat onnistuneet nousuissaan aiemminkin. Tällä kertaa joensuulaiset nousivat voittoon oltuaan 17 pisteen takaa-ajoasemssa. Kuvat: Vesa Kuukka / Kuvanmaailma.

Kataja ei saavuttanut eurokentillä ajojahdin päätteeksi voittoa vastustajastaan ensi kertaa. Suomalaisella korisyleisöllä on tuoreessa muistissa tilanne, jossa joensuulaiset olivat 16 pisteen takaa-ajoasemassa Eurochallengen karsintakierroksella ja nousivat turkkilaista Aliaga Petkimiä vastaan 12 pisteen voittoon.

- Pelissä oli hieman samanlainen käsikirjoitus kuin Aliagaa vastaan. Emme olleet aluksi ihan valmiita siihen kovuuteen, millä tällä tasolla tulee pelata. Vastaavista peleistä oli jo kulunut vähän aikaa, analysoi Kataja-konkari Petri Virtanen.

Vain kaksi ottelua kolmessa eri sarjassa kauden aikana hävinnyt Ventspils johti tiistaista ottelua parhaimmillaan 40-23.

- Aika hurjaa luonnetta osoittaa tuleminen 17 pisteen takaa-ajoasemasta voittamaan pelejä tämän tasoisia joukkueita vastaan. Tästä on otettavissa paljon positiivisia asioita tulevaisuutta ajatellen, iloitsi Katajan päävalmentaja Jukka Toijala.

- 17 pisteen tappioasemassa muutimme palloscreenien puolustamisen. Siihen mennessä yritimme olla aggressiivisia, emme onnistuneet, muutimme peliämme passiivisemmaksi ja tämän jälkeen emme enää juosseet vastustajan pyörittämässä karusellissa. Tämän seurauksena vastustaja sai muutaman kolmosen, mutta niiden kanssa pystyimme elämään, Toijala analysoi.

Ottelun ratkaisevat pisteet syntyivät Katajan Johnell Smithin käsistä, kun hän upotti voittokorit vapaaheittoviivalta viimeisen puolen minuutin aikana.

Virtanen huimassa vireessä

Smithin ohella kotijoukkueen sankareina häärivät Virtanen sekä Juho Nenonen. Europeleissä elementissään läpi kauden ollut Virtanen tuli peliin vaihdosta ja nakutti 21 peliminuutissaan komeat 22 pistettä.

- Yritin henkilökohtaisesti vähän saada nostettua joukkuetta. Kun yksi kaveri onnistuu, alkavat yleensä muutkin onnistua, selitti Virtanen hyökkäysvirettään.

- Ehkä nämä europelit sitten sopivat meikäläiselle, kun usein on vastassa todella isoja miehiä, joille pienten miesten puolustaminen on joskus vaikeaa.

Vastustajan puolustusta vahvoilla ajoillaan sekä tarkoilla kaukoheitoillaan puhkonut Virtanen säkitti ottelussa 13 pelitilanneheitosta kahdeksan.

- Pete (Virtanen) selvästi nauttii tilanteesta. Jokainen on voinut nähdä, kuinka motivoitunut hän on ollut ja kuinka hyvin hän on nämä EuroChallenge-pelit pelannut, luonnehti Toijala Virtasta, jonka huippuotteista Suomen maajoukkue sai monena vuotena nauttia.  

Huomattavasti vaatimattomammille teholukemille päätynyt Juho Nenonen (5/3) sai myös osansa valmentajan kiitoksista.

- Nenonen heitti itsensä täydellisesti likoon. Juhon taistelemat irtopallot tulevat varmasti olemaan yksi tulevan videopalautteen avainasia. Hän näytti mallin kaikille muille isoille pelaajille, kuinka tulee pelata, jotta pärjäämme niin näissä peleissä kuin myös myöhemmin keväällä Korisliigassa, Toijala suitsutti.

Illan sankari oli kuitenkin Virtanen ja sen tunnusti myös Ventspilsin päävalmentaja Robert Stelmahers.

- Hyvä ja yleisöönmenevä ottelu. Sanoin joukkueelle ennen peliä, että emme voi vieraskentällä tehdä 20 virhettä. Teimme niitä 21, joten... Tämä muutti koko pelin suunnan. Hyökkäsimme riittävän hyvin; 78 pistettä on hyvä määrä, eikä 80 ole myöskään liikaa vastustajalle vieraissa. Kataja ja etenkin numero 14 (Virtanen) heitti kovia kolmen pisteen koreja, mikä tuhosi meidät

Virtasen ohella Katajan suurimmista tehoista vastasivat Smith (16/4) ja Jonte Flowers (15/7/5 syöttöä).

Tiistainen tappio oli Ventspilsille vasta kauden kolmas, kun sillä on takana 29 koitosta.

Katajan Eurochallenge-ottelut jatkuvat vajaan viikon päästä (22.1.) romanialaista Mediasia vastaan vieraskentällä. Medias hävisi tiistaina jatkosarjalohkon toisessa ottelussa turkkilaiselle Pinar Karsiyakalle Izmirissä lukemin 59-89.

 
23.5.2026 20:30 Korisliiga

Samu Adler ja Annika Aarrejoki vuoden pelaajat – Palkintogaalassa juhlistettiin kauden parhaita

Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.

19.5.2026 20:47 Korisliiga

Korisliiga-finaalit ratkesivat: Vilpas karkasi toisella puoliajalla seurahistorian toiseen mestaruuteen!

Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.

16.5.2026 19:13 Korisliiga

Korisliiga-finaalit saavat huikean loppuhuipennuksen: Kataja venytti sarjan seitsemänteen peliin!

Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.

14.5.2026 20:32 Korisliiga

Korisliiga-finaalit: Vilppaan kolmas voitto putkeen – Kataja selkä seinää vasten!

Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.

12.5.2026 20:34 Korisliiga

Vilpas kesti Joensuun paineet – finaalisarja tasan 2–2

Salon Vilpas otti vierasvoiton ja tasoitti finaalit Kataja Basketia vastaan. Seuraavat ottelut torstaina 14. toukokuuta Salossa ja lauantaina 16. toukokuuta jälleen Joensuussa.

9.5.2026 20:09 Korisliiga

Vilpas laittoi kovasanaisen vastalauseen Katajan rynnistykselle kohti mestaruutta – kavensi finaalit 2–1:een

Salon Vilpas otti tämän kevään Korisliiga-finaalien ensimmäisen voittonsa lähes 40 pisteen marginaalilla ja päätösjakson tukahduttavalla puolustustyöllä.

8.5.2026 10:15 Korisliiga

Korisliiga jatkuu Ruudussa – uusi monivuotinen sopimus

Kotimainen pääsarjakoripallo jatkuu Ruudussa uuden monivuotisen sopimuksen myötä. Sopimus astuu voimaan heti seuraavasta kaudesta alkaen.

5.5.2026 20:38 Korisliiga

Kataja ei taipunut kotonaankaan – Korisliiga-finaalit 2–0-tilanteessa

Kataja Basket otti toisen voittonsa miesten Korisliigan finaaleissa. Salon Vilpas on edelleen nollilla.

2.5.2026 21:21 Korisliiga

Kataja rynnisti finaalien avausvoittoon – Vilppaan kotietu mennyttä

Kataja Basket otti harvinaisen kovan vierasvoiton Korisliiga-finaalien ensimmäisessä ottelussa.

1.5.2026 20:01 Korisliiga

Korihaille pronssia – Seagulls kaatui 20 pisteellä

Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.

Näytä lisää vastaavia