Katajan Jesse Niemi: ”Päätimme palata asioihin, joita olemme tehneet koko kauden”

6.5.2015 Kataja Basket sekä Jesse Niemi, 25, hakevat tänään keskiviikkona toista perättäistä finaalipaikkaansa Korisliigassa, kun välieräsarja Kauhajoen Karhua vastaan on katkolla Kauhajoen liikuntahallilla. Rikkinäisen edelliskauden pelannut 194-senttinen Niemi on käyttänyt hyväkseen kasvaneet minuutit ja täyttänyt tutun paikkansa monipuolisena hyökkäyksen ja puolustuksen linkkuveitsenä.


Kataja joutui Karhun tapaan tiukoille jo ensimmäisellä kierroksella, kun puolivälieräsarja Namika Lahtea vastaan venyi viiteen peliin. Välierävastustaja Karhu joutui saman rasituksen alle, kun Niemen kasvattajaseura Tampereen Pyrintö taipui myös vasta viiden pelin jälkeen.

- Tiesimme, että Lahdella on äärimmäisen kova aloitusviisikko. He ovat myös vaarallisia kotona ja yhtään helppoa voittoa sieltä ei saa. Haimme voiton vaikeimman kautta. Onneksi pystyimme pitämään oman kotisalimme puhtaana.

- Viiden pelin ensimmäinen pudotuspelikierros tuntuu kropassa jonkin verran, mutta henkisesti se on vain iso plussa, että onnistuu kaivamaan viidennessä voiton. Hyvä juttu meille on, että myös Karhu joutui samaan tilanteeseen, joten hekään eivät päässeet levänneenä tähän ottelusarjaan.
 


Kataja nousi takaisin jaloilleen
 


Kataja hävisi ensimmäisen välieräottelun kotonaan kaoottisen pelin jälkeen. Joensuulaisjoukkue pystyi kuitenkin ripeästi keräämään ylpeytensä ja palaamaan asioihin, joista joukkue on opittu tällä kaudella tuntemaan.

- Karhu on vahva levypallojoukkue, jossa pienetkin miehet lähtevät kaarelta heittojen perään. Sisäpelissä Gregory Mangano ja Devonne Giles taitaa olla koko sarjan paras parivaljakko, joihin pitää kiinnittää erityisesti huomiota.

- Saimme nollattua ensimmäisen tappion hyvin, vaikka hävisimmekin kotona. Totesimme vain, että nyt pelasimme huonon pelin ja ei tarvitse tehdä ihmeitä, jotta pelaamme paremmin. Päätimme palata asioihin, joita olemme tehneet koko kauden.

- Olemme hyvä heittojoukkue, jonka lisäksi meiltä löytyy Korisliigan kärkipään ajajia, jotka taas avaavat ajoillaan laadukkaita heittopaikkoja muille. Pystymme hajottamaan puolustuksia liikuttamalla palloa.
 


”Roolini vaihtuu pelistä toiseen”
 


Loukkaantumisten takia tyngäksi jääneellä edelliskaudella Niemen minuutit jäivät vajaaksi pudotuspeleissä. Nyt Niemi on ollut yksi Katajan tärkeimmistä suomalaispelaajista erityisesti puolustuksessa.

Karhu-sarjassa ”yleismies Jantunen” Niemi onkin puolustanut lähes jokaisen pelipaikan pelaajaa aina pelinrakentaja Bojan Sarcevicista korin alle viihtyvään 205-senttiseen Gregory Manganoon.

- Oma roolini on semmoinen yleismiestyyppinen rooli, kuten se on ollut aina. En ole oikein ikinä lokeroinut itseäni ja varsinkin puolustuksessa yritän vain tehdä mitä pyydetään. Se vaihtuu pelistä toiseen.

Kataja johtaa välieräsarjaa Karhua vastaan 2-1. Ottelusarja on katkolla tänään keskiviikkona 6.4. kello 18:30 Kauhajoen liikuntahallissa.

 

Lisätietoja: Jesse Niemi
 
5.1.2026 15:37 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä erikoinen haaste Englannissa – ”Paikallista aksenttia on välillä vaikea ymmärtää”

Veera Pirttinen on pelannut Euroopassa ammattilaisena aiemmin Islannissa, Saksassa, Espanjassa sekä Slovakiassa ja otti uuden suunnan siirtyessään Iso-Britanniaan Manchester Basketballin joukkueeseen. Pirttinen on sopeutunut hyvin uuteen haasteeseen, vaikka yllättäviä ongelmiakin on ollut.

22.12.2025 21:35 Suomalaiset ulkomailla

Mustapha Amzil saanut hyvän startin ammattilaisuralleen – ”Olen pelannut tasaisesti”

Mustapha Amzil, 24, vietti edelliset viisi kautta USA:n yliopistosarjassa Daytonissa ja New Mexicossa, mutta palasi takaisin vanhalle mantereelle tänä kesänä. Amzil on aloittanut ammattilaisuransa vahvasti Kosovon tuplamestari Trepcan joukkueessa.

8.12.2025 15:20 Suomalaiset ulkomailla

Perttu Blomgrenin odotus kannatti – ”Olen tosi tyytyväinen”

Susijengin takamies Perttu Blomgren joutui odottelemaan lokakuun puoliväliin saakka ennen kuin uusi joukkue löytyi. Odotus kuitenkin kannatti, sillä Blomgren sai hakemansa siirryttyään Saksan hallitsevan cup-mestari Mitteldeutscherin joukkueeseen.

1.12.2025 22:38 Suomalaiset ulkomailla

Lilli Onnela nauttinut suuresta vastuusta – ”Aluksi tuli vähän shokkina”

Lilli Onnela otti tällä kaudella ensimmäisen askeleensa ulkomaille, kun hän siirtyi italialaisseura Faenzaan. Onnela on päässyt heti joukkueeseen ja maahan hyvin sisään ja ottanut ison roolin.

28.11.2025 10:10 Susijengi

Unkarin konkari Ilari Seppälä illan vastustajasta: ”Taitavia takamiehiä ja fyysisiä roolipelaajia”

Tänään perjantaina MM-karsintaurakkansa aloittavasta Susijengistä ylivoimaisesti eniten kokemusta illan vastustajasta on toista kauttaan Unkarin pääsarjaa pelaavalla Ilari Seppälällä. Unkarissa kovia teholukemia taiteileva Seppälä kertoo vakuuttuneensa paikallisten pelaajien taitotasosta ja pelikovuudesta.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

25.11.2025 11:11 Susijengi

Kapteeni Sasu Salin: ”Vieläkin huomaa pärjäävänsä nuorempien kyydissä”

Vielä viidentoista maajoukkuevuoden jälkeenkin susikapteeni Sasu Salin, 34, syttyy saadessaan pukea Suomi-paidan ylleen. Pronssiotteluun päättyneiden EM-kotikisojen jälkeen Susijengin ikäpresidentin seuraava tehtävä on luotsata nuori ja nälkäinen laumansa kohti Qatarin kesän 2027 MM-kisakenttiä.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

Näytä lisää vastaavia